Julkaistu 
Hanna-Mari Lappalainen

Tien päällä on helpompaa olla avoin

Moona-Susanna Havula kertoo pyöräilevänsä normaalisti kesässä joitakin tuhansia kilometrejä. Hanna-Mari Lappalainen Moona-Susanna Havula kertoo pyöräilevänsä normaalisti kesässä joitakin tuhansia kilometrejä.

Joensuulainen Moona-Susanna Havula, 21, pyöräili yksin Joensuusta Nuorgamiin 12 päivässä. Ensimmäinen yksin tehty reissu opetti paljon.

Suomi ei ehkä ole pyöräilymaa siinä missä Alankomaat tai Tanska, mutta turvallisuuden, teiden kunnon ja pyörämatkailumahdollisuuksien perusteella yksi Euroopan parhaista joka tapauksessa.
Joensuulainen Moona-Susanna Havula, 21, päätti tänä vuonna valloittaa pyöräillen innokkaiden pyöräilyharrastajien haaveilemaan kohteen, Suomen pohjoisimman kylän Nuorgamin. Suomi on pisimmillään päästä päähän eli Hangosta Nuorgamiin noin 1 440 kilometriä, minkä moni hurjapää pyrkii polkemaan mahdollisimman lyhyessä ajassa.
Havula ei halunnut tehdä matkaa Joensuusta Nuorgamiin suorinta reittiä, vaan hän tahtoi tutustua matkalla ympäristöönsä. Tavoiteaikaa matkalle hänellä ei niin ikään ollut.
– Ajattelin vain, että olisipa siistiä, jos pääsisin Nuorgamiin alle kahdessa viikossa.

Kun sopivaa reissukaveria ei löytynyt, Havula päätti lähteä matkaan yksin.
– Aloin haaveilla tällaisesta reissusta jo pari vuotta sitten. Totesin, että en voi odotella ikuisuuksiin matkakumppanin löytämistä.
Havula hankki pyöräilylaukun, uuden pumpun ja tavallista paremmin pistosuojatut renkaat, pakkasi teltan ja makuupussin ja lähti matkaan 5. elokuuta.
Taustalla oli kokemus pyöräilyharrastuksesta, joten enempää ei tarvittu.
– Ammattilaisten mielestä olen varmaan ihan noviisi, koska en ole koskaan pyöräillyt kilpaa. Poljen kuitenkin silloin tällöin Pyhäselän ympäri, minkä lisäksi harrastan ultrajuoksua ja olen myös hiihtänyt kilpaa, joten peruskunto reissuun oli riittävä, Havula kertoo.

Havulan suunnitteleman matkareitin pituudeksi tuli lopulta noin 1 400 kilometriä. Reitti kulki Kuopion, Oulun ja Keminmaan kautta Rovaniemelle, sieltä Kittilään, Pokkaan, Inariin, Karingasniemelle ja Utsjoelle ja lopulta Nuorgamiin.
Reissun ensimmäisinä päivinä todellisuus yksin matkaamisesta iski tajuntaan.
– Olin aluksi ihan paniikissa, Havula naurahtaa.
– Jotenkin tajusin, että olen täällä aivan yksin eikä lähellä ole ketään tuttuja, jos jotakin sattuu.
Kun aikaa kului, ikävät ajatukset hälvenivät, ja Havula keskittyi pyöräilyyn päivä kerrallaan. Hän huomasi, että ihmiset tulevat mielellään rupattelemaan ja tarjoamaan apuaan yksinmatkaajille.
– Ihmiset ovat tosi ystävällisiä, jos heidän kanssaan vain ryhtyy avoimesti juttusille. Sain reissun aikana ihan yllättäen muutamankin ilmaisen yöpaikan, joita ihmiset tarjosivat ystävällisyyttään – mikä olikin ihanaa, koska olin liikkeellä aika pienellä budjetilla.
Välipäivät huomioiden Havulan keskinopeus oli yli 120 kilometriä päivässä. Joinakin öinä Havula yöpyi teltassa, joinakin Airbnb-majoituksissa.
Pohjoisessa toisen pyöräilykengän klossi hajosi kaiken asfaltilla kävelyn jälkeen, ja Havula joutui jatkamaan matkaa tennareilla, mikä oli lukkopolkimista johtuen haasteellista. Pyörä painoi kantamuksineen reilut 30 kiloa.
– Jouduin työntämään pyörää ylämäissä. Isäni lähetti minulle uuden klossin postitse Inariin, mutta ehdin saada sen vasta paluumatkalla Nuorgamissa jo käytyäni. Toisin sanoen poljin viisisataa kilometriä tennareilla, Havula nauraa.

Paluumatkalla Havula ei pitänyt kiirettä. Hän jäi pariksi päiväksi yöksi lammasfarmille ja viikoksi huskyfarmille, josta hän sai ilmaisen majoituksen työntekoa vastaan.
– Jossain vaiheessa mietin, että miten ihmeessä minä edes päädyin tänne. Se oli niin mahtavaa, Havula muistelee.
Kaikkiaan poljettua matkaa Havulalle kertyi reissusta 1 700 kilometriä, sillä hän pyöräili takaisin päin Saariselälle saakka, josta matka jatkui autokyydein ja junamatkoin takaisin Joensuuhun. Kotona hän oli elokuun lopussa. Vajaan kuukauden reissusta Havula selvisi lopulta noin viidelläsadalla eurolla.
– Lähtisin todellakin uudestaan yksin reissuun – tosin en ehkä ihan heti, sillä yöt teltassa alkoivat käydä vähän kylmiksi, Havula nauraa.
Vaikka osa Havulan tuttavista oli huolissaan nuoren naisen lähtiessä matkaan yksin, kertoo Havula saaneensa reissusta paljon itsevarmuutta.
– Tien päällä yksin on paljon helpompaa olla avoimempi myös tuntemattomille ihmisille kuin kotikaupungissa. Vaikka aina kannattaakin noudattaa tiettyä varovaisuutta, sain huomata, että Suomi on tosi turvallinen maa reissata. Apua saa aina kun vain tarvitsee, Havula summaa.


Tiesitkö?

Kansainväliset pyöräreitit kulkevat Suomenkin halki

Pitkämatkan pyöräilystä kiinnostuneen kannattaa vierailla verkkosivulla www.eurovelo.com. EuroVelo-reitit muodostavat Euroopan laajuisen pyörämatkailureittien verkoston, ja neljä näistä reiteistä kulkee myös Suomen halki – tosin yksi vain käsivarren kohdalta.

EuroVelo on Euroopan pyöräilyliiton ajama hanke, joka tähtää kattavan pyöräilyreittiverkoston kehittämiseen Euroopassa. Reitit kulkevat olemassa olevien pyöräteiden, maanteiden ja yksityisteiden kautta, ja niiden valmiusaste vaihtelee paljon. Suomessa EuroVelo-reitistön koordinoijana toimii Pyörämatkailukeskus.

Suomessa ensimmäisenä on ryhdytty kehittämään reittiä EuroVelo 10, joka on nimeltään Baltic Sea Cycle Route. Kyseessä on rannikkoreitti, joka saapuu Venäjän kautta Vaalimaalle, josta se kulkee Kuninkaantietä noudatellen Helsingin kautta Turkuun. Turusta reitti jatkuu länsirannikkoa pitkin Tornioon saakka ja jatkuu sieltä Ruotsin puolelle.

EuroVelo 11 eli East Europe Route puolestaan kulkee Helsingistä Jyväskylään jatkuen sieltä Kuopion kautta Kajaaniin. Sieltä reitti etenee Oulun kautta Rovaniemelle, Ivaloon ja Karingasniemelle, josta se jatkaa matkaansa Norjan puolelle.

EuroVelo 13, Iron Curtain Trail eli Rautaesirippu-reitti kulkee nimensä mukaisesti Vaalimaalta itärajaa myötäillen Jäämerelle saakka.

EuroVelo 7 eli Sun Route kulkee Ruotsista Norjaan ylittäen Suomen käsivarren Lapin.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä