Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Tämä nautinto on säilytettävä

Ulkokiekkoilun veteraanit. Jenni Väisänen höntsäili lapsena Paltamossa, Jaakko Tohkanen Enossa. Kuva: Aimo Salonen Ulkokiekkoilun veteraanit. Jenni Väisänen höntsäili lapsena Paltamossa, Jaakko Tohkanen Enossa. Kuva: Aimo Salonen
Kyllä. Kaipaus iskee, jos tämä menetetään.

Niin Jenni Väisänen kuin Jaakko Tohkanenkin nyökyttelevät Louhelan kentällä kysymykselle, jonka Karjalan Heili heitti.

–  Tämähän on mainio tapa herätellä ihmisiä, Väisänen viittaa turnaukseen, jota on itse järjestämässä.

–  Paljon on puhuttu ilmastoteoista, mutta hirveän vähän motivaattoreista  –  siitä, mikä motivoi tekemään ilmastotekoja.

Yksi tapa motivoida on pelata ulkona jääkiekkoa ja tajuta, kuinka upeaa on, kun sitä pystyy vielä tekemään.

Helmikuussa pelataan Joensuun ensimmäinen Save Pond Hockey -pipolätkäturnaus, joka järjestettiin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 2015.

Tänä vuonna turnausta pelataan seitsemässä kaupungissa: Helsingin ja Joensuun lisäksi Mikkelissä, Lappeenrannassa, Turussa, Tampereella ja Oulussa.

Joensuuhun idean toi kaupungin Ilmastokorttelit-hankkeen hankesuunnittelija Jenni Väisänen, jolla itsellään on kokemusta ulkojääkiekkoilusta lapsuuden Paltamosta.

Ilmoittautua voi sivun savepondhockey.org kautta.

Väisäsen mukaan joukkueita on jo ilmoittautunut, mutta vielä mahtuu mukaan. Olisiko mahdollista, että vaikkapa Joensuun kaupunginteatterilta tulisi oma joukkue?

Näyttelijä Jaakko Tohkanen selaa kalenteriaan ja sanoo, että näyttää yllättävän hyvältä.

–  Silloin näyttää olevan Pienen merenneidon ensi-ilta, mutta minä en ole siinä mukana. Minäpä alan koota joukkuetta, ja jos sitä ei saada ihan kokonaan kaupunginteatterilta, niin ehkä sitten vahvistettuna muutamalla höntsäkaverilla.

Tohkanen saa vihjeen, että Outokummussahan vaikuttaa teatterin ammattilainen, joka on pelannut aikoinaan jääkiekkoa Mikkelin Jukureiden junioreissa.

–  Voisihan sitä kokeilla, toteaa Tomi Laurikainen, jolle Heili soitti pian Tohkasen haastattelun jälkeen.

–  En ole kyllä vähään aikaan höntsäillyt, mutta luistimilla olin ihan vasta, kun olin joulupukkina taitoluistelijoiden pikkujoulussa.

Eli jos Tohkanen soittaa, saatat harkita?

– Saatan. Mikäs päivä se oikein on?

Kiekkojunioritaustaa löytyy Tohkaseltakin, Eno Jetsin kasvatilta.

–  Pelasin viimeisen kauteni C-juniorina Enon jäähallin ensimmäisenä kautena.

Valtaosan urastaan mies pelasi ulkojäillä.

–  Se oli juuri sitä klassista touhua, joka on tuttua kaikille kiekkoilijoille ja ei-kiekkoilijoille, Tohkanen muistelee.

–  Koulun jälkeen tehtiin läksyt ja syötiin ja sitten mentiin ulkojäille pelaamaan ja lämimään, ja kotiin tultiin, kun jalat oli jäässä.

Tohkanen jatkaa muistelemalla, kuinka kiekkoja lensi kaukalon laidan yli lumihankeen, jonne niitä mentiin hakemaan. Kotona kun meni saunaan, kutitti älyttömästi, kun veri alkoi kiertää jaloissa.

Saman suuntaisia muistoja on Jenni Väisäsellä, joka päätyi höntsäilyihin mukaan kolmen veljensä kautta.

–  Paltamon Puumat pelasi silloin miesten sarjassa, ja peleihin piti päästä, Väisänen kertoo.

–  Äidiltä piti kinuta aina se vitonen markkoina. Makkara tuoksui niin älyttömän hyvältä, että se piti saada, vaikka ei olisi ollut nälkäkään.

Tuolloin todellakin pelattiin vielä kilpasarjoja ulkojäillä. Tohkanenkin muistelee aikoja, jolloin Eno Jetson juniorit menivät pelaamaan paikkakunnille, joilla ei enää ole joukkuetta.

–  Keväällä aina viimeisimpien pelien aikaan jännitettiin, onko jäätä, Tohkanen kertoo.

–  Jonnekin Liperiin kun mentiin pelaamaan, soitettiin sinne ja kysyttiin, onko jäätä. Kun ne vastasivat, että on, niin sitten lähdettiin pelimatkalle.

Lumipyryjen aikaan Jetsin valmentajilta löytyi terävä ohje: isketään erän alussa, kun jää on vielä puhdas.

–  Minä kun olin pakkina, niin p-pistealoituksessa aurasin aina lavalla semmoisen puhtaan kohdan lumeen ja ajattelin, että tuohon kun saisi kiekon niin pääsisi vetämään.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä