Kymmenen vuoden projekti kiteeläismiehestä

Poissa on ollut tekeillä vuodesta 2010 asti. Projekti kasvoi nopeasti intohimoksi ohjaaja Arttu Haglundille.

– Jos normaalin elokuvan budjetti on noin 1,3 miljoonaa, niin meillä meni vain reilu prosentti siitä. Kokonaisuus syntyi talkoohengessä.

– En usko, että elokuvasta olisi tullut parempi isommalla budjetilla tai varsinkaan lyhyemmällä tekoajalla.

Ohjaaja oli itse kuvaamassa kymmenessä maassa. Elokuvaan ovat kuvanneet materiaalia myös esimerkiksi Johanna Vuoksenmaa ja Ina Mikkola.

– Teneriffalla kuvasimme viikon ja tämän lisäksi Virossa. Ja tietenkin eri puolilla Suomea.

– Kaikki yhdeksän vuoden aikana tehdyt lomamatkat on käytetty hyödyksi.

Tunnetummista näyttelijöistä sivurooleissa mukana ovat Tommi Korpela ja Minka Kuustonen.

– Suomessa indietuotantoihin on helpompi saada tunnettuja näyttelijöitä. Välissä ei ole agentteja.

Elokuvalle haettiin perinteiseen tyyliin rahoitusta, mutta tuntematon tekijäryhmä ei sitä saanut.

Haglund näkee kotimaisen tukijärjestelmän vinoutuneena.

– Nyt pyritään kansainväliseksi niin, että annetaan pienemmälle joukolle tekijöitä enemmän rahaa. Tilanteen pitäisi olla toisin päin. Tukea annettaisiin useammalle elokuvalle ja siten turvattaisiin alan moniäänisyys.

– Hyöty ei ole niin suuri, saako joku elokuva miljoonan vai kaksi. Suomessa budjeteilla ei voida kilpailla isojen maiden kanssa.

Haglund sanoo suoraan, että David Lynch on hänen esikuvansa. Hän on jopa tavannut ohjaajan vuonna 2007, kun Lynch kävi Suomessa puhumassa transsendentaalisesta meditaatiosta. Lempielokuvakseen hän mainitsee Mulholland Driven.

– Joidenkin kohtausten tunnelmasta löytyy varmasti Lynch-vaikutteita. Tarkoitus ei ole kuitenkaan tehdä pastissia.

– Yksi kohtaus on kuvattu Mulholland Drivella. Siinä päähenkilö Matti laskeutuu kohti Los Angelesin valomerta.

Elokuvan on käsikirjoittanut nykyään Kontiolahden Onttolassa asuva Avi Heikkinen. Hän on elokuvakäsikirjoittaja sekä sarjakuvataiteilija.

– Idea Poissa-elokuvaan syntyi yhdestä Christopher Nolanin Inception-leffan leikkauksesta. Kirjoitin sen innoittamana sarjiskäsiksen ja näytin Artulle, joka sanoi, että tehdään tästä elokuva.

Heikkisen äskettäin ilmestynyt sarjakuvaromaani Valotusaika on toteutettu muuttamalla valokuvat piirretyiksi ruuduiksi. Se on saanut kriitikoilta positiivista suitsutusta.

– Suomalainen sarjakuva on huippulaadukasta. Esimerkiksi Max Sarin voitti Eisnerin eli sarjakuva-alan Oscarin USA:ssa tänä vuonna Giant Days -sarjakuvalla. Ja JP Ahosen Belzebubsista on muodostunut oma tavaramerkkinsä.

– Harmi vain, että laadukkuus ei aina näy myynnissä. Tekijöiden on usein itse hoidettava myyntityö. Välillä tekijä onnistuu tekemään omakustanteilla paremmin rahaa kuin julkaisemalla vaikka WSOY:n kautta.

Elokuvan pääosaa esittää Panu Tuomikko. Tuomikko nähdään elokuvassa eri maailmankolkissa. Hän kuvasi itse itseään esimerkiksi Yhdysvalloissa.

– Olen käynyt useasti USA:ssa, yhteensä 41 osavaltiossa.

– Vuonna 2013 olin Minnesotassa leiriohjaajana, opetin suomen kieltä ja kulttuuria. Sieltä jatkoin kaverini kanssa Route 66:lle, jonka varrella kuvasin Artun antamalla kameralla.

Elokuvan pääkuvausjakso oli vuonna 2014, mutta myös seuraavina vuosina kuvattiin useita kohtauksia.

– Nyt ei voitaisi enää tehdä otoksia. Pälvikalju on levinnyt liikaa, näyttelijä nauraa.

Tuomikko on elokuvanäyttelijänä erikoisessa asemassa. Tämä on hänen jo kolmas pääroolinsa pitkässä elokuvassa, mutta vasta ensimmäinen, joka todella nähdään teattereissa.

– Yksi jäi vaiheeseen ja toista ei koskaan julkaistu. Se valmistui vuonna 2012. Esitin siinä stalkkeria, ujoa tyyppiä, joka ei osaa kommunikoida naisten kanssa.

– Ohjaaja on suomalainen. Hän tarjosi aikoinaan elokuvaa isommille festareille. Toivottavasti innostus löytyy uudestaan ja elokuva vielä julkaistaan joskus.

Ohjaaja Haglundin tavoin myös Tuomikko tunnustautuu kovaksi David Lynch -faniksi.

– Vaikka en olekaan minkään genreleffojen seuraaja, yliluonnollinen ja tietynlainen arvaamattomuus kiehtoo.

– Näyttelijöistä arvostan nuorta Jack Nicholsonia ja Robert de Niroa. Heissä  –  kuten hyvissä elokuvissa  –  on jatkuvasti läsnä tietty vaaran tuntu. Koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja elokuvan illuusio jatkuu elokuvan jälkeenkin. Se on myös oman näyttelijätyöni tavoite.