Julkaistu    |  Päivitetty 
Henri Jumppanen

Kyläkapakassa ei titteleitä punnita

Pekka Ruponen kertoo hanaoluen olevan suosituin tuote Pub Ramonassa. Myös Koskenkorva, Jaloviina ja lonkero tekevät kauppansa vuodesta toiseen. Kuvat: Henri Jumppanen Pekka Ruponen kertoo hanaoluen olevan suosituin tuote Pub Ramonassa. Myös Koskenkorva, Jaloviina ja lonkero tekevät kauppansa vuodesta toiseen. Kuvat: Henri Jumppanen
Ylämyllyllä sijaitsevan Pub Ramonan baaritiskillä käy lauantaina iltapäivällä tasainen puheensorina. Vuodesta 2009 saakka baarinpitäjänä toiminut Pekka Ruponen kertoo osan asiakkaista käyvän Ramonassa lähes päivittäin.

Heitä ovat muun muassa olutta parhaillaan hörppivä kaksikko Tumi ja Mare. Miehet odottavat Mikon ja Sussun vetämää tietovisaa, joka järjestetään lauantaisin neljän aikaan.

– Tämä on tämmöinen kotoisa kyläkapakka, jossa näkee kavereita ja voi pitää yllä sosiaalisia suhteita, kaverukset kuvailevat kantapaikkaansa.

– Jo pelkästään pizzan takia täällä kannattaa poiketa, tämän jälkeen ei nimittäin jää nälkä, Tumi lisää ja leikkaa ensimmäisen palan höyryävästä pizzastaan.

Pekka Ruponen pyörittää Pub Ramonaa yksinään. Talviaikaan ravintola on maanantaisin ja tiistaisin kiinni maaliskuuhun saakka. Pizzaa Ramonasta saa viikonloppuisin.

Vuonna 1988 perustetussa Pub Ramonassa on järjestetty vuosien varrella myös bändi-iltoja. Pekka Ruponen kertoo, että koronan takia tauolla olleet bändi-illat on tarkoitus palauttaa osaksi ravintolan ohjelmistoa heti vuoden vaihteessa.

– Suunnitelmissa on buukata lauteille esimerkiksi Sepi Kumpulainen, Mikko Alatalo, Martti Servo sekä Aarne Tenkanen.

Tietovisailun lisäksi Ramonassa voi esimerkkisi laulaa karaokea 25 000 kappaleen valikoimasta, pelata biljardia tai testata lyöntivoimaansa nyrkkeilykoneeseen. Ramonassa on järjestetty asiakkaille myös kesä- ja talviolympialaisia. Ravintolan asiakkaiden ikähaarukka vaihtelee täysi-ikäisestä kahdeksankymppiseen.

– Ihmiset kaipaavat nykyään enemmän aktiviteettejä, ja varsinkin nuoriso haluaa pelata ja touhuta kun tulee tänne, Pekka Ruponen sanoo.

Pikkujoulut ovat myös tärkeä perinne asiakkaille. Ruponen kertoo pikkujoulujen vetävän yleensä hyvin porukkaa, silloin ravintolassa tarjoillaan myös jouluruokaa.

– Täällä on lämmin ja yhteisöllinen tunnelma, kun tutut asiakkaat ja muut kyläläiset kokoontuvat tunnelmoimaan kinkun ja karjalanpiirakoiden äärelle, 51-vuotias Ruponen jatkaa.

Tänä vuonna Ramonan pikkujouluja vietetään lauantaina 4. joulukuuta.

Yksi Pub Ramonan pitkän linjan asiakkaista on 57-vuotias sähkömies Juhani Manusardi. Hän kertoo vierailleensa ravintolassa ensimmäisen kerran jo vuonna 1989.

– Käyn täällä melkein joka päivä moikkaamassa kavereita ja vaihtamassa kuulumisia. Täällä on mukava tunnelma ja koko ajan semmoinen sopiva huulenheitto päällä.

– Koko tämä baaritiskin porukka on minulle kavereita, joiden kanssa voin puhua oikeastaan mistä vain, Manusardi viittaa Tumin ja Maren suuntaan.

Juhani Manusardi kuvailee Pub Ramonaa koko kylän sosiaaliseksi olohuoneeksi, jonne kaikki ovat tervetulleita.

– Ihmisillä voi olla ennakkoluuloja lähiöpubeja kohtaan, mutta oman kokemukseni mukaan täällä ei tuijotella tuntemattomia tai punnita kenenkään titteleitä.

– Täällä on yleensä aina sosiaalista porukkaa ja kaikki ovat tässä baaritiskin äärellä samalla viivalla. Ramonassa jokainen ilta on omalla tavallaan spesiaali, Manusardi lisää.

Pekka Ruponen on samoilla linjoilla: ihmiset ja heidän tarinansa luovat Pub Ramonan ilmapiirin.

– On tärkeää, että omalla kylällä on paikka, minne mennä tapaamaan muita ihmisiä ja ottamaan sosiaalista kontaktia. Varsinkin nyt koronan aikana, kun yksinäisyys on korostunut, tämmöisten yhteisten paikkojen merkitys nousee esiin.

Yrittäjän omalla persoonalla on myös iso merkitys sen suhteen, millainen tunnelma tiskin toisella puolella vallitsee. Ruponen kertookin, ettei hänen työssään voi olla liian tiukkapipoinen.

– Jos sinulta ei irtoa yhtään hymyn häivää, kyllä se näkyy asiakkaissakin. Tämä paikka on monelle kuin toinen olohuone ja on tärkeää, että olohuoneessa on hyvä olla.

Baarinpitäjän työ on Ruposen mukaan toisinaan myös raskasta. Se vaatii hyviä hermoja ja paineensietokykyä sekä pelisilmää.

– Kyllähän tässä hommassa välillä saa olla melkoiset lehmänhermot, kun kuuntelee humaltuneiden asiakkaiden juttuja illasta toiseen, Ruponen naurahtaa.

– Se raja on myös pystyttävä vetämään, milloin asiakas on liian päihtynyt, eikä tälle voi enää anniskella, hän lisää.

Tietovisa on valmiina alkamaan. Baaritiskin ääressä ja looseissa istuu keskittyneitä miehiä kynät kourissaan, vastauslaput ja tuopit edessään. Tietovisan vetäjä Mikko esittää ensimmäinen kysymyksensä.

– Kuka suomalaiskirjailija syntyi Taivalkoskella 11.11.1919?

Osa visailijoista keskittyy täydessä hiljaisuudessa kysymykseen, toiset tapailevat vastausta ääneen, joku pyytää hiljaisuutta ja toinen kuittailee leikkimielisesti takaisin.

Kolme kierrosta käsittävä visailu etenee lämminhenkisen turpakäräjöinnin ryydittämänä eteenpäin.

Kierrosten välissä puheeksi tulee yhden asiakkaan syntymäpäivä, ja pian koko baaritiskin ääressä istuva miesjoukko aloittaa onnittelulaulun päivänsankarille. Pekka Ruponen seuraa tilannetta tiskin takaa hymyillen.

– Tällaiset hetket ovat tämän työn parhaita puolia ehdottomasti, Ruponen sanoo.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä