Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Jannen haave oikeasta palkasta toteutui

Sokoksen varastossa riittää töitä, eikä joensuulaisen Janne Soikkelin tarvinnut valokuvaa varten näytellä. Varastoapulaisena työskentelevä Soikkeli saa nyt ensimmäistä kertaa elämässään oikeaa palkkaa, jolla hän on ostanut jo ainakin uudet kengät ja hammasharjan. Kuva: Tiina Sormunen Sokoksen varastossa riittää töitä, eikä joensuulaisen Janne Soikkelin tarvinnut valokuvaa varten näytellä. Varastoapulaisena työskentelevä Soikkeli saa nyt ensimmäistä kertaa elämässään oikeaa palkkaa, jolla hän on ostanut jo ainakin uudet kengät ja hammasharjan. Kuva: Tiina Sormunen
Ensimmäinen palkkapäivä tuntui erityisen hyvältä, sillä siitä hetkestä joensuulainen Janne Soikkeli, 38, oli haaveillut pitkään.

Työuransa hän aloitti 20-vuotiaana, jolloin silloisesta Kaprakan kuntoutuskeskuksesta varastopuolen opinnoista valmistunut nuorukainen pääsi töihin opiskeluaikaiseen harjoittelupaikkaansa Sokokselle. Sinne Soikkeli myös jäi ja siellä hän on edelleen.

Viime kesään asti Soikkeli työskenteli Sokoksella avotyössä, jota voi verrata työharjoitteluun. Avotyöstä ei makseta palkkaa vaan työosuusrahaa, joka on enimmillään 12 euroa päivältä. Sitä maksetaan ainoastaan työssäolopäiviltä, ei kesälomilta eikä sairauslomapäiviltä.

Tasapuolisuuden nimissä PKO halusi vakinaistaa yhden tavaratalonsa pitkäaikaisimmista työntekijöistään. Kesällä Soikkeli sai eteensä työsopimuksen, johon oli kirjattu muun muassa hänen tehtävänimikkeensä, varastoapulainen, sekä palkanmaksupäivä.

Soikkelin unelmasta tuli totta, hän saisi oikeaa palkkaa.

Soikkeli työskentelee Sokoksella neljänä päivänä viikossa maanantaista torstaihin. Työpäivät alkavat kahdeksalta aamulla ja päättyvät yhdeltä iltapäivällä. Kesäaikaan ja säiden salliessa Karsikossa asuva Soikkeli kulkee työmatkat pyörällä, muina aikoina linja-autolla.

Varastoapulaisen työpäivät ovat hyvin kiireisiä, eikä haastattelupäiväksi sovittu torstai tee poikkeusta. Sokoksen varastossa on aina tekemistä. Meluista siellä kuitenkin on, joten juttutuokiolle on etsittävä hivenen rauhallisempi soppi.

Sellainen löytyy Soikkelin työkaverin, varastomyyjä Mika Solehmaisen opastuksella jostain tavaratalon alakerrasta, loputtoman sokkeloisten käytävien jälkeen. Mukana suunnistuksessa on myös Kauppakadun työ- ja päivätoiminnan ohjaaja Senja Asikainen, joka tulkkaa Soikkelin välillä hieman epäselvää puhetta.

Asikainen oli mukana silloinkin, kun Soikkeli mietti työnantajansa kanssa palkkausasioita. Sen enempää hänen ei ole tarvinnut Soikkelia opastaa, sillä työ on varastoapulaiselle tuttua.

Sen on huomannut myös Solehmainen.

– Sinä teet monesti niin paljon hommia, etten aina huomaakaan, mitä kaikkea olet tehnyt. Häviät vain tekemään omia töitäsi ja kun tulen katsomaan, olet jo tehnyt kaiken, hän kehuu työkaveriaan.

Soikkelin tehtävänä on muun muassa henkareista huolehtiminen, muovipussien vaihtaminen ja lisääminen, logistiikan kierrätyksestä huolehtiminen, hälyttimien piikkien ja hälyjen erottelu omiin laatikoihin, rullakkoshow’n purkaminen ja pöytien roudaaminen. Solehmainen mainitsee myös erään asiakastyytyväisyyteen hyvin merkittävästi liittyvän vastuualueen.

– Aina välillä, kun hälytysportit hälyttävät aiheettomasti, haluamme asiakkaalle hyvän mielen ja annamme suklaata. Janne huolehtii että suklaat ovat osastoilla valmiina.

Solehmainen kuvailee Soikkelia mukavaksi työkaveriksi, jonka kanssa voi jutella vaikka formuloista tai avantouinnista, aina kun vain ehtii. Harvemmin tosin ehtii, mutta vielä enemmän Solehmaisella pitää kiirettä silloin, kun Soikkelilla on vapaapäivä tai loma.

Asikainen myöntää, ettei Soikkelin tarina ole vielä kovin tavallinen.

Kehitysvammaliiton mukaan Suomessa on 25  000 työikäistä kehitysvammaista, joista 2  000 on avotyötoiminnassa ja 500 palkkatyössä. Arviolta 3  000 kehitysvammaista voisi työllistyä tavalliseen palkkatyöhön, jos heille annettaisiin siihen mahdollisuus.

Siun soten työ- ja päivätoiminnan kehitysvammaisista asiakkaista Joensuussa kovin moni ei saa tekemästään työstä oikeaa palkkaa, vaikka viime aikoina tilanne onkin hieman kohentunut.

Joensuun kantakaupungissa työtoiminnassa on mukana noin kuusikymmentä asiakasta. Avotyössä asiakkaita on nyt kolmisenkymmentä, kun vielä aiemmin heitä oli kymmenen enemmän.

– Olemme saaneet näkyvyyttä sille, että myös meidän asiakkaistamme voi löytyä osaavia tekijöitä. Siten olemme saaneet enemmän myös niitä työpaikkoja, Asikainen muotoilee.

Yhteistyökumppaneista hän kiittelee PKO:ta, joka on työllistänyt kehitysvammaisia ympäri Pohjois-Karjalaa. Siun soten tavoitteena on vähentää ja päästä vähitellen kokonaan eroon avotyöpaikoista. Asikaisen mielestä ne kaikki voitaisiin vaihtaa oikeiksi työsuhteiksi.

– Siellä on kyse oikeasta työstä, mitä meidän ihmisemme tekevät oikeilla työpaikoilla, hän kiteyttää.

Pohjois-Karjalassa kehitysvammaisten heikkoon työtilanteeseen vaikuttaa varmasti osaltaan maan synkin työttömyystilasto, mutta osansa on myös epätietoisuudella ja ennakkoasenteilla.

Kehitysvamma itsessään ei tee kenestäkään osatyökykyistä, ja kun oikein räätälöity työtehtävä ja sen tekijä kohtaavat, yhtälö on täydellinen.

– Ihminen voi olla hyvinkin taitava omassa työssään, niin kuin nyt vaikkapa Janne on. Kunhan vain löydetään se työpaikka ja tekijä, Asikainen linjaa ja peräänkuuluttaa työnantajilta rohkeutta ja avoimuutta.

Hän myös muistuttaa, että uudessa työpaikassa työvalmentaja on alussa hyvinkin tiiviisti tukena sekä asiakkaalle että työnantajalle.

Rohkeuteen kannustaa myös Sokoksen vt. tavaratalopäällikkö Mika Karvonen. Kehitysvammaisen työntekijän perehdyttäminen saattaa vaatia tavallista enemmän pitkäjänteisyyttä ja työtä, mutta kun työtehtävä on hallussa, töitä tehdään hyvin tunnollisesti.

Karvonen kehaisee myös Solehmaista, jonka työparina Soikkeli on alkanut loistaa.

– Hienoimmat hetket ovat olleet, kun Sole on sanonut, että laita hanskat käteen, ja Janne on laittamassa työmiehen hansikkaita käteen ja lähdössä töihin. Siitä tietää, että ollaan tosissaan hommissa. Työntekijänä Janne on yksi meistä, Karvonen täydentää.

Hän uskoo, että oikea työpaikka on Soikkelille iso juttu.

– Ja on se meillekin iso juttu, että Janne on meidän kanssamme töissä, Karvonen nyökkää.

Ilmeisen pitkäaikaisen työntekijän PKO on saanut Soikkelista myös tulevaisuutta ajatellen, sillä varastoapulainen on ajatellut työskennellä Sokoksella eläkeikään asti.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä