Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Huusko, Ansa Holm, Aune Saarelainen

Osteoporoosi vaatii hoitoa koko loppuelämän

Osteoporoosia sairastaa 400 000 suomalaista ja se voi olla taustalla jopa 40 000 murtumassa vuosittain. Käytännössä tämä tarkoittaa murtumia saaville ihmisille kipua, kärsimystä, vaikeuksia arjessa sekä heikentynyttä toimintakykyä. Murtumat myös lisäävät hoivan tarvetta ja erityisesti lonkkamurtumat ja vaikeat nikamamurtumat lyhentävät elinikää.

Yhteiskunnalle tämä tarkoittaa ensihoitohenkilöstön lisätyötä, murtumien ja toisinaan kroonisen kivun hoitoa, monenlaisia arjen hoito- ja hoivapalveluita sekä moninaisia muita kustannuksia.

 

Osteoporoosi on etenevä sairaus. Mikäli osteoporoosia ei diagnostisoida ja hoideta, osteoporoosi etenee aiheuttaen uusia, tavallisesti entistä vakavampia ja vaikeammin hoidettavia murtumia.

Koska kyseessä on pitkäaikaissairaus, myös hoito on pitkäkestoinen – loppuelämän mittainen. Lääkehoito yleensä kestää vuosia. Tämänkin jälkeen osteoporoosia sairastavan täytyy huolehtia terveellisestä ravitsemuksesta, joka sisältää riittävästi kalsiumia ja proteiinia ja turvata riittävä D-vitamiinin saanti. Lisäksi on huolehdittavaa monipuolisesta liikunnasta.

Hyvästä osteoporoosin hoidosta on laadittu terveydenhuollon ammattilaisille asiantuntijavoimin tutkimustietoon pohjautuva kansallinen suositus, jossa ohjeistetaan osteoporoosin hoidon ketju riskitekijöiden tunnistamisesta aina hoitoon ja hoidon tehon seurantaan ja alueellisten hoitopolkujen rakentamiseen asti.

 

Siun sotessa osteoporoosin hoitopolku on laadittu kirjalliseksi kokonaisuudeksi jo vuonna 2014. Perusterveydenhuoltoon on nimetty osteoporoosihoitaja, jonka tehtävänä on etsiä terveyskeskusten murtumapotilaista mahdollisesti osteoporoosia sairastavia jatkotoimenpiteisiin sekä tarjota osteoporoosia sairastaville omahoidon ohjaus sekä arvioida ja hoitaa kaatumisriskiä.

Keskussairaalassa tehtävään nimetyt osteoporoosihoitajat käyvät läpi ortopedian ja traumaosaston murtumapotilaiden asiakirjoja ja etsivät mahdollisia osteoporoosia sairastavia henkilöitä jatkotutkimuksiin.

 

Teoriassa alueellinen hoitopolku on olemassa ja noudattaa laadittua kansallista suositusta. Käytännössä hoitopolku toteutuu puutteellisesti. On selvää, että hoitopolkua on tärkeää tarkentaa Siun soten alueella.

Lisäksi osa perusterveydenhuollon potilaista, jotka epäilevät sairastavansa osteoporoosia, joutuvat käymään läpi monivaiheisen prosessin päästäkseen keskussairaalassa tehtävään luuntiheysmittaukseen

 

Myös osteoporoosia sairastavan omahoidon ohjaus on ollut alueen luustoyhdistyksen mukaan liian vähäistä ja satunnaista. Moni alueen osteoporoosia sairastava onkin onneksi löytänyt tiensä alueen luustoyhdistykseen ja on saanut sieltä tietoa ravitsemuksesta, D-vitamiinista, liikunnasta ja kaatumisen ehkäisystä.

Hyvä hoito on kannattava investointi. Sen avulla voidaan Pohjois-Karjalassa säästää merkittävästi potilaiden ja omaisten sekä yhteiskunnan voimavaroja.

 

Kirjoittajat ovat Suomen Luustoliitto ry:n ja Pohjois-Karjalan luustoyhdistys ry:n edustajia.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä