Julkaistu    |  Päivitetty 
Henri Jumppanen

Paluu Huvitörmälle

Mistä heila helluntaiksi? Moni etsi aikanaan seuralaista Törmältä, joka ehti olla autiona useita vuosia ennen tuhopolttoa. Kuva: Maija Yrjölä Mistä heila helluntaiksi? Moni etsi aikanaan seuralaista Törmältä, joka ehti olla autiona useita vuosia ennen tuhopolttoa. Kuva: Maija Yrjölä
Lavatanssibuumin lumoama kansa sai komeat puitteet, kun Törmäksi nimetty tanssilava valmistui joulukuussa 1968 Onttolaan, Höytiäisen kanavan varteen. Lavan valmistumisen takana oli Onttola-säätiö, jonka Joensuun Ampujien ja Joensuun Kiekkopoikien kokoama hallitus perusti.

Tanssipaikasta kehkeytyi nopeasti suosittu, ja esimerkiksi Katri Helena veti Törmän alkuaikoina paikalle jopa 2 800 huvittelijaa. Tanssien lisäksi Törmällä järjestettiin muun muassa sunnuntaibingoja, joissa oli hulppeimmillaan palkintona henkilöauto.

Pelkän tanssikansan paikka ei Törmä kuitenkaan ollut. Rock raikui Törmällä komeasti jo 70-luvulla, kun muun muassa brittilegenda Dr. Feelgood otti lavan haltuunsa vuonna 1977.

Törmän lavaa tömisyttivät myös monet kotimaiset rock-pumput, kuten Hurriganes, Eppu Normaali, Sielun Veljet sekä suosionsa huipulla vuonna 1986 keikkunut Dingo.

Perinteisten tanssien suosion hiipuessa 80-luvulla Törmä mukautui uuden omistajansa Reijo Ikosen myötä myös nuorison illanviettopaikaksi, kun siellä alettiin järjestämään discoja. Joensuun keskustasta järjestettiin tiivistunnelmaisia bussikuljetuksia Törmäntielle.

Uuden omistajan myötä Törmän nimi muuttui Karelian Kasinoksi.

Meno jatkui vilkkaana 1990-luvun alussa, kun yleisön sydämiin itsensä laulanut Arja Koriseva möi paikan nurkkiaan myöten täyteen. Kasinolle tultiin tanssimaan kauempaakin maakunnasta.

Vuosituhannen loppupuolella paikan nimi vaihtui jälleen Huvitörmäksi. 2000-luvun alussa siellä esiintyivät esimerkiksi HIMin, Children of Bodomin ja Nightwishin kaltaiset, myöhemmin maailman maineeseen nousseet yhtyeet. Huvitörmän huippuvuodet alkoivat kuitenkin olla auttamatta ohi, kun Joensuun areenan kaltaiset uudet paikat vetivät tapahtumia puoleensa.

Törmällä järjestettiin vuosien varrella myös muun muassa pikkujouluja, huutokauppoja ja hääjuhlia. 2000-luvulla siellä järjestettiin myös Elämää ja erotiikkaa -messuja, joissa esiintyi muun muassa stripteasetaitelijoita.

Huvitörmää yritettiin elvyttää 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen taitteessa muutamaan otteeseen tanssikäyttöön, mutta paluuta kultaisten vuosikymmenten menestykseen ei enää ollut. Vuonna 2013 Törmällä tanssittiin viimeiset tanssit, ja vuonna 2018 kylmillään jo usean vuoden ollut rakennus sai purkutuomion. Paikka oli ollut toistuvasti ilkivallan kohteena, ja jopa sinne asennetut valvontakamerat oli varastettu. Tonttia käytettiin myös luvattomana kaatopaikkana.

Huvitörmää ei koskaan ehditty purkaa, koska tuhopolttajat sytyttivät paikan tuleen uudenvuoden yönä 2020. Tuhopoltosta tuomittiin kaksi nuorta joensuulaismiestä viime viikolla.

Huvitörmän viidellä vuosikymmenellä paikka taipui monenlaiseen käyttöön.

Nyt Törmäntiellä on vain tulipalon jättämät rauniot, mutta jäljellä on kosolti tulen kestäviä muistoja. Toisille Törmä edusti perinteistä tanssilavakulttuuria kauneimmillaan. Osalle Huvitörmä oli taas paikka, jossa jorattiin pitkiä hikisiä iltoja tai haltioiduttiin esimerkiksi nuoren Alexi Laihon kitarasooloista.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä