Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Mökin miesten asialla

Tästä mökistä sai lähdöt Viljo Voutilainen maaliskuussa 1976. Heili oli paikalla raportoimassa tapahtumia. Tästä mökistä sai lähdöt Viljo Voutilainen maaliskuussa 1976. Heili oli paikalla raportoimassa tapahtumia.
Vuonna 1976 moni tienvarren pikkumökki oli vielä asuttuna Pohjois-Karjalassa. Maaliskuussa Heili raportoi kahdesta varsin erikoisesta tapauksesta Hammaslahdessa.

Ensimmäisen, maaliskuun alkupäivinä julkaistun artikkelin tarina on varmasti ajalleen tyypilllinen mutta varsin surullinen: hammaslahtelainen suutari Viljo Voutilainen asui muutaman kymmenen neliön mökissä veljensä Heikin kanssa. Talon omistussuhteet olivat verrattain epäselvät.

Jutussa kerrotaan näin: mökin omistussuhteet juontavat juurensa vuosikymmenia sitten tehtyyn sopimukseen, jolloin Voutilaisen veljesten vanhemmat tekivät sopimuksen tilan nykyisen omistajan appivanhempien kanssa. Silloinen kauppahinta oli 400 markkaa ja siitä ei jäänyt kirjallista tositetta.

Voutilaisen vanhempien kuoltua heräsi kysymys kaupasta tai vuokrasta uudelleen eloon. Viljo Voutilainen uskoo vakaasti, että tila oli aikoinaan ostettu kyseisellä 400 markan kertasummalla, mutta ei pysty näyttämään sitä toteen. Tilan alkuperäinen omistaja puolestaan katsoo, että kyseessä oli ainoastaan vuokralleanto, ja Viljo Voutilainen on laittomasti käyttänyt aluetta hyväkseen.

Hovioikeudessa todettiin, ettei Voutilainen ollut oikeutettu tilaan, vaan hänet velvotettiin välittömästi muuttamaan pois.

Heili seurasi muuttotapahtumia paikan päällä ja raportoi siitä heti seuraavaan lehteen.

Voutilaisen häätöä tuli hoitamaan Kontiolahden piirin ulosottoapulainen Lilli Kanerva. Lehtijutun mukaan pienen riidanpoikasen jälkeen joutui Kanerva kutsumaan paikalle avukseen Kontiolahden poliisin.

Jutussa raportoidaan tilanteen muuttuneen suorastaan koomiseksi, kun ensin paikalle ajoi yksi poliisiauto, hetken päästä toinen ja lopulta vielä kolmantena poliisin maija. Syynä virkavallan paljouteen oli se, että keskus oli unohtanut antaa peruutuksen tehtävään, kun ensimmäinen partio lähti paikalle.

Veljesten vähät tavarat kannettiin porukassa traktorin lavalle, ja ulosottoapulainenkin pahoitteli tapahtumia:

– Hittolainen, ei tämä tällainen talvella mukavaa ole, mutta virkaammehan mekin vain täytämme.

Tarina ei kerro, mihin Voutilaisen veljekset muuttokuormineen suuntasivat.

Juttu päättyy sanoihin kova on mäkitupalaisen kohtalo.....

Aikansa kuvaa piirtää myös Leo Pulkkisen tarina, joka julkaistiin kaksi viikkoa myöhemmin maaliskuun 18. päivä vuonna 1976.

Hammaslahden Elovaarassa, Ohvanan tien varressa –eli samaisella tiellä, josta Voutialaiset pantiin käpälämäkeen– oli vastassa omituinen miljöö: pienenpieni maatilkku ympäröitynä piikkilangalla, sininen pakettiauto tilkun keskellä, huussi, punainen pyykkinaru ja pihapuu, jonka oksanhangassa seisoo lapikaspari ja ”Eino Poutiainen eduskuntaan” -lippalakki.

Pihapiiriä asuttaa Leo Pulkkinen, joka on seitsemännellä kymmenellä oleva entinen kirvesmies, jolta sota on vienyt terveyden.

– Ei täällä kylmään kuole, nälkään pikemminkin. Katossa on lasivillaeristeet ja seinissä bitumilevyt, mies esittelee haastattelussa pakettiautoaan, joka siis toimii hänen kotinaan.

Pakettiautossa on sänky toisella seinustalla, pöytä, sininen puutarhatuoli, hylly, kamina ja öljylyhty seinällä.

Ainoa kiusa pakettiautossa asuessa tuntuvat olevan hammaslahtelaiset humalaiset. Heitä varten Leo Pulkkinen kertoo väkertäneensä piikkilanka-aidan ja veräjän, jonka harjalla sojotti kolmituumaisia nauloja tiuhassa rivissä.

– Suavat humalaiset naulasta persuuksinsa, jos tänne portin yli hyppäävät.

Vajaan kilometrin päässä mökissään asuneen Viljo Voutilaisen kohtalo on Leo Pulkkisella mielessä.

– Ei minnuu sua tieältä pois niinkuin Villen veivät, Humiseva pysyy pystyssä niin kauan kuin minä elän, Leo Pulkkinen vakuuttaa jutun lopuksi.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä