Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Kesän helmiä Pohjois-Karjalassa

Karjalanruusun kukkapelto Rasivaarassa on harvinainen nähtävyys. Parhaimmillaan kukkapelto on loppukesästä. Kuva: Jarno Artika Karjalanruusun kukkapelto Rasivaarassa on harvinainen nähtävyys. Parhaimmillaan kukkapelto on loppukesästä. Kuva: Jarno Artika

Lähimatkailu: Maakuntamme kesä on täynnä kiinnostavia näyttelyitä ja kuvauksellisia retkikohteita. Olitko jo tietoinen näistä?

1. Suomirokkia-näyttely Ilomantsissa
Ilomantsissa voi tehdä kesä- ja heinäkuussa nostalgisen aikamatkan menneisyyteen Suomirokkia-näyttelyssä. Näyttelyssä on esillä muun muassa useiden kotimaisten yhtyeiden keikka- ja promootiojulisteita, keräily- ja fanituotteita, harvinaisia äänilevyjä, kultalevyjä ja paljon muuta aina 1970-luvulta tähän päivään saakka. Maistiaisia näyttelyn Facebook-sivulla on annettu jo esimerkiksi Pääesiintyjien, The Francinen ja Tahrat-yhtyeen promotuotteista.
Näyttelyn yhteydessä myydään myös oheistuotteita, kuten äänilevyjä ja keikkajulisteita.
Näyttely on avoinna kesäkuussa 21.6.–24.6. kello 11–15 sekä 28.6.–30.6. kello 11–15. Heinäkuussa näyttelyn voi käydä katsomassa kaikkina viikkoina maanantaista perjantaihin kello 11–15 ja lauantaisin kello 11–14. Lauantaina 24.7. paikassa järjestetään yksityistilaisuus.
Asematie 4, 82900 Ilomantsi

2. Ahvenisen Punainen Talo
Enon Ahvenisella sijaitsevalla Ahvenisen Punaisella Talolla kävijä voi tutustua muun muassa käsityömyymälään, kahvioon, navettamuseoon ja luontopolkuun.
Vaikka Punaisen Talon ovet avautuvat virallisesti vasta 29. kesäkuuta, on talolla ehditty viettää jo muun muassa pettupäivää ja järjestää kirkonpaikkojen kierto.
Punaisen Talon käsityömyymälä ja kahvio ovat avoinna 29.6.–8.8.2021 tiistaista sunnuntaihin kello 11–17.
Ahvenisentie 1441, 81260 Ahveninen

3. Kivineuvoksen aarrekammio -näyttely Juuassa
Suomen Kivikeskuksessa Juuassa voi katsastaa kesällä kiehtovan Kivineuvoksen aarrekammio -näyttelyn. Näyttelyyn on koottu Tulikiven perustajan, teollisuusneuvos Reijo Vauhkosen yksityiskokoelmista kivenveistäjien ja käsityöläisten taidonnäytteitä eri puolilta maailmaa. Vetonaulana näyttelyssä toimivat Uralin kivenveistäjien pienoisveistokset.
Kivineuvoksen aarrekammio -näyttely on nähtävillä 21. kesäkuuta alkaen arkisin kello 9–17. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Kuhnustantie 10, 83900 Juuka

4. Helvetinportin luontopolku
Näyttäviä maisemia ja valokuvauskohteita kannattaa hakea kesällä Enon Helvetinportilta. Noin 50 kilometrin päässä Joensuusta sijaitseva Helvetinportin luontopolku lumoaa kulkijan, kun jääkauden muokkaamat maisemat tarjoavat kävijälle vaikuttavia korkeuseroja ja kaunista pohjoiskarjalaista luontoa. Jo automatka alueelle on kokemisen arvoinen.
Sangen helppokulkuinen, noin 600 metrin mittainen luontopolku johtaa näköalapaikalle, josta avautuu pysäyttävä näkymä rotkolaaksoon ja suolammelle. Polku on edestakainen, eli yhteensä kuljettavaa matkaa kertyy noin 1,2 kilometriä. Erillistä nuotio- tai taukopaikkaa reitillä ei ole.
Parkkitilaa luontopolun lähtöpaikan lähettyvillä on noin kymmenelle autolle.
Helvetinportintie 544, 81200 Eno

5. Ronttopuisto Heinävedellä
Heinävedellä sijaitsevassa luonnontilaisessa patsaspuistossa viihtyvät sekä lapset että aikuiset. Ronttopuisto on historiallisessa miljöössä Saimaan vesistön äärellä, ja istutusten sijasta puistossa voi ihastella muun muassa toinen toistaan erikoisempia patsaita. Pihapiirissä on lapsille leikkipaikaksi sopivaa luontoa sekä karuselli.
Alueella voi tutustua myös sepäntyön historiaan, sillä seudulla on toiminut 1800-luvulla sahalaitos, joka sai voimansa Palokin koskista.
Myös Lintulan ortodoksiluostari sijaitsee puistosta alle kilometrin päässä. Puiston yhteydessä toimii kahvio Saurus. Ronttopuisto on avoinna päivittäin kello 10–20.
Luostaritie 78, 78930 Heinävesi

6. Karjalanruusun kukkapelto
Kukkaloistoa voi käydä kesällä ihailemassa Rääkkylän Rasivaarassa Karjalanruusun kukkapellolla. Harvinainen leikko- ja kuivakukkien avomaaviljelmä on parhaimmillaan vasta loppukesästä elokuussa, mutta nähtävää riittää aiemminkin. Hehtaarin kokoisella kukkapellolla kukkii muun muassa astereita, oppineidenkukkia ja auringonkukkia, ja viihtyvät siellä perhosetkin.
Puutarhatilalla voi tutustua myös vanhan navetan ylisillä olevaan kukkavinttiin sekä Kille-kukon kanatarhan kukko- ja kanalaumaan. Elokuussa tilalla järjestetään suosituksi muodostunut Kukkakuhhaus, joka on houkutellut paikalle vuosittain tuhansia kävijöitä. Kuhhauksen suurin ohjelmanumero on oman kimpun poimiminen kukkapellolta.
Puutarha on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9–18, lauantaisin kello 9–17 ja sunnuntaisin kello 12–17.
Haapasalmentie 939, 82335 Rasivaara

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä