Julkaistu    |  Päivitetty 
Heikki Tarma

Lähtelässä juhlittiin ja opiskeltiin

Lähtelän huvila Poläkoffin aikana 1890-luvulla. Kuvassa näkyy, että huvila oli rakennettu Pyhäselän rannalle.  Kuva: Joensuu Seuran arkisto Lähtelän huvila Poläkoffin aikana 1890-luvulla. Kuvassa näkyy, että huvila oli rakennettu Pyhäselän rannalle. Kuva: Joensuu Seuran arkisto
Hienolle paikalle Linnunlahden rantahietikkojen tuntumaan rakennutti rouva Maria Poläkoff Lähtelän huvilaksi kutsutun huvilan vuonna 1882. Huvila sijaitsi loistavalla paikalla, lähellä Pyhäselän rantaa ja pienellä mäellä Linnunlahdentien varrella, Hallitien välissä.

Maria Poläkoff o.s. Solehmainen oli syntynyt Sortavalassa noin vuonna 1856. Hän oli avioitunut joensuulaisen Salmissa syntyneen kauppiaan Ivan Poläkoffin kanssa. Perheeseen syntyi kaksi poikaa: Viktor ja Ivan.

Ivan Poläkoffin isä Maksim Poläkoff oli perustanut ruokakaupan Joensuuhun vuonna 1868, ja Maksimin kuoltua äkisti vuonna 1876 perheen vanhimmasta pojasta Ivanista oli tullut kaupan jatkaja.

Poläkoffin kauppa menestyi Joensuussa hyvin, ja perhe vaurastui. Sattui, että Ivan Poläkoffkin kuoli vain 35 vuoden ikäisenä eikä liiketoimintaan löytynyt perheen piiristä jatkajaa. Liiketoiminta loppui Ivanin kuolemaan.

Maria-leski löysi itselleen uuden miehen, joensuulaisen kauppiaan Agafon Moldakoffin. Uusperhe oli varakas, sillä heillä molemmilla oli omaisuuksia. Pari päätti avioitua ja Maria-leski rakennuttaa perheelle komean huvilan Pyhäselän rannalle. Häät he halusivat viettää uudessa Lähtelässä, mutta rakennustöiden viivästymisen vuoksi häätilaisuus Lähtelässä uhkasi peruuntua.

Kutsukortit oli jo painettu, ja häät siirrettiin Joensuun Seurahuoneelle. Lähtelän huvila valmistuikin juuri ennen häitä ja avioliittoa juhlittiin Lähtelässä. Muisto tästä jäi kutsukortteihin, kun pitopaikka pikaisesti muutettiin Seurahuoneelta Lähtelään. Häät olivat komeat, sillä kaupungin koko hienosto oli kokoontunut ihastelemaan sekä hääparia että uutta komeaa huvilaa.

Myöhemmin komea huvila myytiin joensuulaiselle kauppias Antti Pakariselle, joka oli syntynyt Rääkkylän Vahalahdessa vuonna 1840. Hän oli ollut Kiihtelysvaarassa maakauppiaana ja muutti sieltä Joensuuhun vuonna 1871.

Vuonna 1894, kun rakennuksessa oli J. J. Raatikaisen puuseppäkoulu, verstaan uuni sytytti tulipalon ja talo paloi perustuksiaan myöten. Antti Pakarinen rakennutti sen uudelleen synnyinkotinsa Vahalahden piharakennuksen hirsistä. Huvilasta tuli kaksikerroksinen ja se noudatti Poläkoffin huvilan pitsityyliä.

Antti Pakarisen tyttären, kuuluisan sopraano Maikki Pakarisen ja säveltäjä Armas Järnefeltin kolme päivää kestäneet hääjuhlallisuudet pidettiin Lähtelän huvilassa vuonna 1893. Jälleen Lähtelään kokoontui kaupungin silmäätekevät.

Antti Pakarinen kuoli vuonna 1907, ja omaisuus alkoi huveta lasten huonon taloudenpidon vuoksi. Lähtelän huvila jouduttiin myymään vuonna 1910, jolloin ostajana oli joensuulainen metsänhoitaja Aksel Brander.

Sen jälkeen huvilan omistukset vaihtuivat tiheään tahtiin. Ylimetsänhoitajaksi kohonnut Aksel Brander myi huvilan konttoripäällikkö Valter Laurinille huhtikuussa 1917, ja saman vuoden elokuussa Laurin myi huvilan maanviljelijä Juho Wikbergille. Antti Pakarisen poika Eino Pakarinen osti huvilan takaisin suvulle vuonna 1919. Leski Elise Pakarinen asui viimeiset elinvuotensa huvilassa.

Elise-lesken kuoltua vuonna 1929 Eino Pakarinen myi huvilan Joensuun kaupungille. Kaupunki oli jo kauan etsinyt sopivaa paikkaa lastenkodille, ja Lähtelä oli kaupungin mielestä varsin sopiva. Vanha Lähtelän huvila purettiin vuonna 1963, ja alueelle rakennettiin matala tiilestä rakennettu lastenkoti.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä