Julkaistu 
Hanna-Mari Lappalainen

Tarhaus toimii myös kaupungissa

Erkki Mujunen on tarhannut mehiläisiä Niinivaaralla pian 11 vuotta. Kuvat: Hanna-Mari Lappalainen Erkki Mujunen on tarhannut mehiläisiä Niinivaaralla pian 11 vuotta. Kuvat: Hanna-Mari Lappalainen

Kesäkuussa mehiläispesässä on käynnissä satokausi. Pesä yrittää kasvun myötä jakautua, minkä estäminen on kaupunkialueella yksi tarhaajan tärkeimmistä tehtävistä.

Kun auringon kevätsäteet alkavat lämmittää toden teolla ja päivä pitenee maaliskuun tuntumassa, alkaa mehiläispesässä tapahtua: talveutetut mehiläiset tekevät puhdistuslennon, niiden ruoankulutus nousee ja pesän aktiivisuus kasvaa. Tuosta hetkestä alkaa mehiläistarhaajan syksyyn saakka kestävä urakka.
Niinivaaralainen Erkki Mujunen on tarhannut mehiläisiä harrastuksenaan pian yksitoista vuotta. Omassa kotipihassaan hänellä on neljä pesää, minkä lisäksi pesiä on taajaman ulkopuolellakin. Kaikkiaan Mujusella on kesän aikana 23 pesää hoidettavanaan.
Harrastus sai alkunsa, kun Mujunen tahtoi aikanaan varmistaa omenapuiden pölytyksen puutarhassaan. Sittemmin tarhaus on saanut kookkaammat mittasuhteet.
– Nykyisin urakan päättyessä syksyllä minulla on tapana sanoa, että nyt alkavat pesäpäivät. Kesä on niin hektinen, että talvella tekee mieli vain levätä, Mujunen nauraa.

Vaikka äkkiseltään ajatus kaupunkiympäristössä olevista mehiläispesistä voi herättää kummastusta, ovat pesät oikein sijoitettuna Erkki Mujusen mukaan erinomaisia ympäristön kannalta.
– Esimerkiksi tässä Niinivaaralla alue, joka hyötyy pesistä, on muutaman kilometrin verran joka suuntaan – siis suunnilleen mehiläisten lentomatkan verran. Ne pölyttävät koko alueen kasveja.
Mehiläiset alkavat kerätä keväällä siitepölyä ravinnoksi heti kun mahdollista. Medenkeruu hunajantuotantoa varten puolestaan alkaa touko–kesäkuussa, ja parhaimmillaan satokausi on usein kesäkuun puolivälistä alkaen.
Kesäkuussa pesän koko kasvaa niin suureksi, että sille tulee tarve jakautua: ennen uusien emojen syntymää osa pesän mehiläisistä pyrkii lähtemään pesästä vanhan emon kanssa perustamaan uutta pesää. Tätä kutsutaan parveiluksi.
Jos mehiläistarhaaja kuitenkin antaa pesälle tarpeeksi tilaa eikä laiminlyö hoitotoimenpiteitä, parveilu ja pesän jakautuminen saadaan estettyä, ja yhdyskunta jatkaa kasvuaan eikä hunajantuotanto pysähdy. Pesät on tarkastettava noin kerran viikossa.
– Tarhaajan tulee seurata satokasveja: ensin kevään tullen leppä ja paju ovat tärkeitä satokasveja, joiden jälkeen kukkivat esimerkiksi leskenlehti ja voikukka ja niiden jälkeen metsämarjat, Erkki Mujunen luettelee.
Mikäli mehiläiset ovat riittävän lauhkeita – kuten taajamassa niiden tulee olla – ja pesät ja niiden lentoaukot on sijoitettu oikein, on pesistä kaupunkialueelle pelkkää hyötyä.
Mehiläisten kasvaessa ja lisääntyessä pesään lisätään hunajakennoja ja -osastoja, jotka mahdollistavat kunnan kasvun.
– Kaupunkiympäristö on kasveiltaan älyttömän monipuolinen mehiläistarhauksen kannalta, Mujunen toteaa.

Yksi pesä tuottaa Suomessa hunajaa noin neljäkymmentä kiloa vuodessa. Sato riippuu kesästä: jos pääsatokasvien kukkiessa sää on aurinkoinen ja lämmin ja sateita saadaan silloin tällöin, voi hunajaa tulla jopa sata kiloa per pesä. Kylmänä ja sateisena kesänä sato voi jäädä keskimääräistä vähäisemmäksi.
Erkki Mujunen kerää hunajan omista pesistään satokauden päättyessä elokuun tuntumassa. Satokausi päättyy, kun yhden tärkeimmistä satokasveista eli horsman kukinta päättyy.
– Kerätty hunaja lingotaan, jolloin siitä tulee juoksevaa. Minulla on tapana lingota ja purkittaa hunaja itse – ainoastaan parhaimpina hunajavuosina olen myynyt hunajaa pakkaamoihin, Mujunen kertoo.
Hunajan lisäksi mehiläispesä tarjoaa monia muitakin tuotteita ihmisten hyödynnettäväksi: pesistä saadaan mehiläisvahaa, siitepölyä, pergaa eli mehiläisleipää sekä propolista. Tulevaisuudessa jopa kuhnuritoukkien käyttö ihmisravinnoksi voi yleistyä.
– Vaikka Suomessa pölyttäjien määrä ei ole romahtanut yhtä suuresti kuin maailmalla, kannattaa täälläkin ryhtyä toimenpiteisiin pölytyksen turvaamiseksi. Tarhauksen lisäksi pölyttäjiä voi auttaa esimerkiksi istuttamalla pihalle tai puutarhaan mettä tai siitepölyä tarjoavia kasveja, Mujunen opastaa.


Pölyttäjät vähenevät, mutta auttaa voi monin keinoin

Hyönteiset pölyttävät arviolta 75–80 prosenttia maailman kasveista. Pölyttäjien määrä on vähentynyt maailmanlaajuisesti elinympäristöjen häviämisen ja torjunta-aineiden lisääntyneen käytön myötä, ja sukupuutto uhkaa yli 40 prosenttia pölyttäjähyönteisistä.
Pohjois-Karjalan Mehiläishoitajien kevättavoitteena on ollut lisätä mehiläis- ja hunajatietoutta Pohjois-Karjalassa ja auttaa näin pölyttäjiä omalta osaltaan. Suomessa tärkeimpiä pölyttäjiä tarhamehiläisten lisäksi ovat kimalaiset ja erakkomehiläiset.
Pölyttäjiä voi auttaa tarjoamalla niille elintilaa ja ruokaa omassa puutarhassa tai vaikkapa parvekkeella, jos siihen on tilaisuus. Mehiläistarhauksen lisäksi pihalle voi rakentaa hyönteishotellin, ja auttaa voi myös oikeilla kasvivalinnoilla: pölyttäjät tarvitsevat riittävästi ravintoa voidakseen hyvin, minkä vuoksi sopivia mettä tai siitepölyä tarjoavia kasveja tulisi kukkia keväästä pitkälle syksyyn asti.
– Pölyttäjiä kiinnostavat etenkin kaikki kauniisti kukkivat niittykasvit, kuten apilat ja voikukka – vaikka sitä lähinnä rikkaruohona pidetäänkin, Erkki Mujunen opastaa.
Muita pölyttäjien mieleen olevia kukkia ovat esimerkiksi ajuruoho, mäkimeirami, unikko, tädykkeet, auringonkukka, rantakukka ja ohdakkeet. Parvekkeella pölyttäjiä houkuttelevat esimerkiksi ruohosipuli, laventeli, oregano ja tinjami.
– Puutarhassa myös marjapensaat ja omenapuut houkuttelevat paljon pölyttäjiä kukkiessaan alkukesästä, Mujunen kertoo.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä