Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Kamera aina käden ulottuvilla

Pentti Björninen kantaa kameraa mukanaan lähes kaikkialle. Kuva: Hanna-Mari Lappalainen Pentti Björninen kantaa kameraa mukanaan lähes kaikkialle. Kuva: Hanna-Mari Lappalainen
– Täytyy sanoa, että oli siinä aika iso homma etsiä ensin kuvat ja valmistuttaa ne, tuumaa Pentti Björninen viitatessaan Pyhäselän kirjaston seiniä koristavaan 41 luontokuvaan.

Björninen on ottanut niitä vuosien varrella, näyttelyn vanhimpien kuvien ollessa 2000-luvun alkupuolelta ja uusimpien tältä vuodelta  –  ja kuviahan häneltä löytyy aina 1940-luvulta saakka, jolloin Björninen ensimmäisen kerran pääsi kunnolliseen kameraan käsiksi. Ikää hänellä on nyt 91 vuotta, ja kamera kulkee edelleen matkassa.

– Yleensä aina, Björninen toteaa ytimekkäästi.

Björninen on esitellyt aiemmin valokuviaan Pyhäselän kirjastossa kymmenisen vuotta sitten, ja nyt Pyhäselän kirjastosta tiedusteltiin taas näyttelyn mahdollisuutta.

– Kirjastolta tuli toive talvisista kuvista, joten niitä on esillä enemmän. On tässä kuitenkin kuvia kaikista muistakin vuodenajoista, Björninen kertoilee.

Björninen innostui valokuvaamisesta 18-vuotiaana ollessaan töissä radio- ja sähköalan yrityksessä Kiteellä.

Vuosi oli 1946.

– Nykyisin sitä sanottaisiin oppisopimuskoulutukseksi. Yrittäjä huomasi, että olin hankkinut pienen ja hyvin huonokuntoisen kameran, jolla ei oikein kuvia saanutkaan, Björninen muistelee.

– Kun aloin kehittää kuvia, yrittäjä kehotti minua kokeilemaan häneltä löytyvää parempaa kameraa, jolla kuvattiin 10 kertaa 15 sentin kokoiselle negatiivilasilevylle. Otin sen, ja siitä se lähti.

Tuolloin kuvaaminen oli huomattavasti hitaampaa ja kalliimpaa.

– Silloin kehitteitä ei ollut saatavilla, joten kävin itse ostamassa apteekista jauheet ja sekoittelin ne. Sain silloin käsiini Vilho Setälän Valokuvaus tieteenä ja taiteena -kirjan, ja sain siitä kaikki perusoppini, Björninen kertoo.

Luonto on ollut aina Björniselle ominaisin kuvauskohde.

– Toki olen esimerkiksi perhettäni kuvannut, mutta henkilökuvausta en oikein osaa, Björninen naurahtaa.

Suuri osa kirjaston näyttelyssä esillä olevista kuvista on otettu Björnisen omasta pihapiiristä Hammaslahdelta, mitä ei välttämättä uskoisi.

– No sieltähän löytyy vaikka mitä. Kun ei enää oikein pysty lähtemään tuonne rymyämään, niin vanhempana olen kuvannut ihan kotipihalla.

Esimerkiksi  lähes kaikki näyttelyn hyönteis- ja kasviaiheisista kuvista on kuvattu Björnisen kotona.

– Tuo varpushaukkakin on taltioitu pihapiirissä, Björninen kertoo ja muistuttaa lintukuvauksen haastavuudesta.

– Siellä pitäisi malttaa olla ja odotella. Ei niitä voi saada sillä tavoin, että menee vain tuonne ja ajattelee että nyt kuvaan.

Toimittajan tiedustellessa Björnisen tämänhetkisestä kalustosta kaivaa tämä laukustaan Canon EOS 80D:n.

– Tämä ei ole ollut minulla vielä kovin kauaa. Canonin objektiivit rupesivat reistailemaan, joten hankin tämän Tamronin, jonka lisäksi minulla on Tamronin 155–600-millinen objektiivi lintukuvaukseen ja Sigman makro-objektiivi lähikuvaukseen, Björninen luettelee.

Muutosta digikuvaukseen ja -aikaan Björninen ei ole kavahtanut, päin vastoin.

– No onhan kuvaaminen nykyisin helpompaa, Björninen toteaa ykskantaan.

– Eikä se ole niin kallista. Minulla on filmikamera yhä tallessa, mutten ole palannut enää filmikuvaukseen sen jälkeen, kun digikameran hankin.

Suurimpana, vaikkei siltikään kovin suurena, ongelmana digiaikaan siirtymisessä Björninen pitää sitä, ettei hän tullut nuorena opiskelleeksi englantia. Osaa kuvankäsittelyohjelmista ei saa suomenkieliseksi.

Nykyisin Björninen käsittelee kuviaan Photoshopilla ja Lightroomilla.

– Lightroomia on käytettävä englanniksi, mutta kyllä kun sitä pidempään katselee ja välillä katsoo sanoja sanakirjasta, sen kanssa pärjää ihan hyvin. Ja vaikken muistaisi kaikkia sanoja englanniksi, muistan kyllä sanan nähdessäni, mitä toimintoa se tarkoittaa, Björninen kertoo.

Björnisen tämänhetkinen projekti on muuttaa vanhat diat ja negatiivit digitaaliseen muotoon. Alkupää 1940-luvulta alkaen on jo suurin piirtein skannattu.

– Pojat sanoivat minulle, että laittaisit niihin kuviin jotakin tietoja vielä, kun muistat, Björninen nauraa.

Miehellä on tallessa on aina 1950-luvun alkupuolelta saakka dioja, jotka ovat säilyttäneet värinsä lähes täydellisesti.

– Joidenkin filmien värit ovat muuttuneet, mutta ainakin Kodachrome oli sellainen filmi, että siinä on vielä tänäkin päivänä skannattuna erinomaiset värit.

Reilun seitsemänkymmenen harrastusvuoden aikana on kuvia ehtinyt kertyä melkoinen määrä  –  niin paljon, että Björninen on yrittänyt väillä toppuutella itseään.

– Olen monta kertaa ajatellut, että enää yhtään lisää ei tarvitsisi ottaa, Björninen nauraa.

– Mutta ilmeisesti se on jonkinlainen metsästysvietti, kun niitä tulee kuitenkin otettua.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä