Julkaistu    |  Päivitetty 
Henri Jumppanen

Koko kaupungin sydän

Tältä näytti Kauppatorilla vappupäivänä vuonna 2019. Kuva: Jarno Artika Tältä näytti Kauppatorilla vappupäivänä vuonna 2019. Kuva: Jarno Artika

Vaikka maailma mullistuu, on tori edelleen Joensuun kaupungin keskus. Kauppatori on ollut merkittävä osa Joensuuta aina kaupungin perustamisvuodesta 1848 lähtien.

Joensuun ensimmäisessä asemakaavakartassa tori oli liki kaksi kertaa nykyistä kokoaan suurempi. Se kattoi nykyisen alansa lisäksi Vapaudenpuiston alueen. Tällä hetkellä Joensuun Kauppatorin pinta-ala on 6 000 neliömetriä.

 

Ensimmäiset markkinat torilla pidettiin jo vuonna 1849. Näille syysmarkkinoille saapui 10 000 ihmistä. Suuri osa markkinaväestä oli ilmeisen iloluonteista, ja markkinat aiheuttivat eritoten pappisäädyssä pahennusta. Kontiolahtelainen kansanrunoilija Antti Puhakka kuvasikin aikalaishavaintonaan pahennusta aiheuttanutta markkinaelämää: Tämä uusi kauppapaikka Oli kuin pieni lapsi, Vaan kyllä pahuudesta maksoi muita kaksi.

Markkinat lakkautettiinkin tämän vuoksi tuoreesta kaupungista useaksi vuodeksi. Vuonna 1883 markkinat palasivat takaisin joensuulaiseen kaupunkielämään. Uuden vuosisadan vaihtuessa torin pohjoislaitaan nousi vuonna 1902 puinen kauppahalli, josta haettiin ratkaisua epäjärjestyksessä olevaan torielämään.

Hallin järjestyssäännöt kielsivät muun muassa hallissa tupakoinnin sekä lattialle sylkemisen. Monille rakkaaksi muodostunut 1900-luvun alun nikkarityyliä edustanut vanha kauppahalli tuli tiensä päähän, kun se purettiin vuonna 1969.

 

Kauppatorin etelälaitaan rakennettiin vuonna 1968 uusi lasisilla julkisivuilla varustettu moderni kauppahalli. Se oli aikanaan edistyksellinen rakennus ja monipuolisti kauppahallin konseptia kioskeineen. Monien mieliin se on siltikin piirtynyt hieman hengettömänä palana Joensuun Kauppatorin historiaa. Halli purettiin vuoden 2016 lopussa toriremontin alta pois.

Pari vuotta kestäneen remontin jälkeen Joensuun Kauppatori avautui jälleen kansalle vuonna 2018. Torin pintaa peittävät nykyään graniittiset kivilaatat ja sen keskellä on juomavesilähde, jonka reunoille ihmiset piipahtavat lämpimillä säillä nauttimaan virvokkeita. Torin nykyinen lava on kaksisuuntainen ja kiinteästi valaistu. Sen materiaalit ovat muun muassa kiveä ja terästä.

Torilla on tanssittu ja rakastettu, siellä on osoitettu mieltä ja hengähdetty.

 

Kauppatorin historiaan on mahtunut säännöllisesti järjestettävien markkinoiden lisäksi erilaisia merkittäviä tapahtumia. Esimerkiksi Jukka Keskisalon EM-kultamitalijuhlat vetivät torille vuonna 2006 liki 10 000 ihmistä. Tori on toiminut myös Itä-rallin starttipaikkana, ja Kontiolahden ampumahiihtokilpailut ovat täyttäneet sen kansainvälisilläkin vierailla monena talvena.

Kauppatori on ollut perinteisesti keskeinen osa joensuulaista vapun viettoa. Siellä on muun muassa kuunneltu vappupuheita ja ulkoilutettu valkolakkeja. Koronan vuoksi perinteet odottavat parempia aikoja, mutta onneksi tori ei karkaa minnekään. Se odottaa kyllä kärsivällisesti kansalaisiaan.

 

Lähteet:
Ahonen, K. 1985. Joensuun kaupungin historia 1
Martikainen, U. 2010. Kaupankäyntiä ja Joensuun torielämää

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä