Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Vanhalla prosentilla mennään

Maanantaina hyväksytty kaava sallii kiertoliittymän rakentamisen Penttilänkadun ja Peltolankadun risteykseen. Rahoituksesta pitää sitten päättää erikseen. Kuva: Aimo Salonen Maanantaina hyväksytty kaava sallii kiertoliittymän rakentamisen Penttilänkadun ja Peltolankadun risteykseen. Rahoituksesta pitää sitten päättää erikseen. Kuva: Aimo Salonen
Joensuun kaupunginvaltuusto äänesti odotetusti tuloveroprosentin nostosta, ja odotetusti prosentti pidettiin 20,50:ssä.

Vihreät ja vasemmistoliitto äänestyttivät asiasta jo kaupunginhallituksessa. Valtuustossa ne saivat tuekseen kristillisdemokraattien ryhmän sekä omista ryhmistään poikkeavasti äänestäneet Matti Pesosen (sd.) ja Pekka Kukkosen (kesk.).

–  Ikinä en täysin allekirjoita väitettä, että veroprosentin nosto on menemistä siitä, missä aita on matalin. Kaikkia semmoisia keinoja, joilla taloutta voidaan parantaa, pitää käyttää, totesi enolaisvaltuutettu Kukkonen, joka huomautti, että maaseutu ja syrjäseudut saavat kylmää kyytiä aina, kun taloutta vedetään tiukalle.

Lokakuinen veroprosenttipäätös osuu talousarvion laadinnassa vaiheeseen, missä kaupunginjohtaja on jo esitellyt oman versionsa, ja missä kaupunginhallitus aloittelee omaa budjettinivaskan lukemistaan.

Asiaa sivuttiin maanantaina jo siinä vaiheessa, kun valtuusto hyväksyi kaksi kiertoliittymiä koskevaa kaavamuutosta.

Arto Pippuri (kok.) kertoi tuovansa esiin kansalaisten huolestuneisuutta pohtiessaan, voisiko liikenneympyröiden rakentamisia lykätä hiukan nyt, kun kaupungilla on päällä yt-neuvottelut ja talous tiukalla. Pippuri sai pohdinnalleen tukea muiden muassa perussuomalaisten Marjatta Rädyltä.

–  Varmaan tästä kuntarakenteen investointiosasta keskustellaan huomenna, kun hallitus käynnistää ensimmäistä lukuaan, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seppo Eskelinen (sd.) totesi.

Veroprosenttikeskustelua Eskelinen avasi kertaamalla samoja asioita kuin kaupunginjohtaja Kari Karjalainen edellisellä viikolla omaa budjettiversiotaan esitellessään: kuntatalous on nyt tiukoilla koko maassa ja verokorttiuudistuksen aiheuttamat verotulojen rytmihäiriöt kiusaavat tänä vuonna myös Joensuuta.

–  Tämä ehdotus pohjautuu suoraan meidän strategian perusteisiin, Eskelinen totesi ja mainitsi muun muassa vastuullisen taloudenhoidon.

Eskelinen huomautti, että tälläkin prosentilla palvelut pystytään hoitamaan ilman, että kuntalaisten kukkarolle mentäisiin vielä tänä vuonna.

Vihreiden Hanna Susitaival huomautti, että yt-neuvotteluissa haettava kuuden miljoonan euron säästö kahden vuoden aikana on suuri, eikä hän varmaan ole ainoa, joka pohtii, miten pysyvä menojen leikkaus voidaan saavuttaa ilman, että palveluista joudutaan karsimaan.

–  Ihmiset tekevät palvelut, ja vaikka irtisanomiset pystyttäisiin välttämään, sijaisia ja määräaikaisia työntekijöitä tulee olemaan varmasti yt-neuvottelujen jälkeen vähemmän, Susitaival totesi ja huomautti, että toimivat palvelut ovat vetovoimatekijä, ja resursseja pitäisi riittää lakisääteisten palvelujen lisäksi myös ennaltaehkäisyyn.

Susitaival uudisti kaupunginhallituksesta tutun esityksen tuloveroprosentin nostosta puolella prosenttiyksiköllä ja sai ensimmäiseksi kannattajakseen vasemmistoliiton Antti Saarelaisen, joka huomautti, että kaupunginjohtajan budjettiesitysessä ollaan jatkuvan maksujenkorotuksen lisäksi etsimässä myös uusia maksuja ja taksoja.

–  Kuntavero on pientuloiselle maksuja oikeudenmukaisempi tapa rahoittaa palveluja, Saarelainen huomautti.

Veroprosentista keskusteltiin 21 puheenvuoron verran, ja lopuksi valtuusto päätti äänin 39–20 säilyttää vanhan prosentin.

Monella suulla todettiin, että kuntatalouden näkymät ovat jatkuvasti huonot, ja jossakin vaiheessa  –  ehkä jo ensi vuonna  –  veroja varmaankin on pakko nostaa, mutta sen aika ei ole vielä. Nyt on aika saada käyttömenojen kasvu kuriin.

Kaupunginhallitus käy nyt talousarviota läpi omalta osaltaan ja esitellee omat hiontansa parin viikon kuluttua. Kuukauden mittainen urakka huipentuu kaupunginvaltuuston marraskuiseen käsittelyyn.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä