Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Enossa ei ideoita kavahdeta

Maiju Ahlholm ideoi lehden, johon Markku Pölönen piirsi tänä vuonna kansikuvan. Kuva: Aimo Salonen Maiju Ahlholm ideoi lehden, johon Markku Pölönen piirsi tänä vuonna kansikuvan. Kuva: Aimo Salonen
Mikä teissä enolaisissa oikein on? Puhutaanpa kulttuurista tai urheilusta, nimenomaan Eno tuntuu olleen aina puuhaamassa kaikenlaista.

–  Varmasti tällä alueella on rohkeutta ja luovuutta, jonka varaan on tehty paljon, Maiju Ahlholm sanoo.

Tällä kertaa puhe on Enon joulu -lehdestä, joka ilmestyi tänä vuonna toista kertaa.

Julkaisijana on Veräjä ry, joka sai mukaan näyttävän joukon nimekkäitä enolaisia toimijoita  –  muiden muassa kansikuvataiteilija Markku Pölösen.

–  En tiedä, mikä siinä on, mutta ihmiset ovat täällä valmiimpia lähtemään mukaan kaikkiin hulluihin päähänpistoihin, Pölönen miettii.

–  Ukkini isä muun muassa oli tavallinen maanviljelijä, eikä kukaan pitänyt sitä hulluna, vaikka se rakensi höyrylaivan.

Ja missä alus on nyt?

–  Haapalahdessa järven pohjassa, mutta kyllä se oli ihan pätevä vehje. Toimi-nimisellä laivallaan ukin isä rahtasi järven toiselta puolelta tavaraa Nurmeksesta.

Joululehdet olivat menneinä vuosikymmeninä näkyvä osa suomalaista joulua. Pölönenkin muistaa selailleensa kiiltävälle paperille painettuja julkaisuja, joita koristivat kuvat havunoksista ja kynttilöistä.

Jonkin verran järjestöt ja yhdistykset julkaisevat niitä yhä, mutta kun joulupukkikantinen julkaisu löytyi marraskuisena aamuna työpöydältä, se oli kuin raikas tuulahdus lapsuudesta. Fontti oli lapsuudesta tuttu, mutta sisältö osoittautui yllättävän monipuoliseksi: on historiaa, luontoa, laadukkaita valokuvia, lasten tekemä joulukalenteri, runoja, enolaisen toiminnan esittelyä.

–  Näin isälläni jonkin sotaveteraaniyhdistyksen julkaiseman joululehden ja ajattelin, että olisipa kiva, kun Enossakin olisi oma joululehti, Ahlholm kertoo.

–  Sitten kun ideaa oli tarpeeksi pyöritelty, kysyin veräjäläisiltä, että tehdäänkö. Hallitus sanoi joo, ja sitten tuli muutama kaveri toimituskuntaan.

Vuosi sitten lehdestä jouduttiin ottamaan toinen painos. Tänä vuonna painettiin 500 kappaletta, ja haastatteluhetkellä jäljellä oli enää muutamia kappaleita.

–  Vuosi sitten halusimme kerätä varoja näytelmällemme, jolle emme oikein saaneet avustuksia, Ahlholm kertoo.

–  Koska lehdenteko oli mukavaa ja meille tuli valtavasti uusia ideoita, päätettiin, että tehdään toinenkin lehti.

Onko tässä siis alkamassa uusi enolainen perinne?

–  Toivotaan. Mulla on jo uusi ruutuvihko, missä on ensi vuoden ideoita.

Ahlholm kertoo, että tähän toiseen lehteen Veräjä ry osasi varautua jo paremmin kuin vuoden takaiseen, jonka tekeminen aloitettiin lokakuussa.

–  Jotain kuvattiin jo viime talvena ja tänä syksynä, Ahlholm kertoo.

–  Kuvia on ottanut Veräjän puheenjohtaja Sami Hakkarainen, ja varmaan ensi vuoden lehteen kuvia tulee lisää.

Muista kuvaajista voi nostaa esiin vaikkapa Anne Marjola-Hassisen, jonka Kevättuuletus Pielisjoella -otoksessa kaikki on kohdallaan: niin tilanne siipiään vedessä levittelevästä joutsenesta kuin kameran säädötkin.

Tämän vuoden katseenkiinnittäjä on Markku Pölösen piirtämä kannen joulupukki, josta on jo tullut runsaasti palautetta: juuri tuommoinen pukkihan meilläkin kävi.

–  Tiedoksi pukille: Enon Hirviniemellä nähty valepukki, joka ilmestyi heti ukin mentyä saunaan, ja jolla oli isän huopikkaat, raportoi Markku 8v.

Markku 62 v kertoo näyttäneensä piirrosta veljelleen.

–  Se muisti nuo samat jutut, Pölönen sanoo.

–  Ikinä ei oltais arvattu, että se on ukki, koska hänellä ei ollut huumorintajua ollenkaan.

–  Hän oli äksy, kun me teimme pahojamme, ja hänen mielestään radiosta kuunneltiin vain jumalanpalveluksia ja sillä siisti.

Yhtenä iltana vuodessa ukki heittäytyi rooliinsa, joka meni täydestä, vaikka Markun veli havaitsikin, että lahjoja ojentelevan pukin turkinhihasta pilkotti samanlainen paidanhiha kuin saunomassa sillä hetkellä olevalla ukilla.

Pölönen kuvailee, kuinka kuusenkynttilät olivat ainoa valonlähde tuvassa, jonne pukki tuli nurkassa olevasta ovesta. Jo sitä ennen äiti ja isä olivat kehottaneet lapsia katsomaan ikkunasta, joko pukkia näkyy.

–  Siihen aikaan ikkunat olivat puoleen väliin jäässä, kun se oli vanha puutalo, Pölönen muistelee.

–  Kun se pukin naama liukui näköpiiriin tosi lähelle jäisen ikkunan läpi, se oli kuin toisesta maailmasta, ja silloin se tarina oli myyty.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä