Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Rankka sukellus lapsuuteen

Tällä viikolla julkistettava Punainen planeetta on avausosa Joonatan Tolan suunnittelemalle trilogialle. Kuva: Aimo Salonen Tällä viikolla julkistettava Punainen planeetta on avausosa Joonatan Tolan suunnittelemalle trilogialle. Kuva: Aimo Salonen
Tarina on rankka ja tosi. Kuinka vaikeaa sen kirjoittaminen oli Joonatan Tolalle?

– Onhan se herättänyt matkan varrella surun ja vihan tunteita ja ihan monenlaisia perustunteita, Tola vastaa.

– Kirjoitusprosessin aikana suhtautumiseni isään muuttui, minulle tuli häntä kohtaan lisää armollisuutta. Kirjoittaessani olen joutunut pohtimaan, minkä takia elämä oli hänelle niin sietämättömän raskasta, että hän ennemmin tappoi itsensä.

Joonatan Tolan tällä viikolla julkistettava esikoisromaani Punainen planeetta kertoo Mikko J. Tolasta, josta tehtyjä juttuja löytyy pohjoiskarjalaistenkin lehtien arkistoista. Hän oli helsinkiläislähtöinen taidemaalari ja runoilija, joka teki aktiiviuransa Pohjois-Karjalassa.

Vanhojen lehtijuttujen ohella Joonatan Tola on sukeltanut isänsä tarinaan ja siihen liittyviin asioihin kirjallisuuden, musiikin, julkaisemattoman dokumenttivideon ja haastattelujen kautta – ja myös omien muistojensa kautta. Kun isä kuoli vuonna 1989, poika oli kahta viikkoa vaille 6-vuotias.

35-vuotiaana kuollut taiteilija joutui kamppailemaan mielenterveysongelmien kanssa teini-iästä lähtien. Se vaikutti koko perheen elämään.

Perheessä oli neljä lasta, jotka jäivät täysorvoiksi, kun myös äiti kuoli joitakin vuosia isän kuoleman jälkeen.

– Kuten Punaista planeettaa lukiessa käy loppupuolella ilmi, tarina jää aikalailla kesken. Ajatuksenani on kirjoittaa trilogia ja kertoa myös siitä, miten elämästä on noilla eväillä jotensakin täyspäiseksi selvinnyt.

Joensuussa perheensä kanssa asuva Joonatan Tola tekee parhaillaan väitöskirjaa Helsingin yliopistoon suomen kielen sanojen internetkäytöstä.

Tola korostaa kirjansa loppusanoissa, että romaani on yritys rakentaa hänen omaa rikkonaista elämäntarinaansa kaunokirjallisuuden keinoin, ja jonkun toisen muodostama kuva olisi tyystin erilainen.

– Jokaisen kokemus on yksilöllinen. En minä muiden kokemuksesta osaa sanoa, Tola sanoo Karjalan Heilin haastattelussa.

Kirjoitusprosessi oli pitkä. Tola sanoo haudutelleensa aihetta varmaan 12 vuotta, ja varsinainen kirjoitusprosessi vei neljä vuotta.

– Tässä on teemoja, jotka ovat yhteiskunnallisesti tunnistettavia, monissa perheissä ja suvuissa tapahtuvia asioita, joista on hankala puhua. Minulle itsellenikin niistä puhuminen oli melkeinpä mahdotonta, Tola sanoo.

Niin rankoista asioista on kyse, että Tola ei suosittele kenellekään romaanin kirjoittamista niistä ilman, että pohjalla on asioiden työstäminen terapeutin kanssa.

– Itse en olisi varmaan pystynyt kirjoittamaan tätä kirjaa, ellen olisi jo vuosia aikaisemmin käsitellyt lapsuuteeni liittyviä hankalia asioita psykoterapiassa, Tola sanoo.

– Tätä asiaa olen työstänyt vuosikymmenten ajan ja olen ollut kirjoittaessani hyvin tietoinen, mihin minä sukellan.

Huumoriakin kirjasta löytyy.

– Itse en tykkää, että vellotaan pelkästään todella synkissä vesissä, Tola huomauttaa.

– Tykkään, että vastapainona on ilmaa ja keveyttä. Niiden kautta raskaatkin asiat aukeavat paremmin.

Raskautta ja keveyttä löytyy myös Mikko J. Tolan maalauksista.

– Jotkut taulut ovat hirveän ahdistavia ja kieltämättä sekavia. Jotkut ovat sitten kauniita ja sopivat jopa sisustustauluiksi.

Romaanissa mainitaan Lieksassa syntynyt taulu nimeltä Lintujen talo, joka ”on tätä kirjoittaessani jopa asuntoni seinällä”.

– Pitää paikkansa. Semmoinen taulu on seinällä, Tola vahvistaa.

Millaisia tunteita isän taulujen katsominen sitten pojassa herättää nyt?

– Suhde isään on elänyt ja vaihtunut elämäni mittaan, ja jossain vaiheessa katsoin niitä eri tavalla kuin nyt. Hän kun on isäni, näkökulmani ei missään nimessä ole neutraali. Se on monella tapaa latautunut ja monimutkainen.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä