Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Idea, joka lähti itse tehdystä ruoasta

Sulon yrittäjät Mika Hirvonen (vas.) ja Ari Lehikoinen tekevät yhä päivittäin työtä rivistä käsin, sillä ylhäältä päin johtamista he eivät koe omakseen. Kuva: Hanna-Mari Lappalainen Sulon yrittäjät Mika Hirvonen (vas.) ja Ari Lehikoinen tekevät yhä päivittäin työtä rivistä käsin, sillä ylhäältä päin johtamista he eivät koe omakseen. Kuva: Hanna-Mari Lappalainen

Kun ravintola Sulo kuutisen vuotta sitten perustettiin, oli edessä eräänlainen pakko: nykyiset yrittäjät Ari Lehikoinen ja Mika Hirvonen olivat työskennelleet ravintola-alalla jo vuosia, välillä yhdessä ja välillä erikseen, mutta jotkut ovet pysyivät miehille työelämässä suljettuina.

– Meillä oli kyllä näyttöä siitä, että osaamme tehdä ruokaa, mutta ei siitä, että osaisimme oikeasti pyörittää ravintola- ja cateringtoimintaa, Ari Lehikoinen muistelee.

Ajatus omasta yrityksestä oli kuitenkin hautunut miesten mielissä jo useamman vuoden, kun nämä työskentelivät yhtä aikaa Abloyn henkilöstöravintolassa. Välissä Mika Hirvonen ehti työskennellä muutaman kuukauden Teatteriravintolassa, kunnes sopiva vuokratila omalle yritykselle löytyi vanhan postitalon yläkerrasta, ja tiet johtivat taas yhteen.

Sulo avasi ovensa heinäkuussa 2014.

– Aluksi meillä ei ollut työntekijöitä ollenkaan, vaan teimme kaiken kahdestaan. Meillä oli vain halu päästä omillemme, ja lähtökohta oli, että laitoimme käytännössä puoleksi vuodeksi kaikki jäihin emmekä tienneet, milloin saisimme ensimmäisen palkan, Lehikoinen kertoo.

Ala on ollut Joensuussa kilpailtu, ja Lehikoisen mukaan Sulolle jätettiin sen alkutaipaleella joitakin yritystukia myöntämättä voimakkaan kilpailun vuoksi.

– Starttiraha me toki saatiin, mutta meille sanottiin, että ei nyt kannata perustaa uutta ravintolaa, kun tarjontaa on jo niin paljon.

 

Miesten mukaan oman ravintolan pyörittäminen kuitenkin osoitti yllättävän pian, että yrittäjälle voi jäädä työnteosta jotakin käteenkin. Jo seuraavana vuonna Telitielle perustettiin Sulon toinen lounasravintola.

– Kun markkinoille tulee uusi yritys omalla konseptillaan, se paikka täytyy vain löytää itselleen. Tuotteen on oltava sen verran houkutteleva, että asiakaskunta muodostuu, ja jostakin mekin saimme asiakkaat kasattua, Ari Lehikoinen toteaa.

Alusta asti oli selvää, että yrittäjät haluavat tarjota ravintolassa itse tehtyä, tasalaatuista ruokaa ja olla yrittäjinä mahdollisimman muuntautumiskykyisiä.

– Emme ole halunneet lokeroitua mihinkään tiettyyn tyyliin, Mika Hirvonen kertoo.

– Jos tässä kuussa tehdään näin, mutta ensi kuussa se ei vaikutakaan enää hyvältä, sitten tehdään toisin, Lehikoinen lisää.

Yrittäjät halusivat konseptin olevan selkeä, minkä vuoksi Sulo ei ole ollut missään vaiheessa iltaravintola.

– Jos haluaa menestyä, ainakin omasta mielestäni liikeidean on oltava selkeä – ei ole pakko yrittää olla kaikkea yhtä aikaa. Lounas on meidän kivijalkamme, jonka ohessa suolana toimivat catering- ja tilausravintolapuoli ja tapahtumissa toimiminen, Hirvonen kertoo.

Vuonna 2016 keskustan Sulo muutti postitalosta kauppakeskus Isoon Myyhyn, jossa alkoivat myös Sulon lauantaibrunssit.

 

Ruoan laadusta tinkimättömyys on ollut Ari Lehikoisen ja Mika Hirvosen mukaan Sulon kantava voima, joka paistaa myös nykyisten työntekijöiden asenteesta.

– Jos menee kysymään keittiöstä, tekevätkö he mieluummin jauhelihapihvin käsin ja paistavat sen vai hakevatko he sen pakasteesta, niin vastaukseksi saisi lähinnä naurua. Kukaan ei suostuisi tekemään asiaa jälkimmäisellä tavalla, Lehikoinen toteaa.

Vuonna 2016 Sulo yrittäjineen valittiin vuoden positiivisimmaksi pohjoiskarjalaiseksi Joensuun Nuorkauppakamarin järjestämässä kilpailussa, jossa yrittäjien asiakaspalveluhenkisyyttä ja iloista työteliäisyyttä kiiteltiin.

Tästä Lehikoinen ja Hirvonen eivät itse lausu sanaakaan, mutta kehuvat sen sijaan työtiimiään. Sulo työllistää tällä hetkellä noin kolmekymmentä henkilöä.

– Osa ideologiaamme on se, että haluamme tarjota mahdollisimman monelle töitä, sillä kuukausipalkka ei ole tällä alalla itsestäänselvyys. Mutta totta kai tarvitsemme välillä myös tuntityöntekijöitä, Hirvonen kertoo.

 

Vuonna 2018 Ari Lehikoinen ja Mika Hirvonen alkoivat pyörittää myös Abloyn henkilöstöravintolaa. Tuolloin päivittäinen lounasruokailijoiden määrä kaikissa Sulon ravintoloissa nousi noin 1 200:een. Samana vuonna miehet avasivat kävelykadulle italialaishenkisen Trattoria Otto -ravintolan, jonka ydin on iltaravintolatoiminnassa. Otto työllistää tällä hetkellä kahdeksan henkilöä.

Miesten mukaan kilpailu ravintola-alalla on Joensuussa kasvanut entisestään, mutta sen he näkevät pelkästään hyvänä asiana.

– Se kannustaa kehittymään, ja samalla ihmiset oppivat käyttämään ravintolapalveluja enemmän. Jos nyt laitetaan korona sikseen, niin Joensuussa on kyllä kasvun paikka ulkona syömisen kentällä, Hirvonen toteaa.

Huomattavasti laajentuneesta toiminnasta huolimatta molemmat yrittäjät tarttuvat yhä itsekin kauhanvarteen päivittäin, sillä norsunluutornista johtamista he eivät koe omakseen.

– Tavallaan edestä päin johtaminen on se juttu. Tämä työ on meille kuitenkin se, mikä tekee onnelliseksi, Hirvonen summaa.

 

 

// Juttua muokattu 15.10.2020 kello 15.46: Lehikoinen ja Hirvonen alkoivat pyörittää Abloyn henkilöstöravintolaa vuonna 2018.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä