Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Nyt on aika hyvittää hävitys

Eila Krohnsilla ja Elias Kivisaarella riittää luostariin ja Kalmoniemeen liittyviä tarinoita. Kuvat: Aimo Salonen Eila Krohnsilla ja Elias Kivisaarella riittää luostariin ja Kalmoniemeen liittyviä tarinoita. Kuvat: Aimo Salonen
Kiinnostaahan tuo: kun Elias Kivisaari kertoi Karjalan Heilille Kuhasalon munkkien muinaisesta tukikohdasta ja lähellä olevan Kalmoniemen historiasta, päivälenkillään ollut Eila Krohns pysähtyi kuuntelemaan ja heitti oman repliikkinsä:

– Se on ollut luostarin hautausmaa tuo Kalmoniemi.

Vai onko? Todennäköisesti on, vaikka arkeologisia löytöjä, ainakaan virallisia, ei olekaan tehty.

– Entinen naapurini kertoi, että kyllä hän on löytänyt omalta tontiltaan ihan ilmeisiä ihmisen luita, Elias Kivisaari paljastaa.

Opastaulukin tietää kertoa, että talvisodan jälkeen oletetulla kalmistoalueella tehtiin kaivauksia, joissa löydettiin luita ja pääkalloja.

Tiettävästi alueelle haudattiin ortodokseja vielä 1700-luvulla.

Keskustelu käytiin päivänä, jolloin joukko talkoolaisia oli aloittanut vuonna 1994 valmistuneen muistomerkin remontoinnin.

Itse luostari, näin kertoo muistomerkin lähellä olevan taulun teksti, toimi Pielisjoen ja Pyhäselän yhtymäkohdassa 1500–1600-luvuilla. Lopullinen tuho tuli vuonna 1611, kun savolaiset tulivat ja todennäköisesti polttivat paikan.

Millainen paikka se sitten oli? Opastaulu puhuu Valamon sivuluostarista eli skiitasta, mutta paljon on epäselvää.

– Minulla on semmoinen käsitys, että se on ollut lähinnä tämmöinen Valamon munkkien lohenkalastustukikohta, Kivisaari pohtii.

Mutta miksi Kivisaari, eläkkeellä oleva korvalääkäri, luterilainen, oikeastaan on täällä ortodoksien kanssa talkoohommissa?

– Kun kerran suomalaiset ja ruotsalaiset ovat hävittäneet tämän paikan kahteenkin kertaan, niin ehkä vähintä on nyt se, että hiukan koitetaan hyvittää tätä hävitystyötä, Kivisaari vastaa.

Kivisaari asui 30 vuotta muistomerkin naapurissa ja tottui ekumeniaan luterilaisten ja ortodoksien yhteisessä Jokisunnuntaissa, joka ulottuu Utran kirkolta Kuhasaloon.

– Kun tämä muistomerkki pystytettiin, silloinen ortodoksinen kirkkoherra Kalevi Kokkonen ehdotti, että kun minä kerran asun tässä naapurissa, voisin ruveta eräänlaiseksi talonmieheksi, Kivisaari kertoo.

Kivisaari on nyt muuttanut Espooseen, mikä ei estä häntä hoitamasta talkkarinhommiaan.

– Vuosi sitten huomasin, että katto on niin pahasti laho, että jos sille ei tehdä jotain, koko rakennus tuhoutuu, Kivisaari kertoo remontin taustoja.

Tarinoitahan paikkaan liittyy. Eila Krohns, ”Mäntylän pennuksi” esittäytyvä, kertoo pyörineensä täällä lapsesta saakka ja kuulleensa vanhojen ihmisten tarinoita.

– Sillä viisiin kertoivat, että luostariin olisi mennyt joku nainen, jolla olisi ollut mustasukkainen sulhanen, joka olisi polttanut luostarin. En sitten tiedä, onko taru totta.

Kivisaaren ja Krohnsin tarinointi lähtee lentoon ja ulottuu Kalmoniemeen ja kallioon hakattuun merkintään, jonka taustaa ei tiedetä, mutta jonka Kivisaari on kuullut liittyvän Kuhasalon munkkeihin.

– Se voi olla paikka, josta nämä kalastajamunkit ovat lähteneet vesille. Se osoittaa melkein Rääkkylän Kirkkovuoreen päin...

Kivisaaren tarinat laajenevat ulottuvuuksiin, joihin voidaan palata Kesä-Heilissä 10. kesäkuuta.

Mutta nyt on remontti valmis. Onko sen kunniaksi tulossa joku palvelus?

– Kun aloitimme työn, pidimme rukoushetken. Valmistumisen kunniaksi ei ole suunniteltu juhlaa, isä Kalevi Kokkonen vastaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä