Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Tarina Siltavoudin liepeiltä

Tuon ikkunan takana oli 1970-luvulla Siltavouti, jonka pöydät tulivat Hannu Tikkasellekin tutuiksi. Kuvat: Aimo Salonen Tuon ikkunan takana oli 1970-luvulla Siltavouti, jonka pöydät tulivat Hannu Tikkasellekin tutuiksi. Kuvat: Aimo Salonen
Hannu Tikkanen, oliko tämä kirja, joka piti kirjoittaa?

Eläkkeellä oleva biologian ja maantiedon lehtori, muusikko ja kirjailija myöntää, että imaisihan työ mukaansa:

– En itsekään tajunnut, kuinka se imaisi. Tämän kirjan menin läpi flow-ilmiössä.

Mies on julkaissut aiemmin viisi kirjaa: kolme musiikkihistoriaan liittyvää, yhden kolumnikokoelman ja yhden sotaromaanin. Nyt hän kirjoitti nuoruutensa Joensuusta.

Tavallaan kyse on fiktiivisestä sisarteoksesta syksyllä 2017 ilmestyneelle Alina Kuusiston väitöskirjalle Korkeakoulun punainen aave – Keskustelu Joensuun korkeakoulun politisoitumisesta 1970-luvun sanomalehtikirjoittelussa ja muistelupuheessa.

Kuusiston väitöskirja tuo tutkimuksen kautta esille muutoksen, jonka pieni maalaiskaupunki koki 1970-luvulla, kun syksyllä 1969 toimintansa aloittanut korkeakoulu kasvoi ja toi Joensuuhun aivan uusia ilmiöitä. Väitöskirjan ilmestyminen herätti kaipauksen joensuulaiseen yliopistoromaaniin.

Tikkanen, Iisalmesta vuonna 1971 Joensuuhun opettajaksi opiskelemaan tullut musiikkimies, on saanut nyt valmiiksi romaanin Musta ryssä ja sininen enkeli. Politiikkaa siinäkin tehdään, mutta ennen kaikkea siinä tehdään musiikkia ja eletään nuorten ihmisten elämää.

Romaanin päähenkilö Vesa saapuu Hannu Tikkasen tavoin uuteen korkeakoulukaupunkiin syksyllä 1971, majoittuu silloisen päärakennuksen vieressä olleeseen Inter-asuntolaan ja alkaa tutustua kaupungin kuppiloihin: Wienittäreen, Siltavoutiin sekä E-liikkeen omistamaan Elliin, joka ennen Elli-vaihetta ja myös sen jälkeen tunnettiin Jokelana.

Vasemmistolaisuus tuli vahvasti Joensuuhun, mutta toivat opiskelijat oman vahvan panoksensa myös paikalliseen rock- ja popelämään. Noina vuosina kaupunki alkoi muuttua siksi Joensuuksi, jonka me nyt tunnemme.

– Mehän aloitettiin kaikki nämä jutut. Ilosaarirock aloitettiin ja Popmuusikot ry perustettiin. Oli se tärkeä aikakausi, koska silloin pantiin käyntiin isoja projekteja, jotka nyt on Joensuun vahvuuksia, Tikkanen sanoo.

– Emmehän me silloin tietenkään tajunneet, kuinka historiallista vaihetta elettiin, Ilosaarirokitkin olivat semmoisia 200–300 ihmisen rokkeja. Ei silloin osannut kuvitella, että näistä mistään tulee näin isoja juttuja.

Taistolaisuus-sana esiintyy kirjassa usein. Tikkanen itse ei ollut mukana politikoimassa, mutta taistolaiskavereidensa kautta hän seurasi ilmiötä läheltä.

– Olin ulkopuolinen tarkkailija, ja jälkeen päin on pitänyt haastatella mukana olleita ja lukea ylioppilaskunnan historiikkeja, joita on tehty pari kappaletta, Tikkanen kertoo.

– Alina Kuusiston väitöskirjaa kun sitten rupesin lukemaan, se palautti mieleen paljon juttuja. Muistin, että olinhan minä tämänkin kuullut ja tuonkin nähnyt ja olinhan minä tuossakin tilanteessa mukana.

Tikkasta itseään ei löydy yksi yhteen mistään hahmosta, mutta löytyy hänen piirteitään monestakin eri romaanihenkilöstä. Tuon aikakauden eläneet tunnistavat romaanista tuttuja ihmisiä.

– Käveleehän niitä kirjan hahmoja vieläkin Joensuun kaduilla varmaan kymmenkunta, Tikkanen paljastaa.

Romaanin Vesa tulee Joensuuhun Helsingistä ja ihastuu pieneen maalaiskaupunkiin. Niin ihastui Tikkasen mukaan oikeastikin moni muualta tullut.

– Nuori kun oli, täällä oli tarpeeksi säpinää, Tikkanen sanoo ja toteaa, että onhan kaupunki niistä ajoista muuttunut.

– En tiedä, eikö tässä vain itse pääse enää sisään samalla tavalla, mutta tuntuu, että kun kaupunki on kasvanut, tänne on tullut jotain semmoista, jossa ei ole enää samaa hohdokkuutta, mitä oli siinä intiimissä pikkukaupungissa.

Tikkasen mukaan Joensuuta yritetään pakonomaisesti saada näyttämään isommalta kuin se oikeasti on. Ikävää ristiriitaa tulee, kun vanhaan maalaiskaupunkiin yritetään ympätä suurkaupungin piirteitä.

Vanhaa on hävinnyt paljon, eikä monia romaanin tapahtumapaikkoja enää ole. Jotakin sentään löytyy.

Siltavouti on muuttunut osuuskaupan ravintolaksi, mutta samat seinät ja ikkunat Siltakadun varrella on yhä. Lokakuussa 2021 kun kuvaa otetaan, ikkunasta heijastuu kaupungintalo, joka sentään on pysynyt yli sata vuotta Joensuun symbolina.

Onhan Taitokorttelissa myös se vanha tiilirakennus, jossa on tehty joensuulaista musiikkihistoriaa.

– Romaanissa tuolla yläkerrassa perustetaan bändi nimeltä Argentum. Oikeasti sillä oli joku muu nimi, Tikkanen virnistää ja myöntää, että Amadeushan tuolla on perustettu.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä