Julkaistu    |  Päivitetty 

Köysitellen Heiniksen huipulle

Toki kavereiden kanssa on aina pientä leikkimielistä kisailua, siitä saa semmoista lisäbuustia, Aapo Arstila kertoo. Henri Jumppanen Toki kavereiden kanssa on aina pientä leikkimielistä kisailua, siitä saa semmoista lisäbuustia, Aapo Arstila kertoo.

Vuorivaaran kalliot tarjoavat oivalliset puitteet köysikiipeilyyn.
 
Mutkainen soratie Heinävaaran povessa ei välttämättä tuo mieleen ensimmäisenä köysikiipeilyä. Kuitenkin pieni polku levikkeeltä johtaa Vuorivaaran kalliolle, tuttavallisemmin Heinikselle. Tasaiseksi tamppautunut maa ja puhtaaksi kaltattu kallio pultteineen kertovat kiipeilijöiden kädenjäljistä.

Paikka löydettiin kiipeilykäyttöön vuonna 1994 ja sen seinämät käsittävät kaikkineen 48 eri vaikeusasteista reittiä.

Itikoita on runsaasti ja ilta-aurinko maalaa kivipintaan kuvioitaan. Aapo Arstila laittaa hyttyskarkoittimen päälle  Markus Koposen valmistellessa varusteitaan kiipeilykuntoon.

Itikoiden hälvetessä alan selvittää mistä tässä lajissa on oikein kyse.



Kitkaa ja korkeita paikkoja

Köysikiipeilyssä reitit ovat yleensä 10–35 metrin korkeudessa ja Vuorivaaran kohdalla huippukorkeus on noin 15 metriä.

– Kuten huomaat kallioon on laitettu pultteja, jotka määrittävät, missä reitti kulkee. Ensinousijat ovat ne sinne aikanaan laittaneet, 25-vuotias Arstila selvittää. Noihin pultteihin eli seinämään porattuihin varmistuspisteisiin kiinnitetään jatko, joka on kaksiosainen sulkurengas. Ylös kiivetessään kiipeilijä sitten kiinnittää köyden niihin. Lisäksi pitää olla aina varmistaja mukana.  

Vuorivaaran reitit ovat eri vaikeusasteiden lisäksi saanet varsin mielenkiintoisia nimiä.

– Ensimmäiset nousijat ovat nimenneet nämä reitit. Tämä reitti on esimerkiksi nimeltään Prinsessa Diana. Se kiivettiin ensimmäisen kerran Dianan kuolinpäivänä vuonna 1997. Sitten löytyy Mopolla Tähtiin, Moro-moro-mies, Hyllydemo ja monia muita vinkeitä nimiä, vain mielikuvitus on rajana. Diana reitti on melko haastava. Olen pari kertaa päässyt sen melkein läpi, mutta ehkä tänään on se päivä, kun vien sen loppuun, Arstila toteaa.     

Laji vaatii sopivat olosuhteet ja tarvittavat luvat on oltava kunnossa.  

– Sateella ei voi kiivetä, koska sade poistaa kitkaa ja sitten on hiton liukasta. Viileämmällä säällä kitka on parempi, mutta toisaalta tämmöisellä lämpimällä kelillä tämä on puhdasta nautiskelua. Lisäksi aina uusia kiipeilykalliota tehtäessä on oltava maanomistajaan yhteydessä ja hoidettava tarvittavat luvat kuntoon.

 

Reitti itseään vastaan

Ilta-auringon pudotessa kultaisin sävyin puiden taa, Markus Koponen valmistautuu kiipeämään illan ensimmäistä reittiä. Kiipeilyköyttä selvittelevä Arstila raottaa minulle lajin saloja sekä viehätystä.

– Minulle tämä on suhteellisen tuore rakkaus. Eniten tähän sytytti kun mietin, mistä Joensuun seudulle löytäisi lisää kiivettävää. Sitten tajusin, että eihän tässä ole tullut köysiteltyä yhtään. Sen myötä aukesi hurjasti uusia reittejä.
Kiipeäminen ei ole pelkkää fysiikkaa, vaan mielenlujuus on vähintään yhtä tärkeää. Se mentaalinen taistelu on parasta, kun olet tuolla ylhäällä ja mietit seuraavaa siirtoa. On pidettävä pää kasassa ja keskityttävä koko ajan, Arstila summaa.

 

Hikeä ja harmoniaa

Varusteista tärkeimmät ovat köysi, pultteihin kiinnitettävät jatkot, valjaat sekä varmistuslaite.

– Ei tarvitse olla huippukunnossa aloittaakseen lajia. Ensisijaisesti kuitenkin kiivetään itseään vastaan, ja reitin vaikeudesta riippumatta jokainen pystyy nauttimaan kiipeämisestä  täysillä. Itse olen esimerkiksi semmoinen, että kun suutun niin suutun itselleni. Jos reitti ei mene läpi ja tiedän sen olevan jo lähellä, siitä tulee pettynyt olo. Se motivoi lähtemään uudestaan kohti huippua.

Kiipeily antaa varsinaisen suorituksen lisäksi muitakin virikkeitä sekä tuo samanhenkisiä ihmisiä yhteen.

– Metsässä oleminen on ehdottomasti yksi iso asia. Siitä olen nauttinut kovasti, kun voi viettää päivät kavereiden kanssa puhtaassa luonnossa eikä ole kaupungin meteliä ympärillä. Toisinaan sitä pysähtyy vain kuuntelemaan lintujen laulua ja toivoo, ettei puskasta kuuluva rahina ole peräisin karhusta, Arstila naurahtaa.

Katse kohti uutta

Vaikka fiilistely ja rentoutuminen on osa kiipeilyä, on se myös tavoitteellista ja palkitsevaa touhua.

– Itse treenaan kovaa, koska haluan kehittyä kiipeilijänä. Se avaa sitä mukaa uusia reittejä mitä kiivetä. Silleenhän tämä menee, että vanhan projektin mentyä läpi katse siirtyy heti seuraavaan. Se on tavallaan vähän surullistakin kun ei malta jäädä nauttimaan saavutuksestaan. Toisaalta se on myös osa lajin viehätystä kun katsoo aina vain eteenpäin, Aapo Arstila kiteyttää ja suuntaa katseensa Diana-reitin suuntaan.

 

Info

- Joensuussa Ote-kiipeilykeskus tarjoaa monipuoliset puitteet kiipeilyharrastuksen aloittamiseen.

- Karelian kiipeilijöiden kautta on mahdollista päästä harjoittelemaan köysikiipeilyä Joensuu-areenalla.

- Köysikiipeilyssä kiipeilijä on kiinnitetty köyteen, jonka varaan tipahtaessaan kiipeilijä jää. Köysi toimii kiipeilijän turvavälineenä ja eteneminen tapahtuu pelkästään otteiden tai kallion muotojen avulla. Köysikiipeilyssä on mahdollista mennä korkeampia reittejä kuin boulderoinnissa.

- Tällä hetkellä kovassa suosiossa oleva boulderointi taas on kiipeilyä matalissa korkeuksissa ilman varmistusvälineitä ja putoamisia pehmittämään käytetään patjaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä