Julkaistu    |  Päivitetty 
Matti Virrantalo

Alttaritaulun pitkä tie hylkiöstä rakastetuksi

Joensuun luterilaisen kirkon alttaritaulu oli aikoinaan suuri puheenaihe kaupungissa. Alttaritaulua pidettiin liian synkkänä ja hinnaltaan kalliina. Kuva: Jarno Artika Joensuun luterilaisen kirkon alttaritaulu oli aikoinaan suuri puheenaihe kaupungissa. Alttaritaulua pidettiin liian synkkänä ja hinnaltaan kalliina. Kuva: Jarno Artika
Joensuun luterilainen kirkko valmistui vuonna 1903. Arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelemassa kirkossa ei sen valmistuessa ollut alttaritaulua, ja se jäi uupumaan sieltä useiksi vuosiksi. Aika ajoin alttaritaulun puuttuminen nousi lehdissäkin esille.

Vuonna 1910 Joensuun musiikkiyhdistys perusti alttaritaulurahaston, ja yhdistys luovutti rahaston alkupääomaksi keväällä järjestämänsä konsertin tuotosta sata markkaa. Perustamisasiakirjassa määriteltiin rahaston tavoitteeksi saada kirkkoon arvokas ja tositaiteellinen alttaritaulu. Muitakin yhdistyksiä lähti hankkeeseen mukaan.

Vuoden 1910 kesällä oli rakenteilla Joensuun lyseon voimistelurakennus. Kouluhallituksen puolesta sitä oli valvomassa arkkitehti Ilmari Launis. Lyseon rehtorina toimi tuolloin K. A. Wegelius, joka ehdotti Launikselle, jos hän ryhtyisi maalaamaan alttaritaulua.

Launis oli pari vuotta aiemmin maalannut Nastolan kirkkoon alttaritaulun. Launis sai lyseon kesäaikana vapaana olevan juhlasalin käyttöönsä ja ryhtyi siellä työhön. Ilman, että maalaustehtävästä oli kirkon päättäjien taholta mitään sovittu. Maalauksen valmistuttua se siirrettiin kirkkoon paikalleen ja Launis tarjosi sitä ostettavaksi 2 000 markalla (nykyrahassa noin 8100 euroa). Elokuun lopulla oli lehdissä ilmoituksia, että kirkkoon on tuotu nähtäville alttaritaulu ja se on yleisön nähtävänä.

Alttaritaulun aiheeksi Launis oli valinnut perinteisimmän: Kristus ristillä. Nähtäville tuotu maalaus herätti arvostelua, että voiko tähän Stenbäckin suunnittelemaan ’juhannustunnelmaiseen’ kirkkoon asettaa noin synkkäaiheista taulua. Alttaritaulun sopivuuteen ottivat kantaa paikkakunnan sanomalehdetkin. Karjalattaren arviossa todettiin, että ”taulu teki ympäristöönsä nähden epäsointuisan vaikutuksen ja että jossakin toisessa kirkossa se saattaa olla hyvinkin paikallaan”. Kirjoittaa sanoi kaipaavansa, ”jos maalaaja olisi pystynyt tuomaan jotain uutta ja omintakeista, jolla olisi taiteellista arvoa” ja olisi tahtonut jotain vähemmän käytettyä raamatullista aihetta.

Karjalan Sanomien lehtiarvostelussa taasen ei säästelty kritiikin säilää. Pitkässä kriittisessä kirjoituksessa lehti lyttäsi alttaritaulun sopivuuden kirkkoon täysin. Kirjoittaja arvosteli maalauksen ’olevan sen keskiaikaista kidutuksen ja äärimmäisen kärsimyksen ihailua edustavan ja nykyaikaan vähimmin soveltuvan’. Moitteita tuli maalauksen taiteellisesta kokonaisuudesta, värien sopivuudesta ja jopa valo-opillisia virheitä siitä löytyi.

Hintapyyntöäkin pidettiin kohtuuttomana. Rehtori Wegelius kylläkin puolusti työtä ja ilmaisi lehtikirjoituksessaan siitä tyytyväisyytensä ja toivoi seurakunnan ottavan sen mielihyvällä vastaan. Kirkonkokous ei hyväksynyt alttaritaulua, mutta ei määrännyt sitä poistettavaksikaan.

Myöhemmin samana syksynä Joensuun seurakunnassa pidettiin piispantarkastus. Alttaritaulusta Piispa O. J Colliander lausui mielipiteenään: ”- - on siinä taiteilija mielestäni onnistunut vallan mestarillisesti” ja jatkoi, että ”Joensuun seurakunta tekisi suuren erehdyksen ja itsellensä vahingon, jos se hylkäisi tämän taulun”.

Kannanotossaan piispa Colliander lopuksi totesi seurakunnan kuitenkin itse saavan vapaasti päättää.

Alkuun kiivaanakin käyvä mielipiteiden ilmaisu ainakin lehdissä tyyntyi ja vuodet vierivät. Alttaritaulurahastoon oli kertynyt jossain määrin varoja. Keväällä 1916 oli lehdessä Joensuun NMKY:n kokouskutsu, jossa alttaritaulurahastoon lahjoittaneita kutsuttiin koolle päättämään, mitä rahaston varoille niiden lahjoittajat halusivat tehtävän. Ainakin osa varoista käytettiin myöhemmin kirkon ikkunalasimaalauksiin.

Tultiin jo vuoteen 1919 ja silloinen seurakunnan kirkkoneuvosto päätti viimein puoltaa alttaritaulun hyväksymistä ja hankkimista. Kuitenkin kirkkovaltuusto vetosi jo kauan aiemmin tehtyyn kirkonkokouksen hylkäävään päätökseen ja ratkaisi asian sen mukaan.

Meni vielä reilun vuoden verran, kun huhtikuussa 1921 oli taas kirkkoneuvoston kokous. Kokoukselle toimitettiin lahjakirja, jolla alttaritaulun kaksi uutta omistajaa ilmoittivat lahjoittavansa Launiksen maalaman alttaritaulun seurakunnalle ehdolla, ”ettei sitä myydä ja jos sitä ei tarvita siinä missä se nyt on, on se silloin lahjoitettava Kristilliselle Taideseuralle Helsinkiin”. Lahjoituksen kirkkoneuvosto ja -valtuusto ottivat mielihyvällä vastaan. Lehtiuutinen kertoi: ”Kun pari seurakunnan jäsentä oli tarjonnut seurakunnalle lahjaksi - - - niin päätettiin yksimielisesti lahja wastaanottaa ja lahjoittajille, jotka eiwät tahdo nimeään mainittawan, lausua siitä kiitokset”.

Nämä lahjakirjassa alttaritaulun omistajiksi ilmenevät ”pari seurakunnan jäsentä” olivat rehtori K. A. Wegelius ja rouva Aini Wegelius.

Näin sai Joensuun kirkko lähes 18 vuoden kuluttua valmistumisesta omistukseensa alttaritaulun, joka siellä on tänäkin päivänä sadan vuoden jälkeen.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä