Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Rooli vaihtuu vaatteen mukana

Pin-up-harrastus on tuonut tottumusta Henna Karppinen-Kummunmäen poseeraukseen. Kuva: Aimo Salonen Pin-up-harrastus on tuonut tottumusta Henna Karppinen-Kummunmäen poseeraukseen. Kuva: Aimo Salonen
Tottuneestipa alkaa tietokirjailija Henna Karppinen-Kummunmäki poseerata heti, kun kamera suuntautuu häneen.

Pin-upistahan se tulee, ja pin-upiin päädyttiin, kun kellomekossa haastatteluun saapuvalta tanssinharrastajalta kysyi, miksi hän oikein kyseisestä vaatteesta niin pitää.

– Se tuli toisen harrastukseni eli pin-up-kuvauksen myötä, Karppinen-Kummunmäki vastasi.

– Se harrastus on tullut parinkymmnen viime vuoden aikana myös Suomeen. Naiset haluavat kohottaa omaa itsetuntoaan laittautumalla kauniiksi, ja antamalla ammattilaisen ottaa kuvia, joista näkee, että vitsi, minustakin saa ihan eri näköisen.

Kellohame liittyy myös lavatansseihin, joista Karppinen-Kummunmäki on tehnyt kirjan nimeltä Lavatanssien Hurma – Keinu kanssani.

– Tuohan se lisätunnetta tanssimiseen, Karppinen-Kummunmäki sanoo.

– Vaatteet kun vaihtaa, muuttuu tanssijan rooliin ja arkihuolet jää kotiin. Kellomekossa on ryhdikkäämpi olla ja siinä on kiva tanssia.

Karppinen-Kummunmäki huomauttaa, että myös artistit pitävät niistä.

– Pakarisen Heidillähän esimerkiksi on paljon kellomekkoja omassa esiintymisvaatekaupassaan.

Kiteeltä kotoisin oleva, Turun yliopistoon väitöskirjansa jättänyt tutkija lomailee parhaillaan Tohmajärvellä vanhempiensa mökillä. Haastattelua tehdään Onkamon lavalla, jossa kirjailija ei ole koskaan tanssinut, vaikka Pohjois-Karjalan lavat ovatkin hänelle tuttuja.

– Juhannuksena olisin mennyt Öllölän lavalle, jos tansseja ei olisi peruttu. Turussa tulee käytyä eniten Uittamon lavalla, joka on kahden ja puolen kilometrin päässä kotiovelta, ja täällä tietenkin Rajavaaralla Kesälahden ja Parikkalan rajalla.

Ja millainen sitten on hyvä lava?

– Siinä on riittävän iso lattia, missä mahtuu tanssimaan. On hyvä olla pelivaraa, että ei tarvitse ihan seiniä pitkin nuohota. Jos on kauhean ahdasta, on aina niitä, jotka ei muista noudattaa liikennesääntöjä.

Ja mitkä ne tanssilavojen liikennesäännöt ovat?

– Mitä hitaammin tanssii, sitä keskemmällä tanssii. Jos on hirmu vauhti päällä, pitää mennä mahdollisimman ulkokehällä.

Karppinen-Kummunmäki sai alkuinnostuksen tanssimiseen vanhemmiltaan. Lavojen lisäksi hänelle on tullut vuosien mittaan tutuksi myös niillä esiintyvät artistit.

– Viimeistään illan päätteeksi tulee käytyä vaihtamassa muutama sana esiintyjien kanssa tai vaihtamassa pitempäänkin kuulumisia.

Kirjan kuvituksessa on Karppinen-Kummunmäen itsensä ottamia kuvia bändeistä ja artisteista, mutta keskeisessä roolissa ovat turkulainen valokuvaajan Vesa-Matti Väärän otokset tansseista, joissa Karppinen-Kummunmäki on käynyt. Tietokirjailija on siis itse kuvissa kellohameissaan ja punaisissa kengissään.

– Kirjan ideana oli tuoda lavatanssit tähän päivään. Se on kuitenkin elävä ja elinvoimainen harrastus, Karppinen-Kummunmäki sanoo.

Moni asia on muuttunut entisajoista, hakemiskulttuurikin. Kuka tahansa saa hakea ketä tahansa, vaikka niitä perinteisiä hakurivejä onkin yhä olemassa: miehet tuossa, naiset rivissä tuossa ja miehet käyvät pokkaamassa.

– Siinä on ehkä se viimeinen heteronormatiivinen linnakke, että miehet saa valita hyvin vapaasti, kenet ne ottaa tanssimaan, Karppanen-Kummunmäki pohtii.

– Onhan se mielenkiintoinen asetelma varsinkin kun itse olen ennen kaikkea sukupuolihistorioitsija.

Karppinen-Kummunmäki on tutkinut naisten ja tyttöjen asemaa 1700-luvulla. Väitöskirja Elite English Girlhood in the 18th Century on nyt esitarkastuksessa ja odottaa väittelylupaa.

– Jännät paikathan tässä on. Saa nähdä, miten korona antaa luvan pitää väittelyn, tutkija pohtii.

– Vastaväittäjä tulee kuitenkin Briteistä ja voi olla, että hänellä on tällä hetkellä vaikeuksia päästä maahan.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä