Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Ilon voi löytää sairasvuoteellakin

Ilkka Raittila työskentelee sairaalapastorina Siilaisen terveysasemalla ja keskussairaalan psykiatriatalossa. – Työ on tietyllä tapaa koko ajan päivystysluontoista. Kuva: Hanna-Mari Lappalainen Ilkka Raittila työskentelee sairaalapastorina Siilaisen terveysasemalla ja keskussairaalan psykiatriatalossa. – Työ on tietyllä tapaa koko ajan päivystysluontoista. Kuva: Hanna-Mari Lappalainen
Kaikista perustavanlaatuisin ja yleisin kysymys, joka sairaalapastorille esitetään, on Ilkka Raittilan mukaan ”miksi?” Miksi juuri minä sairastuin ja joudun kärsimään?

– En osaa vastata siihen sen tarkemmin, mutta lähden pohtimaan ihmisen kanssa asiaa yhdessä ja yritän vakuuttaa hänet siitä, ettei sairaus ole mikään rangaistus  –  ihmisiä vain sairastuu, Raittila toteaa.

Ensi vuonna eläkkeelle jäävä Raittila on toiminut sairaalapastorina vajaat seitsemän vuotta Siilaisen terveysasemalla ja Pohjois-Karjalan keskussairaalan L-talossa eli psykiatriatalossa. Sitä ennen hän ehti toimia kolmisenkymmentä vuotta seurakuntapappina.

Raittila jää eläkkeelle heinäkuussa 2020, jolloin uusi, tällä hetkellä haussa oleva sairaalapastori aloittaa työnsä. Raittilan lisäksi Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymästä sairaalapastorina työskentelee paikallisesti myös Marja Liisa Liimatta.

– Hain taannoin sairaalapastoriksi, kun huomasin, että kiinnostukseni henkilökohtaiseen ihmisten kohtaamiseen on kasvanut, Raittila muistelee.

Sairaalapastorin on käytävä tehtävään sairaalasielunhoidon erityiskoulutus, joka sisältää muun muassa psykoterapian valmentavia opintoja.

– Minähän sanoinkin sairaalapastoriksi siirtyessäni, että reilut 30 vuotta harjoittelin saarnaamista, ja kun en oppinut, lähdin harjoittelemaan kuuntelemista, Raittila nauraa.

Sairaalapastori toimii hyvin usein kuuntelijan roolissa. Pappi palvelee työssään potilaita, heidän omaisiaan ja henkilökuntaa toimien sairauden herättämien elämänarvoja ja elämänkatsomusta koskevien kysymysten asiantuntijana.

Siilaisen terveysaseman palliatiivisella osastolla kuolemaa joudutaan kohtaamaan useitakin kertoja viikossa. Vaikeissa tilanteissa sanat ja vastaukset meinaavat joskus loppua sairaalapastoriltakin kesken.

– Jos esimerkiksi lapsi tai nuori kärsii, tulee itsellekin vain mieleen kysymys, että miksi. Mutta ehkä työ onkin enemmän sitä, että yritetään yhdessä löytää sanoja.

Sairaalapastorin puoleen käännytään usein silloin, kun ihminen tarvitsee juttuseuraa, kun uskonnollinen ihminen tahtoo sairaalassakin jatkaa seurakuntayhteyttä, tai jos elämän päättymisen uhka on todellinen.

– Toisinaan ihminen, joka ei ole tietoisesti uskonnollinen, tahtoo kuoleman lähestyessä kertoa asiasta papille. Onhan kuolema vaikea asia kenelle hyvänsä huolimatta siitä, onko ihminen uskonnollinen vai ei, Raittila toteaa.

Raittilan mukaan sairaalapastori kohtaa työssään elämän raadollisuuden siinä missä sairaalan muukin henkilökunta. Työ voi olla väsyttävää, ja vapaapäivinä mieli halajaa usein luontoon rauhoittumaan.

– Vaikein tilanne on lapsen kuolema, se menee aina ihon alle. Vaikeaa on kuitenkin myös se, jos ihminen ei myönnä omaa tilannettaan  –  hän käyttäytyy kuin kaikki olisi entisellään, vaikka kaikki tietävät, että kuolema on nurkan takana.

Raittila korostaa, että ihmisellä on oikeus kuolla salaa itseltäänkin, eikä hän pakota ketään tekemään toisin.

– Joskus kuitenkin tuntuu, että voisi olla helpompaa potilaalle itselleen ja omaisille, jos puhuttaisiin tosiasioista niin kuin ne ovat, Raittila pohtii.

Raskaat tilanteet voi kuitenkin kääntää myös voimavaraksi.

– Tietyllä tapaa ne ovat ainutlaatuisia tilanteita. Sitä kokee olevansa etuoikeutettu, kun saa olla niin monen ihmisen sairas- ja kuolinvuoteen äärellä, siitä oppii aina jotakin itse. Ja vaikka työ onkin raskasta, sen kokee myös hyvin merkitykselliseksi ja sitä kautta antoisaksi.

Sairaalapastorin työssä ihminen kohdataan usein tilanteessa, jossa tämä on henkisesti paljaimmillaan.

– Juhlatilanteissa papille tahdotaan näyttää itsestään parempi puoli, mutta kun ihminen on hyvin tosissaan elämänkysymysten kanssa, siinä ollaan avoimia puolin ja toisin.

Seurakuntapappien keskuudessa hautajaisista puhutaan Raittilan mukaan usein parhaana työtilanteena.

– Siellä ihmiset ovat aidoimmillaan. Surussa ei mietitä, onko tukka hyvin ja näkyykö kello.

Keskustelu- ja kuunteluavun lisäksi sairaalapastori voi tehdä muun muassa kastetoimituksia, toimittaa ehtoollisia ja rukoushetkiä, tehdä saattohartauksia ja tätä nykyä yhä enenevissä määrin myös hautaan siunaamisia.

– Hautaan siunaamiset sairaalassa ovat yleistyneet koko Suomessa. Kun suvut pienenevät ja kaikki omaiset ovat paikalla, voidaan siunaamista pyytää sairaalapastorilta, Raittila kertoo.

Surun ja menetyksen lisäksi sairaalapastori kohtaa työssään myös iloa.

– Olenpa sairaalan kappelissa, jossa yleensä on vainajien näyttöjä ja saattohartauksia, toimittanut avioliittoon vihkimisenkin. Joskus olen vihkinyt sairasvuoteellakin, jos hääpäivä on jo ollut sovittuna ja syystä tai toisesta toinen osapuoli on joutunut sairaalaan, Raittila muistelee.

Ilon hetkiä ovat erityisesti ne, kun tutun potilaan kunto kohenee.

– Täältä ihmisiä kotiutetaan terveempinä, mikä on ilo nähdä itsekin. Myös psykiatriatalon vihkimistilaisuudessa sanoin taannoin kirkollista siunausta tehdessäni, että täältä moni lähtee mukanaan terveen paperit, mutta kuinka monella meistä muista on terveen paperit, Raittila naurahtaa.

Sairaalapastorin päätyö on Raittilan mukaan pitkälti ihmisen rinnalla kulkemista.

– Erään hollantilaisen papin runossa on kiteytetty, mikä on kirkon tehtävä, ja haluan tässä työssä toteuttaa juuri sitä: kirkon tehtävä on auttaa ihmisiä heidän iloonsa. En voi antaa ihmisille iloa, mutta voin auttaa heitä löytämään ilon omassa elämässään jopa sairaana, Raittila summaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä