Julkaistu 
Hanna-Mari Lappalainen

Maailmalle onnella ja oudoilla kuoseilla

– Joku voisi sanoa, että valitsen aina ne oudoimmat kuosit, nauraa Mereenin yrittäjä Meri-Ellen Pystynen. Kuva: Hanna-Mari Lappalainen – Joku voisi sanoa, että valitsen aina ne oudoimmat kuosit, nauraa Mereenin yrittäjä Meri-Ellen Pystynen. Kuva: Hanna-Mari Lappalainen

Kilpailu on kasvanut Joensuussa myös tekstiilialalla, tietää kangaskauppa Mereenin yrittäjä Meri-Ellen Pystynen. Pystynen ryhtyi aikanaan myymään omaperäisiä kankaita Osuuskunta Korpipajassa aputoiminimellä yhdessä yhtiökumppaninsa Outi Santaniemen kanssa. Tuosta tulee kuluneeksi tänä vuonna yhdeksän vuotta.
Pystynen työskenteli kangasliike Käpystä perustaessaan tuottajana ja editoijana Korpipajassa. Osuuskunnan toiminnassa hän on mukana edelleen.
– Käytin äitiyslomani käytännössä ommellen, ja tuntui, että tämä voisi olla se oma juttu, Pystynen muistelee.
Sittemmin Pystysen yhtiökumppani siirtyi toisaalle, ja Pystynen perusti viime vuonna nykyisen Meri Mereen Oy:n, joka osti Käpysen liiketoiminnan huhtikuussa 2020. Tuolloin myös Käpysen nimi muuttui Mereeniksi ja sekä kangasliikkeen että Korpipajan tilat siirtyivät Kuurnankadulle.

Samoihin aikoihin viime keväänä iski korona, mikä oli Mereenille monen muun yrityksen tavoin kova isku. Tästä selvittiin pitkälti verkkokaupan ansiosta.
– Neljäkymmentä prosenttia liikevaihdostamme tuli erilaisista tapahtumista, ja kun messut ja tapahtumat loppuivat kuin seinään, voit vain arvata, millaiset tunnelmat olivat vajaa vuosi sitten, Meri-Ellen Pystynen hymähtää.
Mereen on tunnettu ekologisista kankaistaan ja erikoisista kuoseistaan. Mereenin kankaita jälleenmyydään sekä Euroopassa, Yhdysvalloissa että Australiassa.
– Kansainvälistyminen aikanaan tapahtui ikään kuin vahingossa jo Käpysen aikaan. Toki olimme miettineet, että tahdomme tähdätä siihen jossakin vaiheessa, mutta se tapahtuikin yllättävän pian, Meri-Ellen Pystynen kertoo.
Erästä Käpysen kuosia käytettiin esimerkkinä suositun suomalaisen, ulkomaillakin ilmestyvän Ottobre Design -kaavalehden mallissa. Tämän jälkeen kyselyjä alkoi tulvia.
– Siinä oli onnea matkassa. Toki olemme pyrkineet pitämään siitä kiinni, ja olemme paiskineet paljon töitä uusien yhteistyökumppaneiden saamiseksi, Pystynen kertoo.

Yrittäjä itse ei suunnittele Mereenin kuoseja – lukuun ottamatta muutamaa yksittäistapausta – vaan tekee niiden saralla yhteistyötä kuuden suomalaisen suunnittelijan kanssa.
– He saattavat tehdä kuoseja minun pyynnöstäni, tai saatan itse tarttua joihinkin heidän luonnoksiinsa ja ehdottaa, että saisikohan tästä kuosin.
Mereenillä on Meri-Ellen Pystysen mukaan oma tyyli, ainakin jossakin määrin.
– Kyllähän se väistämättä syntyy, kun valikoimissa on vain itseni valitsemia kuoseja. Joku voisi sanoa, että valitsen aina ne oudoimmat, Pystynen naurahtaa.
Vaikka kirjavat kuosit kiinnittävät huomion, ovat tällä hetkellä Pystysen mukaan suosituimpia kankaita eettisesti valmistetut merino-tenceltrikoo sekä bambujoustocollege.
– Niitä menee koko ajan tasaisesti. Ne ovat hieman erikoisempia kankaita, joita ei myydä Suomessa paljoakaan. Massasta poikkeavien kankaiden myynnilläkin voi erottua joukosta.

Kilpailu alalla on kasvanut Joensuussa Pystysen mukaan koko ajan, mutta kaikki kilpailu ei ole pahasta – tai edes välttämättä kilpailua.
– Esimerkiksi Pilkon Sampsukka on toiminut täällä koko sen ajan kuin liikkeeni on ollut pystyssä, ja liikkeemme ikään kuin täydentävät valikoimia täällä Joensuussa. Tyylimme ovat niin erilaiset.
Moni asia alalla on myös parantunut vuosien saatossa, ja esimerkiksi uudet painotekniikat mahdollistavat pienempien kangaserien tuottamisen kerralla.
Jos korona-ajasta on löydettävä jotakin hyvää, on se Pystysen mukaan se, että verkkokauppaan ovat löytäneet tiensä lukuisat uudet asiakkaat.
– Varmaan 90 prosenttia myynnistä tulee tällä hetkellä verkkokaupan kautta.
Mereenin eli Käpysen verkkokauppa perustettiin ja yrityksen alussa vuonna 2012, ja Pystysen mukaan myynti on kasvanut koko ajan tasaisesti.
– Tosi paljon tulee sellaisia tilanteita, että joku paikallinen asiakas kertoo, että enpä tiennyt että Mereen on joensuulainen yritys, jolla on kivijalkamyymäläkin täällä, Pystynen kertoo.

Syksyllä Mereenissä kokeiltiin jotakin uutta valmistamalla asusteita omista kankaista. Nyt valikoimiin kuuluu pipoja, tuubihuiveja ja säärystimiä.
– Minulta on kyselty paljon, että lähdenkö tekemään vaatteita, eikä se välttämättä ole se, mihin olisi paloa tällä hetkellä. Kyseessä onkin puhtaasti messutuote, Meri-Ellen Pystynen toteaa.
– Mutta tällainen uusi pieni aluevaltaus kuitenkin.
Niin hyvin Mereenillä tällä hetkellä pyyhkii, että elokuusta tammikuuhun saakka liikkeessä työskennelleen Paula Kallion siirryttyä toisaalle ovat uudet apukädet todennäköisesti tulevaisuudessa tarpeen.
– Mutta se, miten ja milloin se olisi ajankohtaista, jää vielä nähtäväksi, Pystynen tuumaa.


Tuotanto Euroopassa
Kankaita tuotetaan nykyisin laajalti yhä ekologisemmin. Meri-Ellen Pystysen mukaan ekologisuus on ollut Mereenin ja Käpysen toiminnassa mukana alusta saakka.
– Se on osa omaa arvomaailmaani. Minulle ja Outille oli jo alussa selvää, että kaikki mikä voidaan tehdä ekologisesti, tehdään.
Mereenin tuotanto tapahtuu Tanskassa, Liettuassa, Latviassa ja enimmäkseen Puolassa.
– Siellä on pitkäaikaisia yhteistyökumppaneitamme, joiden kanssa yhteistyö toimii. Olemme myös itse vierailleet Puolan tehtailla, Pystynen kertoo.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä