Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Kesä Heilissä vei eteenpäin

Anni Lampinen puhuu nykyisin Polvijärvestä ylpeällä äänensävyllä. Taustalla oleva pyöräilijäkin huikkasi kuvaushetkellä jotain, joka sai hymyn kasvoille. Kuva: Aimo Salonen Anni Lampinen puhuu nykyisin Polvijärvestä ylpeällä äänensävyllä. Taustalla oleva pyöräilijäkin huikkasi kuvaushetkellä jotain, joka sai hymyn kasvoille. Kuva: Aimo Salonen
Heili on kautta vuosikymmenten ollut kasvattajaseura, jossa nuoret ovat hankkineet työkokemusta ja cv:hensä maininnan, joka on vauhdittanut pääsyä uralla eteenpäin. Anni Lampisen Heili-kesä osui vuoteen 2013.

– Kyllä sitä oli silloin ihan kakara vielä, nykyinen Polvijärven kunnan viestintäsihteeri naurahtaa muistolleen.

Lampinen on hypännyt tavallaan kentän toiselle puolelle. Kesällä 2013 hän oli yhteydenottojen kohde niille, jotka halusivat asiansa julkisuuteen, nyt hän ottaa itse yhteyttä toimituksiin Polvijärven kunnan puolesta.

– Onhan toimittajataustasta iso hyöty nykyisessä työssäni, Lampinen myöntää.

– Kun tiedän, millaisessa ristipaineessa toimituksissa tehdään hommia, ymmärrän, että taittopäivänä kahden aikaan ei kannata laittaa tiedotetta ja kysyä, että mahtuisiko tämä vielä lehteen. Tiedän senkin, miten joku asia kannattaa muotoilla ja ymmärrän, että minulla ei ole mitään oikeutta mennä sanomaan, että juuri minun uutiseni pitää olla siellä. Osaan suhteuttaa asioita.

Kesällä 2013 Lampinen oli viidennen vuoden historianopiskelija, jolle oli alkanut hahmottua, että museotyöntekijän tai opettajan ura ei välttämättä ole hänen juttunsa.

– Opiskelijakavereiden kanssa puhuttiin, että toimittajan homma voisi olla aika kiva, mutta alalle pääseminen oli vaikeaa, Lampinen muistelee.

– Olin jo tajunnut, että pelkkä opiskelu ei riitä. Kesätoimittajahakemukseni tulivat bumerangina takaisin saatesanoilla kiitos kiinnostuksesta, mutta valintamme ei kohdistunut sinuun.

Korkeakouluharjoittelu antoi mahdollisuuden. Samana aamuna Lampisen kanssa Heilissä aloitti harjoittelijana Risto Kuittinen, jolle myös Heili-kesä avasi tietä eteenpäin.

Kaksikon ohjattavakseen saanut vakiotoimittaja muistaa, kuinka hän kuunteli aikansa sermin takaa kuulunutta pähkäilyä ja ärähti lopulta, että ei noin.

– Muistan, että oltiin siellä nurkassa ja supistiin ja väännettiin otsikkoa. Se oli kamalaa, ja kamalaa se on edelleen, mutta nyt siihen on tullut parempi tatsi.

Heilin toimituksessa kaksikko muistetaan nopeaoppisina harjoittelijoina, joille pystyi ennakoimaan pääsyä myös muihin toimituksiin. Lampinen itse muistelee hakeneensa jonkin aikaa itsevarmuutta.

– Alussa tuntui, että tästä ei tule yhtään mitään, mutta parin kuukauden kuluttua rupesi tuntumaan, että ehkä minä en sittenkään ole ihan tyhmä. Huomasin, että okei, nämä antaa tehdä hommia ja ehkä minä osaankin.

Heili-kesän jälkeen Lampinen teki vielä yhden pestin taidemuseolla. Heiliin kirjoittamista hän jatkoi avustajana, ja sitten hän pääsikin Karjalaiseen aluksi kevään 2014 tuuraajaksi ja sitten kesätoimittajaksi.

Sitten seurasi parivuotinen jakso Leppävirralla paikallislehti Soisalon Seudussa. Gradukin valmistui.

Kun puoliso sai opettajan töitä Joensuun seudulta, ja kun Leppävirralla ei ollut luvassa vakituista työtä, Lampinen tarttui Joensuussa avautuneeseen paikkaan mainostoimistossa. Seuraava pesti olikin jo nykyinen työ Polvijärvellä.

Ja kuinka merkittävänä Lampinen pitää Heili-kesäänsä?

– Jos mie en olisi siellä ollut, niin enhän mie olisi päässyt tekemään oikeastaan yhtään mitään.

Viime vuosina Lampista on pyydetty yliopistolle työelämän kurssille puhumaan omista kokemuksistaan.

– Mielelläni olen siellä käynyt. Minusta on hirveän tärkeää, että jo ensimmäisen–toisen vuoden opiskelijat hoksaisivat, että jostain se kokemus pitää saada. Minä jos en olisi ollut siinä harkkapaikassa, työelämään pääsy olisi ollut varmasti paljon vaikeampaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä