Sänkytehdas sai uuden alun

Joensuun Sänkytehdas panostaa nyt kotimaan markkinointiin. Syksyn aikana Sänkytehtaassa tulee tapahtumaan kokonaisvaltainen uudistus.
Joensuun Sänkytehtaalla Liperin Meijeritiellä on perjantaiaamupäivällä hiljaista. Entisen yrittäjän ja Sänkytehtaan perustajan Pauli Jämsénin lisäksi tehtaan tuotantotiloissa hääräilee yksi työntekijä.
Hiljaisuus on kuitenkin vain näennäistä; haastattelun lomassakin Jämsénin on otettava vastaan puheluita ja palveltava asiakkaita.
Sänkytehtaalla on nyt kiire. Yrityksen liikevaihto romahti noin 80 prosenttia viime vuonna ensimmäisten koronakuukausien aikana, mutta nyt se on elpymässä. Pauli Jämsénin mukaan kysyntä pomppasi hurjasti tämän vuoden keväällä, kun ihmiset alkoivat laittaa enemmän rahaa kotiin ja omaan hyvinvointiinsa.
– Tämä on nyt tällaista. Nyt on pakko tehdä täysillä, koska meillä on niin vähän väkeä, Jämsén naurahtaa.
Joensuun Sänkytehdas Oy asetettiin konkurssiin tämän vuoden kesäkuussa. Konkurssia haki Verohallinto, jonka saatavat yritykseltä olivat tuolloin hieman yli 200 000 euroa.
– Se oli ihan ymmärrettävää. Eiväthän hekään voi määräänsä enempää odotella, Pauli Jämsén toteaa.
Konkurssia edelsi yrityssaneeraus, johon Sänkytehdas pääsi talousvaikeuksistaan johtuen vuonna 2019. Korona kuitenkin pilasi selviytymissuunnitelman, ja saneerauksessa ollessaan yritys ei ollut oikeutettu valtion tukeen korona-aikana. Samaan aikaan yrityksen vienti ja messumyynti romahtivat.
– Jos veroista puhutaan, luulen, että vuoden lisäajalla olisimme voineet selvitä veloista, Jämsén pohtii.
Konkurssiin asettamisen jälkeen Jämsén etsi Sänkytehtaalle aktiivisesti uutta omistajaa, jotta toiminnan jatkuminen mahdollistuisi. Syyskuussa yritys sai uuden alun, kun sen omistajaksi löytyi Elppo Oy, jossa on mukana pohjoiskarjalaisia yrittäjiä ja yksityishenkilöitä.
– Olihan se iso helpotus, Jämsén tiivistää.
– Minulle oli ensisijaisen tärkeää, että Sänkytehtaan toiminta jatkuu juuri Pohjois-Karjalassa, ja tahdoin, että myös uusi omistaja arvostaa paikallisuutta. Olemme saaneet alueellisesti todella hyvät yhteistyökumppanit ja alihankkijat, ja maakunnassa on paljon osaamista.
Elppo Oy työllistää aluksi neljä henkilöä Sänkytehtaalla, Jämsén itse mukaan lukien. Kaikki neljä työntekijää ryhtyivät myös osakkaaksi Elppo Oy:hyn.
– On kertakaikkisen hieno asia, että tämä ammattitaitoinen väki on halunnut sitoutua Sänkytehtaaseen ja uskoo sen tulevaisuuteen, Jämsén toteaa.
Neljän hengen tiimi on tehnyt töitä nyt täyttä häkää. Jämsén itse kertoo olevansa mukana muun muassa myynnin ja markkinoinnin suunnittelussa sekä tuotannon ja mallistojen suunnittelussa.
– Tällä porukalla olemme nyt pystyneet lähtemään liikkeelle, mutta toivotaan, että tulevaisuudessa pystymme työllistämään lisää väkeä.
Sänkytehtaan uusi alku näyttää lupaavalta, sillä kysyntä on tällä hetkellä kovaa. Pauli Jämsénin mukaan yrityksen markkinointi laitetaan syksyllä uuteen uskoon, ja Sänkytehdas keskittyy ensisijaisesti kotimaan markkinoihin.
– Esimerkiksi messut jäävät nyt selkeästi vähemmälle. Etenemme askel askeleelta lähtien liikkeelle täältä Pohjois-Karjalasta. Laitamme ensin kotimaan markkinoinnin kuntoon, ja sitten katsomme vasta vientiä.
Nyt käynnissä on Jämsénin mukaan suunnitteluvaihe. Markkinoinnin lisäksi myös tuotannon rakenne käydään syksyn aikana kokonaisuudessaan läpi.
– Tavoitteena on kehittää tuotantoa ja mallistoja entistä paremmiksi, mikä onkin vaikeaa, koska niitä on tehty alusta asti sellaisella pieteetillä. Mutta aina on parannettavaa.
Vaikka Sänkytehtaan toiminnan ydin – korkeatasoiset, käsityönä valmistetut sängyt – säilyy ennallaan, tulee yrityksessä syksyn aikana tapahtumaan Jämsénin mukaan kokonaisvaltainen uudistuminen. Tarkemmista suuntaviivoista päätetään vuodenvaihteeseen mennessä.
Jämsén suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti.
– Meillä on nyt hyvä työporukka ja taustallamme tiimi, joka koostuu eri alojen huippuosaajista. Sänkytehtaan tarina jatkuu, ja se on hieno juttu.
Kommentoi