Julkaistu    |  Päivitetty 
Sara Korppila

Voimavaroja ja rooleja

Iso paperivalaisin ja siellä täällä välkehtivät koristevalot luovat rauhallista tunnelmaa Joensuun Setlementillä tihkusateisena iltapäivänä. Pian sohvien ja nojatuolien pehmeyteen kokoontuu syksyn ajan pyörivä Tässä minä olen -pienryhmä.

Ryhmän tavoitteena on itsensä tytöksi tai naiseksi kokevien nuorten itsetuntemuksen vahvistaminen keskustelun, sekä luovan tekemisen kuten maalaamisen ja musiikin avulla.

– Jokaisella kerralla on oma teemansa kuten minäkuva, voimavarat, vahvuudet, roolit sekä tunteet, tyttötyön kehittäjä Taina Jauhiainen kuvailee.

Tässä minä olen -ryhmän juuret ulottuvat vuoteen 2018, jolloin Karelia-ammattikorkeakoulussa tehtiin toimeksiantona opinnäytetyö Joensuun Setlementille. Tuloksena syntyi itsetuntemusta käsittelevä tehtäväkirja, jota hyödynnetään pienryhmässä tänä syksynä.

Ryhmän koko on tarkoituksella rajattu, jotta kynnys osallistua keskusteluun olisi mahdollisimman matala.

– Pieni ryhmä koetaan usein turvallisemmaksi paikaksi tuoda esille asioita, joista ei välttämättä ole muualla voinut puhua, Jauhiainen selventää.

Tietyt teemat ja ilmiöt nousevat tasaisesti esiin Setlementillä kävijöiden puheissa. Tällaisia ovat viime aikoina olleet Taina Jauhiaisen mukaan yksinäisyys sekä ulkopuolisuus.

– Erityisesti luokka-asteelta toiselle siirtyminen voi nostaa pintaan ulkopuolisuuden tunteita, mutta meillä keskustellaan paljon myös muunlaisesta yksinäisyydestä. Yksinäisyys ei katso ikää tai koulutusastetta, hän kuvailee.

Yksinäisyys on yksi merkittävä syy, jonka vuoksi haastattelussa anonyyminä pysyvä nuori kertoo lähteneensä mukaan Tässä minä olen -pienryhmään.

– Tunnelma oli jo ensimmäisessä ryhmätapaamisessa kotoisa ja turvallinen. Olen saanut hyviä kohtaamisia ja keskusteluja, kun ohjaajienkin kanssa klikkaa hyvin. Osallistumista helpottaa, ettei tämä maksa mitään, hän kuvailee.

Jauhiainen nyökyttelee viereiseltä sohvalta nuoren sanat kuullessaan.

– Tämän pienryhmän sekä Tyttöjen ja Poikien Tuvan avointen ryhmien tarkoitus on olla matalan kynnyksen toimintaa. Paikalle voi tulla hengailemaan ilman pakkoa osallistua keskusteluun. Omien tuntemusten mukaan, hän summaa.

Tässä minä olen -pienryhmässä pohditaan itsetuntemukseen ja minäkuvaan liittyen tyttönä ja naisena olemisen haasteita ja odotuksia.

– Sukupuoleen liittyvät mallit ja roolit ovat usein yksipuolisia. Siksi pyrimme vahvistamaan nuoren omaa sukupuoli-identiteettiä ja myönteistä suhdetta omaan kehoon, Taina Jauhiainen kuvailee sukupuolisensitiivisen nuorisotyön tulokulmaa.

Tässä minä olen -ryhmäläinen pitää etenkin rooliteemaa kiinnostavana, sillä oikeanlaiseen tyttöyteen liitetyt vaatimukset aiheuttavat toisinaan epävarmuutta.

– En tykkää esimerkiksi laittautua, jota naisilta ikään kuin odotetaan. En muutenkaan pidä perinteisistä naisellisuusjutuista ja siksi joskus mietityttää, olenko oikeanlainen. Ilmapiiri on nykyisin rentoutuneempi, mutta silti välillä miettii omaa kelpaavuuttaan, haastateltu kertoo.

Pienryhmää sekä Setlementtiä hän pitää hyvänä paikkana pohtia rooliodotuksia, sekä omia epävarmuuden tunteita. Koulussa ilmapiiri ei tunnu yhtä sallivalta.

– Joskus tuntuu, että ihmiset haluavat tahallaan ymmärtää väärin esimerkiksi sukupuolisensitiivisyyden tai feminismin. Onhan Suomessa tasa-arvo globaalisti verraten hyvällä tolalla, mutta se ei tarkoita, että mitään ei tarvitsisi enää tehdä, haastateltu summaa.

Sosiaalisen median ja kuvanjakopalvelujen sisällöt ovat osa nuorten kanssa käytäviä itsetuntemus- ja roolikeskusteluja.

– Olemme käsitelleet paljon sitä, että somekuvat ovat muokattuja. Korostamme aina, että tyttöyttä on monenlaista. Sekä perinteiseksi mielletty naisellinen tai ronskimpi tyyli ovat molemmat yhtä oikeita, kunhan on oma itsensä. Sama näkökulma pätee myös poikiin ja miehiin, Taina Jauhiainen painottaa.

Somen kuvatulva mietityttää usein pienryhmäläistä.

– Itse osaan etsiä myönteisiä ja kehopositiivisia kanavia, mutta nuorempien kohdalla näin ei välttämättä ole. Jos kuvia ja juttuja ei osaa suodattaa, kuinka paljon ne vaikuttavat? tämä pohtii.

Tyttöjen Tuvan avoimissa tapaamisissa mediakuvia ja kävijöiden seuraamia Instagram-tilejä on katseltu yhdessä ja samalla pohdittu, millaista viestiä ne kehosta ja ulkonäöstä antavat.

– Jo nuoret alakoululaiset huomaavat kehon merkityksen ja sen, että tietynlaisia ihmisiä saatetaan arvostaa enemmän. Siksi aiheesta on todella tärkeää puhua yhdessä, Jauhiainen huomauttaa.

Pienryhmäläinen kuvailee mediakuvastoja yksipuolisiksi.

– Etenkin lehtien kansikuvat ovat aina samanlaisia. Ikään kuin naisen pitäisi olla hallittu niin ulkonäöltään kun käytökseltään. Jos ei ole sellainen, täytyy erilaisuutta selittää ja oikeuttaa jotenkin, hän miettii.

Jauhiainen sekä pienryhmäläinen toivovat, että sukupuoleen liittyvässä keskustelussa muistettaisiin monimuotoisuus. Tärkeintä olisi saada olla tyttö, poika tai mitä tahansa, kunhan se tuntuu itselle luontevalta ja hyvältä.

– Jokaisessa meissä on monia eri puolia, eikä mielestäni kenenkään tulisi joutua valitsemaan väkisin vain yhtä tapaa olla, nuori ryhmäläinen tiivistää.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä