Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Pakko puskea ettei väljähdy

Hilkka Haataja (vasemmalla), Juuso Puhakka, Tuire Hindikka ja kymmenen muuta fiaskolaista vetää tällä viikolla Pakkahuoneella kolme esitystä. Kuva: Aimo Salonen Hilkka Haataja (vasemmalla), Juuso Puhakka, Tuire Hindikka ja kymmenen muuta fiaskolaista vetää tällä viikolla Pakkahuoneella kolme esitystä. Kuva: Aimo Salonen
Teatteri Fiaskon erityislaatuisuus on joensuulaiselle yleisölle tuttua, mutta nyt ryhmä tarjoaa jälleen jotain erityislaatuista. Molièren 1600-luvulla kirjoittama komedia Don Juan ja kivinen vieras saa tällä viikolla Joensuun Pakkahuoneella kolme esitystä, vaikka voimassa ovatkin aluehallintoviraston yli 20 ihmisen kokoontumisille asettamat rajoitukset.

– Meitä kun on kolmetoista, niin otamme sisään seitsemän katsojaa, Fiaskoa vuodesta 1980 ohjannut Tuire Hindikka kertoo.

– Me vedetään se, koska muuten se väljähtyy. Pakko meidän on nyt puskea se, että se saadaan oikeaan rytmiin.

Mikäli rajoitukset helpottuvat, lisäesityksiä on luvassa suuremmalle yleisömäärälle helmikuussa.

Fiaskon juuret ovat 1960-luvun kansalaisopiston näytelmäpiirissä, johon tässäkin esityksessä mukana oleva Hilkka Haataja tuli mukaan vuonna 1965.

Ryhmän tasosta kertoo paljon se, että tuolloin kansalaisopiston näytelmäpiiriä tuntiopettajana ohjannut Rauma-Repolan puhelinkeskuksen hoitaja Gulga Kinnunen sai kaikkien aikojen ensimmäisen Joensuu-palkinnon vuonna 1968.

Jo tuolloin ryhmä teki ulkomaanmatkoja, jotka ovat jatkuneet myös sen jälkeen, kun Tuire Hindikka otti vastaan viran vuonna 1980 ja nimi muuttui Fiaskoksi.

Alkuvuoden 2021 tuotannon 13 tekijät ovat kahta vaille kaikki alkuperäisiä 40 vuoden takaisia fiaskolaisia.

Myöhemmin tulleita ovat vain näyttelijä Pekka Kanninen sekä valo- ja äänimies Juuso Puhakka.

Kansalaisopisto on vetänyt myös nuorisoteatteria, jonka kasvateista monet päätyivät ammattimaisiksi taiteilijoiksi muun muassa teatterin, kuvataiteen ja valosuunnittelun pariin.

Yksi heistä on Belgiassa ja Italiassa liiketeatterin koulutuksen hankkinut, ennen Brexit-aikaa Lontoossa työskennellyt Tiia-Mari Mäkinen, joka kotiseudulla käydessään on kolmen viime vuoden aikana ohjannut fiaskolaisia. Hänen työnsä jälki näkyy myös Molière-tuotannossa.

– Sehän mielellään komentaa meitä. Me kun ollaan aika vanhoja, keski-ikä on 70, niin meillä lähtee vaistomaisesti semmoiseen hartaaseen menoon, niin kuin suomalainen tapa on: vakavasti ja hitaasti, Hindikka kertoo.

Haataja ja Hindikka kehuvat Mäkisen tuoman liiketeatterin merkitystä nimenomaan iäkkäille näyttelijöille.

– Minäkään kun en ole enää tyttönen, niin nimenomaan liikunta on tässä esityksessä erityistä kuten muissakin Tiia-Marin vetämissä jutuissa. Roolissa pysyminen, repliikit ja kaikki ovat vanhemmiten vaikeampia, mutta liikunnan kautta tämä on antoisaa, Haataja sanoo.

Hindikka huomauttaa, että vanhuksen aivotyölle tekee hyvää, kun pitää laskea rytmit ja muistaa liikkeet ja vielä samanaikaisesti näytelläkin.

– Meillä on menossa nyt kolmas vuosi, kun hiomme liiketeatterin kautta nopeutta, rytmiä ja iskevyyttä. Viime aikoina meillä on ollut ilmaisurikkautta, yllätyksellisyyttä ja viihdyttävyyttä.

Hindikka kehuu 365 vuotta vanhaa näytelmää hirmuisen ajankohtaiseksi vuonna 2021.

Hindikka löytää Molièren tekstistä teemoja, joista keskustellaan nytkin: suhtautuminen kirkkoon ja uskontoon, Me Too -liikkeen esiin nostama viettelijyys, rehellisyys, tekopyhyys, laskelmoivuus.

– Ne ovat teemoja, jotka ovat tänä päivänä puhuttelevia ainakin minulle.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä