Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Rooleja muillekin kuin piirtäjille

Roope Nieminen (vasemmalla) ja Jokke Saharinen poseeraavat vanhojen albumien keskellä ja kertovat, että omien verkkosivujen kautta seura saisi aikaan matalan kynnyksen julkaisutoimintaa. Kuva: Aimo Salonen Roope Nieminen (vasemmalla) ja Jokke Saharinen poseeraavat vanhojen albumien keskellä ja kertovat, että omien verkkosivujen kautta seura saisi aikaan matalan kynnyksen julkaisutoimintaa. Kuva: Aimo Salonen
Ruusunen on herännyt unestaan: Joensuun Sarjakuvaseura aktivoitui uudenlaiseen toimintaan muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen.

– Ei toiminta varsinaisesti kuihtunut, mutta aktiiviset toimijat kävivät vähiin, kun vanhoille jäsenillemme tuli muita intressejä ja osa muutti pois, sanoo seuran perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja Jokke Saharinen.

Tammikuussa järjestäytynyt kokous nimesi Saharisen kunniapuheenjohtajaksi ja valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Roope Niemisen, joka nauraa, kun häneltä kysyy, millaista sarjakuvaa hän itse tekee.

– Ettäkö genre pitäisi määritellä? Se on semirealistista aikuisten satua, mutta mitäänhän minulta ei ole julkaistu vielä.

Nieminen on tyypillinen tapaus uuteen eloon vironneessa sarjakuvaseurassa: muiden uusien harrastajien tavoin hän on opiskellut Timo Heikuran vetämässä kansalaisopiston sarjakuvaryhmässä. Kaksikko pitääkin Heikuran työtä merkittävänä joensuulaisen sarjakuvataiteen elossa pitämisessä.

Nieminen korostaa vanhojen konkareiden merkitystä.

– Vanhan kaartin mukana olo kulisseissa on kullanarvoinen juttu varsinkin siinä vaiheessa, kun alamme konkreettisesti mennä julkaisuihin, Nieminen sanoo.

Saharinen säestää huomauttamalla, että apurahojen anomisessa ja julkaisukuvioissa vanhoista suhteista on hyötyä. Saharinen itse muutti Joensuuhun opiskelemaan ja tekemään taidealan töitä 1990-luvun puolivälissä, ja sarjakuvaseura perustettiin vuonna 1996.

Vanhan kaartin voimin ehdittiin julkaista kahdeksan albumia sekä tehdä yhteistyötä maakuntalehti Karjalaisen kanssa.

– Uusi albumi pitää saada aikaiseksi viimeistään vuonna 2026, kun seuran perustamisesta tulee 30 vuotta, Nieminen sanoo.

Kansalaisopiston kautta innostuneen uuden porukan ikähaitari on Niemisen mukaan 18–40 vuotta. Mukana on monenlaisia miehiä ja naisia.

– Useammalla on joku taideteollinen koulutus, jotkut ovat tehneet myös animaatioita, Nieminen sanoo.

– Moni uusista on semmoinen, jolle itse olen opettanut sarjakuvaa tai kuvataidetta. Sekin on hauskaa, kuinka pieni maailma pyörii ja samat ihmiset ovat tekemässä erilaisia asioita ja löytävät toisensa, Saharinen jatkaa.

Uutta toimintaa viritellään askel kerrallaan.

– Ensimmäisenä meidän pitää saada joku tila, kotipesä, jossa voimme ruveta pitämään viikoittaisia sarjakuvailtoja, Nieminen toteaa.

– Meidän on tehtävä myös omat verkkosivut, jotka mahdollistavat matalan kynnyksen julkaisutoiminnan. Nettisarjakuva on nyt iso juttu.

Jokke Saharinen täydentää matalan kynnyksen käsitettä sanomalla, että seuralla ei ole jäsenmaksua, vaikka se pitääkin jäsenrekisteriä.

– Toimintaan mukaan tuleva kun ilmoittaa meille yhteystietonsa, hän alkaa saada tietoa yhteisestä toiminnasta.

Mutta mitä hyötyä itse asiassa on yhteisistä sarjakuvailloista, jos jokainen kuitenkin tekee omaa juttuaan?

– Sehän on ajatustenvaihtoa tyyliin, että ai sie teet tuon tuolla tavalla, voisitko ajatella, että se näyttäisi paremmalta, jos tekisitkin sen näin, Nieminen vastaa.

– Tai sitten se voi olla pattitilanteen laukaisua, kun jumittunut tekijä voi kysyä, että keksiikö joku, miten hemmetissä minä tämän ratkaisen, Saharinen jatkaa.

Puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja haluavat laajentaa sarjakuvan käsitettä. Tekijöitä on monenlaisia: on piirtäjiä, on kirjoittajia, on heitä, jotka tekevät molempia.

– Eivät kaikki ole superpiirtäjiä. On kavereita, jotka suoltavat mielettömiä tarinoita ja seikkailuja, jotka joku voi piirtää siinä vieressä, Nieminen huomauttaa.

– Lisäksi seurassa on tälläkin hetkellä jäseniä, joita ei kiinnosta piirtäminen eikä kirjoittaminen, mutta jotka muuten ovat innostuneita sarjakuvasta ilmiönä ja haluavat olla tekemisissä samanhenkisten kanssa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä