Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Elämä vei lopulta osaksi Joensuun arkea

Duongin perhe ja muut Joensuun vietnamilaiset ovat tuoneet 30 vuoden ajan uusia sävyjä joensuulaisuuteen. Dai, Lan ja Thanh kertoivat kokemuksistaan Heilille vietnamilais-suomalaisten tarjoilujen kera. Kuva: Aimo Salonen Duongin perhe ja muut Joensuun vietnamilaiset ovat tuoneet 30 vuoden ajan uusia sävyjä joensuulaisuuteen. Dai, Lan ja Thanh kertoivat kokemuksistaan Heilille vietnamilais-suomalaisten tarjoilujen kera. Kuva: Aimo Salonen
–  Niinä jatkoaikoinahan se maa oli sekasorrossa. Isäkin oli sodassa ja niiltä ajoilta hänellä on tuo tatska, Thanh Duong sanoo ja viittaa tatuointiin Dai Duongin käsivarressa.

Eletään marrraskuista torstaita, jolloin Duongin perhe virittäytyy Joensuun muun vietnamilaisyhteisön tavoin lauantaiseen kiitosjuhlaan, jonka se järjesti kaikille joensuulaisille, jotka 30 vuotta sitten auttoivat pakolaisia, jotka tupsahtivat kesävaatteissaan keskelle Pohjois-Karjalan talvea.

Näinä vuosikymmeninä vietanamilaisista on tullut osa kaupungin jokapäiväistä elämää. Dai Duong ja hänen vaimonsa Lan Duong tunnetaan ”niinä torin vietnamilaisina”, yrittäjäpariskuntana, joka pyörittää kesäisin ravintolaansa ja talvisin pitopalvelua.

Heidän neljä lastaan ovat kasvaneet suomalaisiksi ja kolme heistä on syntynytkin Suomessa.

Mutta miksi he oikein aikoinaan lähtivät Vietnamista?

Dai ja Lan alkavat kertoa tarinaansa osittain suomeksi ja enimmäkseen vietnamiksi. Thanh tulkkaa vanhempiensa puheet:

–  Kun oli se sota-aika, niin koko maa oli ihan repaleisena...

Seuraa täsmentävä johdatus aikaan, jonka suomalainen tietää ylimalkaisesti: oli 60-luvulla tv-uutisia hallinnut Vietnamin sota, jossa jenkit olivat mukana, ja sitten oli ne punakhmerien hirveydet Kamputseassa 70-luvulla.

Dai Duongin tarinan kautta nämä kaksi historiallista myllerrystä kietoutuvat yhteen.

–  Isä sanoi suoraan, että hänkään ei tiedä todellista syytä siihen, miksi heidät lähetettiin sinne sotimaan, mutta Vietnamin silloinen hallitus oli sitä mieltä, että sotilaiden pitää mennä Kamputseaan, Thanh Duong sanoo.

Päästään tatuointiin isä-Duongin käsivarressa.

–  Minulla ei ole tähän tarkkaa suomennosta, mutta se liittyy sotaan ja siihen, kun koko maa oli repaleina, Thanh kertoo.

–  Kun ei tiennyt, mitä tuleman pitää ja minne päädyt, oletko elossa vai kuollut, minne elämä vie, niin tämä liittyy siihen, että se on isälle muistutus siitä ajasta.

Lan kertoo ihmisistä, jotka hän näki ensin elävinä ja puoli tuntia myöhemmin kuolleina. Dai sanoo nähneensä sotaan liittyviä painajaisunia vielä Suomessa ollessaan.

Pariskunta päätti ottaa Vietnamissa syntyneen esikoisensa ja lähteä Malesiaan veneellä, vaikka matka tiedettiinkin vaaralliseksi.

Malesiassa Duongit olivat pakolaisleirillä kolme vuotta. Sitten heidät valittiin siihen sadan vietnamilaisen pakolaiskiintiöön, joka tuli Suomeen.

Pohjois-Karjalaan heistä tuli 30.

–  He tipahtivat vähän niin kuin tyhjän päälle, Thanh tulkkaa.

–  Vanhempani painottavat, että iso apu oli niistä ihmisistä, jotka ottivat heidät avosylin vastaan ja ohjeistivat ihan käytännössä. Sehän alkoi suunnilleen tyyliin, että tässä on maitopurkki ja tuossa päiväys ja laittakaa se jääkaappiin.

Than itse ja hänen veljensä ja sisarensa ovat kasvaneet suomalaisiksi. Miten vietnamilaisuus näkyy heidän elämässään?

–  Yksi kulttuurinen juttu on vanhempien ihmisten kunnioitus, joka on iskostettu meihin kotona, Thanh kertoo.

Puheessa sivutaan Len perhettä, jonka vanhemmat saapuivat Duongien kanssa samaan aikaan Joensuuhun, ja jonka nuori sukupolvi on nuorille Duongeille kuin veljiä ja sisaria.

Kini Le on se joensuulaisten tuntema S-marketin kohtelias asiakaspalvelija, jonka teitittelyyn sinuttelukulttuurin kasvatti ei aluksi meinannut tottua.

–  Meillähän sitä ei edes mietitä, ennen kuin nyt, kun sanoit sen. Meillä on ollut automaattisesti pienestä pitäen se, että vanhempia ihmisiä arvostetaan teitittelemällä.

Kova työnteko on toinen vietnamilaisiin liitetty piirre, joka Suomessakin on siirtynyt myös nuoremmalle sukupolvelle.

Duongeilla oli aikoinaan myös kiinteä ravintola Rantakadulla, ja sieltä on työn tekoon liityviä muistoja Thanhillakin:

–  Kertovat, että kun niillä oli se ravintola, minä olin hoitanut lounasaikaan pikkuveljeä, itse mie olin silloin varmaan joku 7-vuotias.

Dain ja Lanin piti tehdä kovasti töitä jo siksi, että oman perheen elättämisen lisäksi heidän piti lähettää rahaa omille vanhemmilleen Vietnamiin.

–  Moni on kysynyt, että miten sinun vanhemmat jaksaa, ja miten työ vietnamilaiset aina painatte duunii, duunii, duunii, Thanh kertoo.

–  Nyt mie oon ymmärtänyt syyn. Se on varmaan sitä, että kun he aikoinaan tulivat tänne ja heitä autettiin, he halusivat antaa myös Suomelle oman kortensa. Parempi elämä on kiinni myös heistä itsestään.

Thanh itse työskentelee nyt OK-Autossa, mutta on ravintolatyökin hänelle tuttua:

–  Ensimmäiset pihvini taisin kääntää Ilosaarirockissa silloin, kun he rupesivat menemään sinne.

Merkittävää Duongeille on nimenomaan torilla yrittäminen.

–  Iso apu joensuulaistumisessa on ollut se, että yli 25 vuoden aikana vakioasiakkaat ovat vaihtaneet kuulumisia. Torin kautta on tullut ystäviäkin, Thanh kertoo.

–  Vanhempani ovat onnellisia siitä, että heidät on otettu näin hyvin vastaan. Se on helpottanut heidän kotiutumistansa ja elämäänsä täällä.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä