Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Jos vaikka yrittäjäksi ja au pair -mummoksi

Koronakevät toi Teija Martikaiselle tuumaustauon, mutta vaihtoehtojahan riittää.
Kuva: Aimo Salonen Koronakevät toi Teija Martikaiselle tuumaustauon, mutta vaihtoehtojahan riittää. Kuva: Aimo Salonen
Shokki pysäyttää, mutta voi siitä myös nousta.

Teija Martikainen, 61-vuotias monen työn osaaja, laskee tehneensä elämänsä aikana lähes 30:a eri työtä. Suureen osaan niistä hän on päätynyt omien unelmiensa ajamana, mutta mahtuu taipaleeseen pari pahaakin paikkaa.

Ensimmäinen pysähdys tuli vuonna 1991. Martikainen oli juuri valmistunut kotitalousteknikoksi, kun lama vyöryi Suomeen.

– Muistan ikuisesti sen kevään niin kuin varmaan moni muukin. Mulla ei ollut töitä, ja kun avaat Hesarin, siinä ei ollut yhden ainutta työpaikkaa.

Ennen opintojaan Suonenjoen kotitalous- ja laitostalousoppilaitoksessa Martikainen oli ehtinyt valmistua vastaanotto-osastoavustajaksi Mikkelin sairaanhoito-oppilaitoksesta vuonna 1978. Sen jälkeen hän työskenteli sihteerinä sairaalassa, kunnes halu oppia uutta vei hänet opiskelemaan Suonenjoelle.

1990-luvun lamasta avautui uusi juttu, kun Martikainen palasi sairaalamiljööseen aluksi työsiivousjohtajan sijaiseksi ja sitten vakituiseksi.

Yksi tehtävä johti toiseen ja Martikaisen työura alkoi edetä mielenkiintoisia polkuja pitkin. Martikainen sanoo, että kannattaa olla altis kohtaamisille, joiden kautta verkostot muodostuvat.

– Kun kohtaat uuden ihmisen, hänestä kannattaa olla kiinnostunut. Sattumakin kuljettaa, ja kun joku mahdollisuus tulee eteen, siihen kannattaa tarttua.

Martikainen kertoo esimerkin vuodelta 2008, jolloin hän oli jäänyt juuri vuorotteluvapaalle ja mietti, mikähän se seuraava steppi mahtaisi olla.

– Olin menossa sairaalan siivoustyönjohtajien kanssa koulutuspäiville, Vaasaankohan me oltiin menossa, kun mulla soi puhelin. Lappalaisen Eeva-Leena, sen aikainen tiimikaveri ja esimies, soitti ja kertoi, että hei, mulla ois täällä aikuisopistolla yksi ympäristöhanke, kiinnostaisiko sinua lähteä vetämään sitä.

Martikainen muistaa, kuinka hän istui bussin etupenkissä ja aurinko paistoi. Hän mietti asioiden yhteen sopivuutta: uutta työtä tarjotaan juuri, kun hän oli jäänyt entisestä vuorotteluvapaalle.

– Soitin heti takaisin Eeva-Leenalle ja kerroin, että joo, minä otan sen työn vastaan. Se riemu, mikä kupli minun sisällä, että taas tulee jotain uutta! En varmaan ikinä unohda sitä tunnetta.

Saman vuoden syksyllä tapahtui toinen ihana asia: Martikainen pääsi kolmannella yrittämällä Jyväskylän ammattikorkeakouluun opiskelemaan opettajaksi.

– Ajattelin, että onko tämmöisellä lehmänlypsäjän tytöllä, jonka syntymävuosi on ties mitä, edes mahdollista hakea sinne. En ollut edes ylioppilas, olin käynyt keskikoulun ja kerännyt matkan varrelta kaikenlaisia irtopisteitä.

Kun Martikainen ensimmäisen kerran vaihtoi ammattia, hän oli 26-vuotias, eikä tuolloin, 1980-luvulla, ollut tavallista, että aikuiset ihmiset aloittavat uudet opiskelut. Pedagogisia opintoja aloittaessaan Martikainen lähenteli viittäkymmentä.

Kuusikymppisenä hän oli taas koulun penkillä opiskelemassa Finavian turvatarkastajaksi.

– Muistan, kuinka nuoret olivat jo tehneet tehtävän, jota minä vasta mietin. Aattelin, että perkule, mie selviän.

Opettajaksi Martikainen valmistui 2010, ja pari vuotta myöhemmin hän sai vakituisen paikan Pohjois-Karjalan aikuisopistolta.

Onnea kesti puoli vuotta.

– Jo vuoden 2011 puolella oli ollut merkkejä, että koulutusmäärärahoja leikataan. Valtio leikkasi lähes 35 prosenttia, ja vuoden 2012 puolivälissä minut irtisanottiin.

Shokkihan se oli. Martikainen painottaa, kuinka tärkeää on oivaltaa, että tilanne ei johdu itsestä vaan ympärillä olevan yhteiskunnan muutoksista.

– Silloin 2012 tein parina kolmena päivänä plus–miinus-listoja. Laitoin aanelosen puoliksi ja katsoin, mitkä ovat plussani ja miinukseni nyt ja mitkä ovat tulevaisuuden plussat ja miinukset ja miten minä itse voin niihin vaikuttaa.

Pitkä tarina lyhyesti: aina on jotain löytynyt.

Martikainen on ollut yrittäjänä, tuottanut kulttuuria Joensuun konservatorion opiskelijaoopperasta Heinäveden musiikkijuhliin, opiskellut taas uutta.

Viime talvi meni Finavian turvatarkastajana Lapissa ja toiveissa oli, että samat työt jatkuisivat Joensuussa. Sitten tuli korona ja pisti asiat uusiksi.

Martikainen katsoo nyt kaikessa rauhassa, mihin suuntaan asiat etenevät. Vireillä on myös oman lapsuudenkodin muuttaminen Heinävedellä maatilamatkailuyritykseksi.

Siihen voisi vaikka yhdistää au pair -mummon hommat.

– Minähän olen ollut Dublinissa au pair -mummonakin, Martikainen sanoo.

– Yksi mahdollisuus on, että pyöritän kesät Heinävedellä maatilamatkailua ja vietän talvet au pairina. Uusi-Seelanti on vielä haaveissa, ja melko varmasti minä jonakin talvikautena haluan sinne mennä, kunhan nämä virukset ja systeemit vähän rauhoittuvat.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä