Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Ainahan nyt patalappu kelpaa

Tarviiko se Janne Mertanen patalappuja? Eeva Mikkola bongasi Marttakahviossa tutut kasvot ja tuli juttusille. Kuva: Aimo Salonen Tarviiko se Janne Mertanen patalappuja? Eeva Mikkola bongasi Marttakahviossa tutut kasvot ja tuli juttusille. Kuva: Aimo Salonen
Täällä on aika hyvä olla kyllä. On puhdasta luontoa ja mukavia ihmisiä.

Tuskin on pianotaiteilija Janne Mertanen saanut sanat suustaan, kun Marttakahvion pöydän viereen ilmestyy Eeva Mikkola, joka on Martanpäivän etkojen tunnelmassa:

– Janne Mertanen tarviiko se patalappua. Ole hyvä, Karelian martat tarjoo! Otat sie vielä lissee, martat täyttää tänä vuonna 121 vuotta. Kuunnellaan sinun musiikkia, oot sie millon esiintymässä täällä?

Mertanen kertoo soittavansa syyskuussa kaupunginorkesterin solistina ja Eeva Mikkola paljastaa, että syyskuussahan Carelia-salissa on solistina myös pianisti Laura Mikkola, miehen veljentytär.

Martan ja pianotaiteilijan spontaani keskustelu saa hymyn huulille. Juuri tässäkö on Joensuun viehätys?

– On kyllä. Täällä on paljon välittömiä, ystävällisiä ihmisiä, Mertanen vastaa.

Joensuussa kasvanut Mertanen palasi kotikaupunkiinsa vuonna 2018, jolloin sulkeutui 1980-luvun lopussa alkanut ympyrä.

Joensuun musiikkiopiston kasvatti meni opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan, ja asuinpaikaksi vakiintui pitkäksi aikaa pääkaupunkiseutu: Vantaa, Järvenpää, Helsinki ja uudestaan Järvenpää, josta perhe muutti vaimon Susanna Ertolahti-Mertasen työn vuoksi Lieksaan vuonna 2016.

Jo sitä ennen Mertanen oli käynnistänyt Joensuuhun musiikkijuhlat. Rakkaudesta kotikaupunkiinkinko sinä sen teit?

– Kyllä, ja ennen kaikkea sen takia, että laulujuhlien jälkeen täällä ei ollut oikeastaan mitään, mikä olisi tuonut klassista musiikkia erityisesti esille. Piti semmoinen Joensuuhunkin saada.

Korona iski musiikkijuhliinkin, mutta kyllä ne tänäkin vuonna järjestetään, totutusta poikkeavassa muodossa tosin.

– Yhden festivaaliviikon sijasta järjestämme nyt loka-marraskuussa kahdeksan konsertin sarjan, Mertanen paljastaa.

– Taiteilijat ovat enimmäkseen Suomesta. Ulkomaille ei uskallettu tehdä kiinnityksiä, kun ei tiedetty, onko jotain matkustusrajoituksia.

Mertanen itse on – jos pandemia suo – lähdössä vuoden kuluttua Kiinaan, josta on tulossa myös klassisessa musiikissa aiempaa vahvempi suurvalta.

– Sinne on tullut viime vuosina paljon konserttisaleja, ja yleisöä kuulemma riittää.

– Tosi innolla odotan kymmenen konsertin kiertuetta ensi vuoden elokuussa.

Mertanen on maailmalla mainetta luonut pianotaiteilija, mutta mistä kaikki oikein alkoi?

– Kaveri soitti koulussa välitunnilla Bachin Toccataa ja fuugaa, ja minä halusin oppia sen saman pätkän, Mertanen kertoo.

Tarinaan kuuluu myös Joensuun musiikkielämässä vahvasti vaikuttanut Sakari Vilpponen, joka huomasi nuoren pojan lahjakkuuden ja innokkuuden ja alkoi antaa pianotunteja.

– Olihan meillä toki kotona ollut piano, mutta koskaan en ollut saanut tunteja. Olin vain etsinyt korvakuulolta teemoja, mutta 12-vuotiaana opettelin nuotit ja siitä se sitten lähti.

Tarinaan kuuluu myös koti, jossa soi musiikki.

– Klassista musiikkia kuunneltiin paljonkin ja Sibeliuksen sinfoniat tuli aika tutuiksi.

– Konserteissa käytiin ja, kun minä rupesin soittamaan, perhe oli innostunut siitä.

Poika kertoo, että vanhemmat olivat vahvasti mukana myös hänen uransa tukemisessa siinä vaiheessa, kun oli aika siirtyä Sibelius-Akatemiaan.

– Kotoa tuli tukea, kun kävin hakemassa Saksasta Steinway-flyygelin. Olihan se 18-vuotiaalle aikamoinen potku, kun huomasi, miten paljon soittimesta pystyy saamaan värejä ja sävyjä.

Mertanen vertaa konserttitason flyygeliä ja pystypianoa formuloihin: eipä tulisi Lewis Hamiltoninkaan hommista mitään, jos karting-autolla pitäisi harjoitella ja formula ykkösen rattiin pääsisi vain kisoissa.

– Krystian Zimerman kun opetti Baselissa kymmenisen vuotta sitten, hän edellytti, että jokainen opiskelija harjoittelee Steinwaylla tai tunneille ei ole tulemista.

Urheiluun kun lipsahdettiin, niin palataanpa 1970-luvun lopun Joensuuhun, missä muun maailman tavoin seurattiin kesäisin tiiviisti tv-lähetyksiä Wimbledonista. Björn Borg liimasi ruudun ääreen myös Janne Mertasen, josta piti tulla tennisammattilainen.

Kaverin välituntisoitot saivat sitten vaa´an kallistumaan pianon puoleen, mutta vielä 1980, kun Borg väänsi tiukan viisieräisen ottelun John McEnroen kanssa,–-vuotiaan Jannen mielessä käväisi ajatus, että olisikohan sittenkin pitänyt jatkaa tennistä.

Vieläkö tulee käytyä pelaamassa?

– Mieli tekisi, mutta se mailan puristaminen parin tuntia ei välttämättä tee hirveän hyvää sormille. Tässä iässä sulkapallo voisi olla nivelille parempi.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä