Julkaistu 
Hanna-Mari Lappalainen

Karjalan Heili on kymmenen parhaan joukossa Vuoden kaupunkilehti -kilpailussa

Karjalan Heili on kymmenen parhaan joukossa Vuoden kaupunkilehti -kilpailussa Hanna-Mari Lappalainen

Karjalan Heili on valittu kymmenen parhaan joukkoon Sanomalehtien Liiton Vuoden kaupunkilehti -kilpailussa. Sanomalehtien Liitto tiedotti asiasta aiemmin tänään perjantaina.

Kilpailun voittaja julkistetaan 7. marraskuuta Suurilla Lehtipäivillä Hyvinkäällä. Lehtien kolmen kärjen lisäksi palkitaan parhaat kaupunkilehtijutut kahdessa sarjassa.

– Kilpailun tavoitteena on tukea kaupunkilehtien kehitystyötä. Arvioinnin kohteina ovat lehden journalistinen järjestys, näkökulmat, vuorovaikutus, innovatiivisuus ja visuaalisuus. Kuluneen vuosikymmenen aikana kilpailuun osallistuvien lehtien määrä on kasvanut tasaisesti, kertoo Sanomalehtien Liiton järjestöpäällikkö Ilona Hannikainen.

Sanomalehtien Liiton järjestämään Kaupunkilehtikilpailuun voivat osallistua liiton jäsenlehdet. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 31 lehteä. Arvioinnista vastasivat edellisvuosien tapaan Turun ammattikorkeakoulun journalismin opiskelijat yhdessä kahden alan ammattilaisen kanssa.

– Oppilaitosyhteistyö on tärkeää, sillä se tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden paneutua kaupunkilehtiin. Lehdet taas puolestaan saavat heille tärkeää nuorten näkemystä lehdistä, Hannikainen kommentoi.

Yleisöllä on myös mahdollisuus veikata voittajaa kaupunkilehtikilpailun finalistien joukosta 5. marraskuuta saakka osoitteessa www.sanomalehdet.fi/kaupunkilehtikilpailu-veikkaus.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä