Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Mitäpä jos lähtisimme Lada-matkalle tarinoiden taloille

Tuolla jossakin on Niirala, jonka vieressä on Värtsilä, jossa puhelin alkaa käyttää jo Venäjän puolen nettiä. Henri Jumppanen Tuolla jossakin on Niirala, jonka vieressä on Värtsilä, jossa puhelin alkaa käyttää jo Venäjän puolen nettiä.

Itärajan rata: Niiralaa kohti taivaltaessa tunnelma alkaa muistuttaa yhä enemmän Venäjää.


Jo Folkswagen-yhtyeen lauluntekijät Timoi Munne ja Suonna Kononen puhuivat 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä rajaseudun viehätyksestä, ja samaa sanoo kesällä 2021 Majatalo Rajan emäntä Päivi Korhonen: kaikki raja-alueet on outoja.

– On Teksas–Meksiko tai Venäjä tai joku muu. Olen ollut EU-hommissa Romaniassa, ja Romania–Bulgaria on tosi jännä. Raja herättää niin paljon emootiota, Korhonen sanoo.

Majatalo Raja on Värtsilässä niin lähellä Venäjää, että haastattelupäivänä juhannusaaton aattona naapurin nettikin tunkee puhelimeen ja autoradiossa soi sortavalalainen kanava. Majatalon lähellä on Niiralan raja-asema, jolta lähtee länteen rata, jolla ei enää vuosikymmeniin ole ollut henkilöliikennettä. Heili lähti katsomaan, miltä radan varressa näyttää nyt, koska herrasmies kulttuuribaarissa alkoi muistella, kuinka joku itärajan asukas oli aikoinaan tullut lättähatulla kaupunkiin myymään pyydystämiään rapuja.

Muistelija alkoi luetella asemia ja pysäkkejä: Onkamo-Tohmajärvi-Kaurila-Okkula-Niirala.

– Okkulahan on hiihtäjäsankari Siiri Rantasen kotikylä. Kaurilan kylätalolta lähtee Siirin polkukin, jonka varrella on Siirin kotitalo, muistelija vinkkasi.

Sinne.

Sitä ennen pysähdymme kuitenkin Tikkalaan, jonka vanhan asemarakennuksen edessä ei enää ole raiteita.

Aseman oven avaa Sari Tuuva-Hongisto, joka perheineen on juuri tullut juhannuksen viettoon Tikkalaan.

– Tämmöisessä vanhassa talossa on oma fiiliksensä, Tuuva-Hongisto perustelee, miksi pariskunta aikoinaan osti aseman, joka on nyt perheen omana kesämökkinä, ja jota muut voivat vuokrata Airbnb:n kautta.

Isäntä Janne Hongisto alkaa esitellä paikkoja: tuolla on vesitorni ja pumppuasema, tuossa rajavartijan mökki.

– Tämän talon ja tien väliin mahtui aikoinaan kolme raidetta, Hongisto kertoo.

Nyt rata on lähempänä kuutostietä, jonka tämän kesän vetonaulaksi on kohonnut osto- ja myyntiliike Karjalan Vintage. Hongisto on iloinen Rautiaisen veljesten Villen ja Oskarin menestyksestä, olihan hän itsekin osakkaana Kassan baarissa, joka toimi samassa talossa vuosina, jolloin Folkswagen-yhtye teki laulujaan kolmiosta Suomi–Venäjä–Karjala.

Vuoden 2009 Ilosaarirockissa nähtiin Kotiteollisyys-yhtyeen keikan aikana lakanakin, johon oli kirjoitettu teksti Kassan kautta kotiin, pojat. Taisitte heittääkin silloin sen jatkokeikan?

– Kassan baarissahan oli melkein kerran viikossa joku bändi tai trubaduuri esiintymässä. Siellä oli Tuomari Nurmiot ja Samuli Putrot ja ketä nyt vielä... lähinnä kaikki, basisti Hongisto vastaa.

Karjalan Vintagessa tiskin takana oleva Ville Rautiainen kertoo, että velipoika Oskari on se varsinainen yrittäjä.

– Itse olen sen juoksupojan apulainen. Oskari itse lähti juuri tyhjentämään yhtä kuolinpesää, Ville kertoo.

Heilin kirjoittajan mukaan tarttuu kaksi LP-levyä. Kuvaaja Jumppasessa vanhat Nintendo-pelit herättävät niin suuren kiinnostuksen, että mies aikoo palata paikkaan, kunhan saa seuraavan tilin.

Tohmajärven tiilitehtaalla tilit on maksettu jo ajat sitten, eikä Aseman baarissakaan enää raha vaihda omistajaa. Jumppanen on innoissaan kameransa kanssa: tämähän on kuin Teksasissa. Tästä eteenpäin näkymät alkavat tuoda mieleen toimintakirjailija Tuomas Liuksen Pippuris-kertomukset: tuon näköisissä rakennuksissa mafia-miehet pitävät panttivankejaan.

Uudessa Värtsilässä heinittyneet pihat ja ränsistyneet rakennukset ihastuttavat jo niin paljon, että reportaasintekijät alkavat huolestua omasta innostuksestaan. Ei kai me nyt sorruta rappiolla mässäilyyn ja halpahintaiseen raunioromantiikkaan?

Onneksi siinä varsinaisessa Värtsilässä majatalon emäntä lausuu vapauttavat sanat.

– Ei ränsistyneisyyttä pidä peitellä, koska se ei pysy piilossa. Meidän pitää näyttää se aidosti ja nostaa fiilistä vaikka tarinallistamalla joku röttelötalo, Päivi Korhonen sanoo.

Puhe kääntyy Uuteen Värtsilään, joka on ainutlaatuisen ehjä kokonaisuus. Vanhaa valimoa kohti vie raitti, jonka varrella on runsaasti  vanhoja työläisten asuintaloja, joissa kukaan ei ole asunut pitkään aikaan.

– Siellähän se aito Katri Helenan raitti on, Korhonen muistuttaa.

Tohmajärven tyttönähän sinivalkoinen ääni on esitelty, mutta oikeasti hän lähti maailmalle täältä: kylältä, joka syntyi, kun Neuvostoliitolle luovutetun Värtsilän puoliskon teollisuutta sodan jälkeen siirrettiin Suomen puolelle.

Korhonen alkaa kehitellä ajatusta kuvailemalla, kuinka ihmisiä ajelutettaisiin Lada tuhatkaksisatasella ympäriinsä ja paikalliset tarinat tunteva opas kertoisi, mitä kaikkea näkymiin liittyy.

– Meidän pitää tarinallistaa oikeita asioita. Mitä keinotekoisempaa brändiä yritetään tarjota, sitä epätoivoisempaa se on. Täällä on ihan hirveästi autenttisuutta, ja tyypitkin ovat luonnonautenttisia ihan ilman stailausta, Korhonen huomauttaa.

Korhonen alkaa kehua Värtsilästä ja omasta majatalostaankin löytyviä tyyppejä. Heilin kaksikon pihalla vastaan ottanut Minna vie vieraita kalastamaan, ja keittiöstä löytyy venäläistä osaamista, jonka tason Heili toteaa, kun Korhonen on kantanut pöytään nälkäisille vieraille lupaamansa "palasen".

Kaalipiirakat ja maukkain koskaan tarjottu borssikeitto ovat jotakin muuta kuin juustovoileipiä odottaneet vieraat osasivat ennakoida.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä