Julkaistu    |  Päivitetty 
Heikki Tarma

Markkinahumu toi toimintaa kaupunkiin

Markkinahulinaa vuodelta 1921. Kuva: Marja Kähkösen albumi Markkinahulinaa vuodelta 1921. Kuva: Marja Kähkösen albumi
Tammikuun 15., 16. ja 17. päivänä vuonna 1920 järjestettiin Joensuussa perinteiset Heikinpäivämarkkinat. Maalaisväestö oli saapunut näihin ”remakoihin markkinahytinöihin” hyvissä ajoin eli jo viikkoa aiemmin.

Kaupungin kadut olivat täynnä tuiki tuntemattomia ihmisiä, jotka ryntäilivät sinne sun tänne etsiessään jotakin mukavaa ja mielenkiintoista.

Kauheat kansalaissodan muistot ja suuri nälkä alkoivat olla takanapäin, sillä vesirinkelit olivat jälleen rantautuneet myyntikojujen seinille ja kauppoihin. Vehnäjauhot olivat siis tulleet kauppaan. Kansalaiset olivat syystäkin iloisia ja tyytyväisiä.

Hyvä ilma oli edesauttanut markkinoiden onnistumista. Suurin ”kihupaikka” oli luonnollisesti tori, missä olikin runsaasti myyntikojuja ja ne notkuivat uutta tavaraa.

Tarjolla oli jos jonkinlaista vempainta, mutta etupäässä käyttötavaraa. Hevosvaljaat ja taloustavarat olivat houkuttelevasti esillä ostajien houkuttamiseksi.

Nahkat ja turkikset olivat suosittuja vuoden 1920 markkinoilla ja niitä olikin runsaasti kaupan. Hirvennahkat maksoivat 800 markkaa (noin 350 euroa), poronnahkat 170 markkaa (noin 75 euroa) ja oravannahkat noin 20 markkaa kappale (noin yhdeksän euroa).

Hevosia myytiin satoja hyvään hintaan. Hevosmarkkinat olivat latsilla raviradan vieressä (nykyisen Malmikadun ja Länsikadun pakeilla) ja parhaista työhevosista joutui maksamaan 10 000 markkaa (yli 4 000 euroa) ja varsoista maksettiin 5 000 markkaa (noin 2 000 euroa). Hevosmyyjät olivat tyytyväisiä hintoihin.

Mattisenlahden ja Vaivion reet olivat hyvin esillä torilla ja kauppa kävi oikein mukavasti. Samoin valkjärveläisistä kärryistä oli suorastaan pulaa, sillä niitä suorastaan jonotettiin.

Olihan markkinoilla myös muutakin räämää ja roinaa. Helppo-Heikit huusivat äänet käheinä ostamaan rihkamaa, monenlaiset huijarit yrittivät saada ihmiset ostamaan luvatonta ja kaupungin ilolinnut tarjosivat palvelujaan ujostelematta.

Kaikesta huolimatta markkinat onnistuivat hyvin, vaikka huijareita pantiinkin putkaan melko paljon. Juoppoputkassa tuona vuonna oli vain kahdeksan asiakasta ja väkivaltaista käyttäytymistä ei markkinoilla ilmennyt.

Jälleen kerran vuoden suurtapahtumasta selvittiin muutamilla kolhuilla, ikkunoiden rikkoontumisilla ja pienillä mustelmilla.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä