Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Hyvästi, pörriäispelto ja suo

Alppiruusu on suopursun sukulainen, esittelee Raili Sallinen takapihallaan. Kuvat: Aimo Salonen Alppiruusu on suopursun sukulainen, esittelee Raili Sallinen takapihallaan. Kuvat: Aimo Salonen
Raili Sallisella on kaksi erityisen rakasta paikkaa Kontiolahdella: koti Kylmäojan Pehtoorinpolulla ja Heraniemellä oleva Tuuhela, miesvainaja Tenho Sallisen lapsuudenkoti.

Tuuhela jää suvun omistukseen, mutta näinä kesäisinä päivinä Sallinen hyvästelee Pehtoorinpolkua. Raili tunnustaa, että olo on haikea.

– Tässä pihapiirissä näkyvät kaikki minun kätteni jäljet. Joka ikisen kiven olen itse tuohon rakennellut ja suunnitellut. Se oli minun surutyötäni heti silloin vuonna 2000, Sallinen sanoo.

Tenho Sallinen kuoli tuolloin – pian sen jälkeen, kun pariskunta oli marraskuussa 1999 muuttanut miehen kotiseudulle Kontiolahdelle.

Raili itse on syntyisin Piippolasta ja asunut aiemmin Vihdissä, jonne hän on nyt palaamassa läheistensä luo. Uusi koti on etsinnässä Nummelasta.

– Tämä pitäisi saada ensin myytyä ja Nummelasta pitää löytää asunto, Sallinen vastaa kysymykseen, milloin hän lähtee Pehtoorinpolulta.

Näkymä muuttuu rajusti, kun tulija on jättänyt auton kaupunkimaisen kadun varteen, kävellyt talon läpi ja astunut takapihalle. Terassilta avautuukin näkymä suolle.

– Tässä pihassa eivät leikkurit pörrää. En pidä nurmikoista, tuossa tontin laidassa on vain tuo pieni pörriäispelto, Sallinen esittelee.

Pörriäisiä näkyy jo etupihalla, jossa on pieni kaistale kangasajuruohokasvustoa. Katseen kun tarkentaa, maan tasolla näkyy useita pölyttäjiä.

Raili toivoo, että Pehtoorinpolun koti päätyisi ihmisille, jotka osaavat arvostaa villiä takapihaa ja sieltä näkyvää luontoa.

– Tuo suo on keväällä lammikkona, ja sorsat uivat siellä, ennen kuin ne muuttavat tuolle viereiselle lammelle.

Sallinen alkaa kuvailla, kuinka suopursut ja niittyvillat tuoksuvat ja näkyvät. Omalle pihalleen hän on hankkinut alppiruusuja.

– Ne rhododendronithan ehtivät jo kukkia niin nopeasti. Alppiruusuhan on suopursun sukulainen, joka viihtyy männikössä suon lähellä, Sallinen kertoo.

Takana on 21 vuotta elämää Joensuun seudulla.

Raili on tuttu näky Joensuun kaduiltakin, mutta johonkin tiettyyn julkiseen paikkaan jos hänet pitäisi sijoittaa, se olisi ilman muuta Kontiolahden ampumahiihtokeskus, jossa hänet on nähty talkoolaisena lähes koko sen ajan, kun hän on täällä asunut.

– He ottivat minut vähän niin kuin omakseen niin, että sain sieltä ystävällisyyttä, Raili muistelee.

– Siru Vartiainen kysyi, josko tuut, ja minä sanoin, että voi kiitos. Siru oli se, joka minut sinne pestasi.

Raili Sallinen voitti vuonna 1975 hiihtosuunnistuksen maailmanmestaruuden viestijoukkueessa, jonka muut lenkit olivat Sinikka Kukkonen ja Aila Flöjt. Ampumahiihdossa hän näki yhtäläisyyksiä hiihtosuunnistukseen.

– Ajattelin silloin, että jos olisin 20 vuotta nuorempi, niin minähän rupeaisin harrastamaan sitä, Sallinen muistelee ensituntumaansa lajiin.

–Sitä voisi hiihtää vaikka kuinka hitosti, mutta rasti pitää löytää ja ammunnan pitää osua. Ampumahiihto kolahti kovasti, koska se ei ole pelkkää kilpahiihtoa.

Kontiolahden Urheilijat on ollut Sallisen oma seura, mutta suunnistuksessa hän tunnustaa vihtiläisiä värejä, nykyään Rasti-Vihtiä.

Vuosituhannen alussa Jukolan viestin kärkisijoja tavoitteli Rasti-Vihdin, Karkki-Rastin ja lohjalaisen Hiidenkiertäjien yhteinen Delta, joka sittemmin purkautui.

– Edustin minä Deltaa vielä vuonna 2004 veteraanien MM-kisoissa Vuokatissa, Sallinen muistelee.

Nyt hän seurailee, mitä tietoa Rasti-Vihti laittaa Facebookiin harjoitusrasteistaan.

Nummelassa on hyvin hoidettu pururata, kertoo Sallinen.

– Minulla on vaivoja, mutta liikutan minä vielä suksia. Tasatyöntö on hyvä.

Ajatus etenee hiihtoladuille pääsemisestä asunnon etsintään.

– Lähellä metsää sen pitää olla. Semmoinen metsäläinen minä olen, että pihapiiristä pitää päästä metsään, Sallinen sanoo.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä