Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Poni Berliinin muurin ajalta

Tiina Kuosmasen Manta-ponin laidunkaverina on tänä kesänä Pihla-kyyttö. Vuonna 1986 syntyneellä ponilla on ollut elämänsä aikana monenlaisia kavereita. Kuva: Hanna Käyhkö Tiina Kuosmasen Manta-ponin laidunkaverina on tänä kesänä Pihla-kyyttö. Vuonna 1986 syntyneellä ponilla on ollut elämänsä aikana monenlaisia kavereita. Kuva: Hanna Käyhkö
Kun kontiolahtelainen Tiina Kuosmanen löi kaupat lukkoon vuonna 2004 vanhasta Amanda-ponista, ei hän totisesti arvannut, miten pitkä tie olisi yhdessä edessä.

– Amanda, eli Manta, oli silloin 18-vuotias. Ajattelin, että kai tuo vielä muutaman vuoden elää.

Nyt Manta on 35-vuotias teräsmuori, joka laiduntaa pellolla suomenhevosten ja kyyttöjen kanssa. Päälle päin ikä näkyy vain karismaattisena harmaantumisena otsakarvoissa ja jouhissa.

Manta ei itseasiassa ole edes oikeasti Amanda, vaan jokin aivan muu. Täsmälleen oikeaa identiteettiä ei koskaan ponille ole saatu.

Amnda on tuotu Suomeen vuonna 1989.

– Tuolloin maahan tuotiin runsaasti shetlanninponeja, ja Hollannista niitä lastattiin laiva täyteen. Yhdessä kyydissä oli jopa 50–60 shetlanninponia, jotka olivat suunnilleen saman ikäisiä, pari-kolmevuotiaita, Tiina Kuosmanen kertoo poninsa historiaa.

Kaikki ponit olivat puhdasrotuisia shetlanninponeja, jotka olivat kasvaneet melkein villeinä pelloilla. Ponit merkittiin tekemällä tatuointi alahuuleen. Ponit ja iso nippu rekisteröintitoditustuksia tuotiin Suomeen, jossa ponit ja paperit levisivät ympäri maata.

– Mantalla on paperit, joissa on aivan eri rekisterinumero kuin sen alahuulessa. Paperi ja poni ovat siis menneet sekaisin matkalla. Mutta Manta sai Suomessa puhdasrotuisen shetlanninponin statuksen.

Tiina Kuosmanen pyörittää Kontiolahden Romolla perhekotia yhdessä puolisonsa Janne Kuosmasen kanssa. Perhekodin arkeen kuuluvat monenlaiset eläimet, joiden kanssa puuhastelu on iso osa niin perhekodin asukkaiden kuin Kuosmasten omienkin lasten elämää.

– Manta oli ennen meille tuloaan vuosikausia Marjut Andersenin ratsastustallilla tuntiratsuna. Se on ollut tosi luotettava, oikea supervarma poni kaikille, joita vähänkin pelottaa tai arveluttaa ratsastus, Tiina Kuosmanen kertoo.

– Vuosikymmenien aikana Mantan selässä on takuulla istunut satoja lapsia.

Kuosmasten perhekodin lisäksi Manta on ollut ahkera vieras erilaisissa lasten tapahtumissa. Välillä on kyytiä annettu reellä tai kärryillä, välillä talutusratsuna.

– Muutama vuosi sitten olimme jossain Ilosaarirockin lastentapahtumassa, jossa Mantan kylkeen sai maalata vesiväreillä. Erään lapsen äiti kysyi siellä, että ”onko tuo poni elossa?”, sen verran paikallaan tämä seisoi, Tiina Kuosmanen nauraa.

Vuodesta 1986 on melkoinen matka vuoteen 2021. Välissä on kaatunut Neuvostoliitto ja Berliinin muuri, vaihdettu kuvaputket taulutelevisioiksi, lankapuhelimet älykännyköihin ja kuplavolkkarit sähköautoihin. Manta-ponin elämässäkin on ollut monenlaisia vaiheita. Muutama vuosi sitten näytti, että ponin päivät ovat jo luetut.

– Poni oli lainassa eräällä tuttavallamme suomenhevosen seurana. Poni alkoi laihtua siellä, ja talven jälkeen todettiin, että ehkä Manta on nyt tullut tiensä päähän. Haimme ponin kuitenkin kotiin, ja kun se pääsi tähän pihaan, se kirmasi suoraan omaan aitaukseensa. Ruoka alkoi taas maistua, ja se lihoi entiselleen. Siitä asti se on porskuttanut taas kuin nuoret ponit.

Varsinaisia töitä Manta ei enää tee.

– Siirsimme ponin eläkkeelle 30-vuotiaana. Jotenkin se tuntui kohtuulliselta, Tiina Kuosmanen naurahtaa.

– Hampaat ovat sen heikoin lenkki. Manta syö puuroksi pehmennettyjä rehuja ja hyvin pehmeälehtistä ruohoa. Niitä saa jauhettua vähän ikenilläänkin.

Manta on poniksi erikoisen vanha: ponien keski-ikä keikkuu 20 vuoden kieppeillä, ja moni kuolee tai lopetetaan paljon nuorempana. Tiettävästi vanhin Suomessa elävä poni on nyt 43-vuotias Ivrig-poni.

– Luulen, että Mantan pitkän iän salaisuus on terveyden lisäksi asenne. Sitä eivät ensimmäiset tuulet kaada. Se ei pyytele anteeksi, vaan suhtautuu iloisen uteliaasti kaikkeen, Tiina Kuosmanen pohtii.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä