Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Uima-altaaseen syntyi golfsimulaattori

Tomi Lauronen on ylpeä harjoittelutilan lopputuloksesta. – Tästä tuli viihtyisä, Lauronen tuumaa. Hanna-Mari Lappalainen Tomi Lauronen on ylpeä harjoittelutilan lopputuloksesta. – Tästä tuli viihtyisä, Lauronen tuumaa.

Koronakevät oli Tomi Laurosen autoyritykselle viimeinen niitti, mutta antoi samalla Lauroselle mahdollisuuden siirtyä takaisin rakastamansa lajin pariin. Nyt hän opettaa golfia omassa kellarissaan.

Kaksikymmentä vuotta golfvalmentajana toiminut joensuulainen Tomi Lauronen perusti viitisen vuotta sitten oman autoalan yrityksensä, Tomin Auton.
Hän oli jo valmistautunut hiljalleen luopumaan yrityksestään, mutta koronakevät toi odottamattoman pisteen i:n päälle yrityksen tulevaisuuden suhteen – autojen tuonti Ruotsista loppui, kuten myös yrityksen toiminta.
Tämä ei kuitenkaan haitannut Laurosta.
– Nyt olen taas onnellinen, sillä saan tehdä sitä, mitä rakastan, Lauronen kertoo.
Lauronen muutti puolisonsa kanssa viime joulun aikaan Niinivaaralla sijaitsevaan omakotitaloon, jonka kellarissa oli käyttämättömäksi jäänyt uima-allas. Talo oli juuri sopiva Laurosen kaavailemaa käyttöä varten.
– Etsimme taloa, johon voisi rakentaa golfharjoittelupaikan, ja ostimmekin tämän talon isoksi osaksi juuri sen takia, Lauronen kertoo.

Kangas pysäyttää pallon
Allastilan remontti alkoi talvella ja kesti kolmisen kuukautta. Nyt tilassa vanhan uima-altaan paikalla on täydelliset puitteet golfin harjoittelua ja pelaamista varten tekonurmineen päivineen. Golfia treenataan simulaattorilla, jollaisia löytyy esimerkiksi golfseurojen tiloista.
– Yksityisasunnossa tällainen tila taitaa olla aika ainutlaatuinen. Tai voihan jollakin olla tällainen, en minä tiedä, Lauronen naurahtaa.
Golftilaan voi varata vuoron joko simulaattoriin tai golfopetusta varten. Lauronen itse kertoo treenaavansa tilassa joka päivä, ja on saanut jo tähän mennessä golftunneilla käyneiltä hyvää palautetta lopputuloksesta.
– Hyvin ovat tykänneet, mikä on tietysti mukavaa, koska olen itsekin ylpeä tästä paikasta, Lauronen tuumaa.
Simulaattori toimii tietokoneohjelman kautta, joka heijastetaan valkokankaalle. Pallo lyödään tiin sijasta tekonurmella olevan pisteen päältä kohti valkokangasta, ja nurmella oleva laite kertoo tarkalleen, millä nopeudella ja missä kulmassa mailan lapa osuu palloon sekä millä nopeudella pallo lähtee liikkeelle.
Ohjelma simuloi pallon liikkeen jatkumon ruudulla näkyvällä viheriöllä, vaikka oikean pallon liike pysähtyy pehmeästi kankaaseen.
– Tämä on Yhdysvalloista tätä tarkoitusta varten tilattu kolmikerroksinen kangas, joka vie pallon energian, kun se lyödään. Ei tähän mikään tavallinen lakana kävisi, Lauronen nauraa.

Talvi tuo mahdollisuuksia
Golfkausi on parhaillaan Joensuussakin käynnissä ja kestänee syyskuulle saakka, joten simulaattorien suosio ei ole näinä aikoina välttämättä suurimmillaan.
Kävijöitä on silti riittänyt Laurosen mukaan lähes päivittäin, mutta hän odottaa jo talvea erityisesti peliä silmällä pitäen.
Joensuun seudulla toimivassa Karelia Golfissa on noin 1 300 jäsentä, minkä lisäksi alueella on Laurosen mukaan myös seuraan kuulumattomia harrastajia.
– Talvi on yleensä enemmän harjoitteluaikaa. Tämä ohjelma mahdollistaa kuitenkin myös kentän pelaamisen läpi, Lauronen kertoo ja laittaa pelin pyörimään, jolloin lintujen sirkutus alkaa kaikua kaiuttimista.
– Katso nyt, kun linnutkin tulivat paikalle, Lauronen nauraa.
– 18 reikää on täysi kierros. Erona tässä on vain se, että ulkona oikeasti kävellään se seitsemän kilometriä.

Sivutoimisesti hotelli-isäntänä
Golfharjoittelutilan lisäksi Tomi Lauronen puolisoineen remontoi talonsa alakertaan Airbnb-majoitukseen sopivan, Villa Lammenranta -nimellä kulkevan tilan, jossa onkin pariskunnan yllätykseksi yöpynyt vieraita viikoittain.
– Vieraat ovat olleet ihan lomalaisia. Ei tietenkään ulkomaalaisia tällaisena aikana, mutta kotimaanmatkailijoita. Olemme me olleet vähän ihmeissämme tämän paikan suosiosta, Lauronen kertoo.
Lauronen kertoo olevansa tilanteeseen hyvin tyytyväinen.
– Asiat menivät lopulta hyvin – olen sattuman kautta pienen hotellin pitäjä ja opetan lisäksi golfia, Lauronen summaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä