Julkaistu    |  Päivitetty 
Sara Korppila

Ei mitään tavallisia murikoita

Kiven hiominen tuo siitä esiin uusia puolia, pohtii Sari Penttinen Joensuun kivikerholla. Kuva: Sara Korppila Kiven hiominen tuo siitä esiin uusia puolia, pohtii Sari Penttinen Joensuun kivikerholla. Kuva: Sara Korppila
Koristeeksi lipaston päälle, osaksi asetelmaa, matkamuistoksi tai korviin roikkumaan. Entä miltä kuulostaisi oma aarrekivi, joka kulkee mukana taskussa tai riipuksessa? Kivien erilaiset käyttötarkoitukset eivät nopeasti lopu.

Pimeänä syysiltana Joensuun kivikerholla käy pauke ja hurina, kun kerholaiset käsittelevät kukin omia kiviään. Yhden hiomakoneen äärellä seisoo essuun ja kuulosuojaimiin sonnustautunut Sari Penttinen, joka on kivikerhon uusi tulokas.

– Olen aina ollut kiinnostunut kivistä. Niitä on taskut täynnä palatessani metsäretkeltä kotiin, Penttinen naurahtaa.

Kivikerhoon Penttinen päätyi käytyään kivikorukurssin, mutta vielä ei ole itse tehtyjen korujen aika.

– Harjoittelen ensin tekniikkaa ja hiomakoneiden käyttöä. Käden ja silmän yhteistyö vaatii tarkkuutta.

Nyt työn alla olevista kivistä toinen on löytynyt luonnosta, punaruskea jaspis puolestaan paljastui kerhon laatikoista.

– Hionnan vaikutus alkaa jo näkyä, kiven pinta alkaa välkehtiä kauniisti, huomaa hiomakoneen pysäyttänyt Penttinen.

Eniten Penttistä kivissä kiehtoo niiden vaikutus omaan energiaan. Esimerkkinä hän mainitsee savukvartsin ja jaspiksen maadoittavat ominaisuudet, jolloin kiven ajatellaan auttavan keskittymään hetkeen sekä vahvistamaan sisäistä läsnäoloa.

– Vuorikristalli ja ruusukvartsi ovat eräitä suosikkejani, mutta yleensä vaihtelen mukana kulkevia kiviä lähes päivittäin. Päivän ja tarkoituksen mukaan.

Joensuun kivikerhossa kivet päätyvät erityisesti koruihin, kuten korva- ja kaulakoruihin sekä sormuksiin. Oman korun voi valmistaa kerhon ohjatuissa illoissa, olipa kivi löytynyt mistä tahansa.

– Kaikki alkaa sopivan kiven etsimisestä ja niitähän löytyy mistä vain. Teiden varsilta, sepelikasasta tai metsästä, luettelee Joensuun kivikerhon puheenjohtaja Antti Junttila.

Erityisiä vaatimuksia koruun valitulle kivelle ei ole. Tärkeintä on, että kivi puhuttelee löytäjäänsä.

– Joskus joku on tullut kerholle melko toivottamalta näyttävän kiven kanssa. Kiven väri on ollut haalea, pinta samea ja rikkonainen. Hionnan ja käsittelyn jälkeen kivi on kuitenkin alkanut paljastaa kauneuttaan ja näyttää parhaimmat puolensa, Junttila kertoo.

Korua suunnitellessa kiveä tarkastellaan aluksi eri kulmista, jotta sen parhaat puolet saadaan esiin.

– Tämän jälkeen kivi sahataan, hiotaan halutulla tyylillä, kiillotetaan ja istutetaan joko itse tehtyyn tai ostettuun korupohjaan, Junttila tiivistää työvaiheita.

Halutessaan kiveen voi porata pelkän reiän esimerkiksi riipusta varten.

– Kivi on loppujen lopuksi hyvin henkilökohtainen. Joku voi haluta työstää kiveä tuntikausia, jollekin riittää lähes luonnontilassaan oleva kivi. Nämä ovat makukysymyksiä, Junttila summaa.

Yleisimpiä koruihin päätyviä kiviä Joensuun kivikerholla ovat maasälpä, jaspis sekä erilaiset kvartsit. Toisinaan kerholaiset tekevät kiviretkiä pitkin Pohjois-Karjalaa ja etsivät esimerkiksi vuorikiteitä koruja varten.

– Himotuin korukivi on Ylämaan spektroliitti, jota viedään Suomesta ulkomaille asti. Halutun kivestä tekee sen sateenkaaren väreissä välkehtivä kaunis pinta. Siinä on kaikki värit vihreästä siniseen, keltaisesta oranssiin ja punaisen eri sävyihin, Antti Junttila luonnehtii.

Huolimatta siitä, onko hyppysissä värikäs korukivi vai jotain arkisempaa, tärkeintä on antaa kivelle aikaa.

– Kivi on itsekäs, sillä se haluaa sinut kokonaan. Jos työvaiheen aikana alkaa ajatella työasioita tai mitä tahansa muuta kuin kiveä itseään, riski virheelle kasvaa. Kivi vaatii keskittymistä, jonka ansiosta tässä hommassa yleensä arkihuolet kaikkoavat mielestä. Tämä onkin eräänlaista terapiaa, Junttila kuvailee.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä