Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Kuski polkee, ruoka kulkee

Wolt-kuskit kulkevat omalla kulkupelillään. Autolla ehtii enemmän, mutta samalla tulee polttoainekuluja, jotka kuski maksaa itse. Kuva: Minna Raitavuo Wolt-kuskit kulkevat omalla kulkupelillään. Autolla ehtii enemmän, mutta samalla tulee polttoainekuluja, jotka kuski maksaa itse. Kuva: Minna Raitavuo
Vuoden Joensuussa toiminut ruokalähettipalvelu Wolt on löytänyt paikkansa kaupunkilaisten elämässä. Maajohtaja Henrik Pankakosken mukaan Joensuussa tehdään tuhansia tilauksia joka viikko.

–  Toistakymmentä tuhatta joensuulaista on kokeillut palvelua tässä ensimmäisen vuoden aikana. Joensuussa toiminta lähti heti alusta asti käyntiin todella vilkkaasti, Pankakoski kertoo.

Eniten tilauksia tehdään keskustan alueella. Woltin kuljetusalue on vajaa kymmenen kilometriä ruutukaavalta eri suuntiin. Kaukaisimmat toimitusalueet ovat Onttolan, Lehmon, Karhunmäen ja Multimäen suunnilla.

–  Tilauksia tehdään ahkerasti lounasaikaan työpaikoille ja arki-iltaisin koteihin, mutta ehdottomasti kiireisintä on viikonloppuisin.

Pankakoski kertoo Woltilla olevan useita kymmeniä lähettikumppaneita Joensuussa.

Ruokalähetit eivät ole työsuhteessa Woltiin vaan he toimivat toimeksiantosuhteessa. Osa perustaa toiminimen tai yrityksen. Lähettien tulotaso vaihtelee runsaasti.

–  Se riippuu toki siitä, kuinka monta tuntia tekee töitä viikossa.

Pankakosken mukaan esimerkiksi 40 tuntia viikossa valmiudessa oleva tai kuljettava lähetti voi laskuttaa alveineen noin 3 000 euroa.

–  Jos kuljettaa viikonloppuisin, niin voi ansaita merkittävästi enemmän per tunti, Pankakoski kertoo.

– Lähetit kulkevat omilla kulkuneuvoillaan, esimerkiksi autolla, pyörällä tai skootterilla. Meillä ei ole tiukkoja koulutus- tai kielivaatimuksia, vaan tärkeintä on hyvä palveluasenne. Lähettejä on löytynyt hyvin myös Joensuussa, Henrik Pankakoski kertoo.

Woltin julkaisemien tilastojen mukaan tyypillinen lähetti on 20–30-vuotias, joka kuljettaa ruokia noin 22 tuntia viikossa muun työn tai tekemisen ohella. Vajaa kolmasosa läheteistä tekee kuljetuksia täysipäiväisesti. Yli neljännes on täysipäiväisiä opiskelijoita, jotka kuljettavat opintojen ohessa.

Asiakkaalle ruuan kotiinkuljetus maksaa noin 4–10 euroa.

– Joensuussa on nyt mukana 16 ravintolaa. Asiakkaat ovat toivoneet joitain ravintoloita, joita sitten olemme pyytäneet mukaan. Palaute ravintoloilta on ollut erittäin positiivista: monet ravintolat ovat kertoneet Woltin tuoneen lisämyyntiä ja uusia asiakkaita, Pankakoski sanoo.

Pankakoski kertoo, että Joensuussa Woltin suosio on samaa tasoa kuin muissa saman kokoluokan kaupungeissa, kuten Vaasassa ja Rovaniemellä.

–  Helsingissä toimintamme on kaikkein vilkkainta.

Vuonna 2014 Suomessa perustettu Wolt toimii tätä nykyä 20 maassa ja lähes 70 kaupungissa. Kaukaisimmat Wolt-kuskit kuskaavat ruokaa Tel Avivissa ja Ateenassa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä