Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Jokelan viimeinen virsi aluillaan

Havainnekuvassa Jokelan ja ja Kino-Karjalan tilalle nouseva talo voisi näyttää tältä. Havainnekuvassa Jokelan ja ja Kino-Karjalan tilalle nouseva talo voisi näyttää tältä.
Siinä se seisoo, Torikatu 26:ssa, talo jonka kohtalosta on riittänyt puhetta ja joka on jakanut joensuulaisia bunkkereihinsa. Yhtä mieltä ovat kaikki: nykyisessä kunnossaan rakennus on aivan karmea. Seinistä tursuilee eristeitä, maatumisen haju leijailee jo kadulle. Mutta kun kysytään, mitä tälle pitäisi tehdä, muuttuu keskustelu huutoäänestykseksi.

Toisesta bunkkerista kuuluu, että ”nurin se rötiskö, olisi pitänyt jo 10 vuotta sitten panna dynamiittia kulman alle”, ja toisesta vastataan, että ”te kun ette mitään ymmärrä kulttuurista, sivistyksestä, arkkitehtuurista ettekä muun kuin rahan arvon ymmärrä”.

Wanhan Jokelan kiinteistö tosiaan herättää tunteita. Kahdeksan vuotta sitten suljetun ravintolan kohtalo on pitkittynyt ja mutkistunut vuosien saatossa, mutta nyt Joensuun kaupunki on virkamiestensä johdolla saattamassa asiaa seuraavalle portaalle: tontin kaavahanke on edennyt ehdotusvaiheeseen.

Torikatu 26:lla sijaitsee Inarin, Jokelan ja Kino-Karjalan talot. Näistä Inarin talo on aikomus suojella, ja muulle osalle tonttia olisi luvassa uudisrakennus.

– Inarin taloakaan ei muuten vielä ole suojeltu toisin kuin kuulee väitettävän, huomauttaa Joensuun kaupungin kaavoituspäällikkö Juha-Pekka Vartiainen.

– Vaikka Jokelan ja Kino-Karjalan taloilla on arvoja, joiden perusteella olisi mahdollisuus tehdäkin suojelupäätös, niin suojelusta tulisi niin kohtuutonta taloudellista haittaa omistajalle, että ehdotusta laadittaessa päätettiin, että suojelu ja kunnostus eivät ole kaavoituksessa vaihtoehtoja, Vartiainen perustelee.

Päätöksenteon tueksi kaupunki on laatinut laajat selvitykset.

– Olipa päätös tontin kohtalosta mikä hyvänsä, tätä varmaan tutkaillaan ainakin hallinto-oikeudessa. Onpahan nyt asiat selvitetty perusteellisesti.

Selvitysten taustalla on Jokelan tontin mutkikas historia.

Vuonna 2008 Wanhan Jokela, Kino-Karjala ja Inarin talo siirtyivät joensuulaisen Irene Turusen testamentilla Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiölle.

Vuonna 2012 valmistuneessa Joensuun keskustan osayleiskaavassa esitettiin, että Jokelan taloa ei suojella.

Ravintolatoiminta Jokelassa päättyi vuoden 2012 lopussa.

Kaavasta valitettiin Kuopion hallinto-oikeuteen, joka kumosi kaavan Jokelan osalta vuonna 2014.

Kohta kymmenen vuoden ajan Jokelan säilyttämistä ja ennallistamista on vaadittu monesta suusta.

Rakennukset ja tontin omistava Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö on laatinut rakennuksista monia selvityksiä.

– Edellisen kerran kaavaan tuli 22 kannanottoa. Niistä 12 kannatti suojelua, ja useammassa esitettiin, että Jokelan kunnostamiseksi tehdyt remontointilaskemat oli tarkoitushakuisesti tehty liian kalliiksi. Totesimme, että nyt tarvitsemme puolueettoman näkemykse kohtuullisemmasta korjaustavasta, Juha-Pekka Vartiainen taustoittaa.

Säästävän korjaustavan mahdollisuuksia ja kustannuksia kutsuttiin tekemään korjaussuunnitteluun ja arkkitehtuurihistoriaan erikoistunut Marianna Heikinheimo.

– Tontille tehtiin kaikkiaan neljä vaihtoehtoista suunnitelmaa ja niihin erilaiset laskelmat. Lopputuloksena oli, että säästävä korjaustapa ei olisi ollut olennaisesti edullisempaa, Juha-Pekka Vartiainen kertoo.

– Ja sitten se yksi asia, jonka suhteen ei voi oikein laskelmia tehdä: rakenteista löytyneen lattiasienen aiheuttamia lisäkuluja ei kukaan osaa etukäteen laskea.

Siinä missä omistaja mielellään näkisi jo tontillaan uuden liike- ja asuinrakennuksen, esimerkiksi museovirasto on edelleen Jokelan rakennuksen suojelun kannalla.

Lievää turnausväsymystä alkaa olla näkyvissä jo joka taholla.

Kaavoituspäälliköllä on yksi selkeä tavoite: ikuisen kissanhännänvedon olisi jo loputtava.

– Päättämättömyyden tilassa ei voida olla ikuisesti. Tähän mennessä Jokelan selvityksiin on uponnut kaupungin rahaa noin 70 000 euroa. Eikä tässä ole edes työtunnit mukana.

Asemakaavaehdotus oli kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä eilen tiistai-iltana. Sikäli kun lautakunta hyväksyi ehdotuksen, se asetetaan julkisesti nähtäville 25.6.–10.8.2020.

Kaupunginvaltuuston päätettäväksi kaavaehdotus voisi edetä tänä syksynä.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä