Julkaistu    |  Päivitetty 
Sara Korppila

Työnantajat ja tekijät yhteen rekrytreffeillä

Joensuulaisten työnhakijoiden ja työnantajien kohtaamiseen pureudutaan kiinni elokuussa ovensa avanneessa Luotsissa. Yksi konkreettinen keino on tuoda paikalliset yritykset ja työnhakijat saman katon alle erilaisilla rekrytointitapahtumilla.

– Tarjoamme työnhakijoille ja työnantajille mahdollisuuksia tavata toisensa ja näin kuroa umpeen välimatkaa heidän välillään, Luotsin palvelukoordinaattori Katja Kanninen tiivistää.

Kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus on rekry-treffien ydintä.

– Tapahtumissa osallistujat voivat saman tien käydä läpi hakijan osaamista, avoimia työpaikkoja sekä testata keskinäisiä kemioitaan. Tällaiselle rekrytointitavalle on koko ajan enemmän kysyntää, Kanninen kuvailee.

Työnhakijoiden ja työpaikkojen kohtaamiseen vaikuttavat Katja Kannisen mukaan useat eri seikat, joista yksi on osaamisvaje.

– Alun perin kaupan alalle kouluttautuneella työnhakijalla voi olla esimerkiksi vierähtänyt pitkä aika kassakoneen käytöstä. Osaaminen ei ole nykytilanteessa riittävää, sillä kassajärjestelmät ovat teknologian kehittyessä muuttuneet, Kanninen luonnehtii.

Erilaiset kortti- ja passikoulutukset sekä ammatilliset täydennyskoulutukset päivittävät hakijan taitoja.

– Tärkeintä on pohtia jokaisen kohdalla erikseen, mitkä ovat parhaimmat ratkaisut juuri hänen tilanteessaan. Yksilö edellä mennään, Kanninen painottaa Luotsin tulokulmaa.

Osaamisvajeen lisäksi maantieteellä on näppinsä pelissä, sillä työpaikat ja työnhakijat voivat sijaita kaukana toisistaan. Työn perässä muuttamiseen kannustetaan toisinaan palkalla tai asuntoedulla.

– Joku voi toki muuttaa useasti, jos se on taloudellisesti ja sosiaalisesti helppoa. Useimmilla näin ei kuitenkaan ole, olipa perheetön yksineläjä tai ei. Etenkin määräaikaisen työn perässä muuttaminen voi olla hankalaa, Kanninen huomauttaa ja lisää työtuntien sekä palkan painavan myös vaakakupissa.

Joensuun seudulla tekijöistä on pulaa uusimman ammattibarometrin (II, 2019) mukaan eri terveydenhuoltoalojen osaajista kuten lääkäreistä, psykologeista ja sairaanhoitajista. Työt eivät kuitenkaan ole jokaisen tavoiteltavissa.

– Nämä ovat vaikeimmin täytettäviä paikkoja, sillä ne vaativat pitkän koulutuksen ja tarkkaa erityisosaamista. Uudelleenkouluttautuminen lääkäriksi ei käy kovin helposti, Katja Kanninen puntaroi.

Tähän helpotusta voisi tuoda aloituspaikkojen lisääminen ja opinto-ohjauksen tehostaminen opintoaikana.

– Voi olla, että esimerkiksi opinto-ohjaajien määrien lisäämisestä oppilaitoksissa olisi hyötyä. Silloin päästäisiin paremmin kiinni urapolun suunnitteluun ja kehittämiseen, mikä vaikuttaa pitemmälle tulevaisuuteen, Kanninen miettii.

Teollisuuden sekä kaupan alan tehtävät vetävät Joensuussa tällä hetkellä melko hyvin. Sen sijaan metalli- ja puhdistusaloilla työpaikkojen täyttäminen on yleisestikin haastavampaa.

– Erityisesti puhdistusalaa tulisi arvostaa enemmän. Sille ei välttämättä hakeuduta kovin helposti tiettyjen oletusten vuoksi, Kanninen aprikoi.

Mielikuvat halutaan pistää Luotsissa uusiksi erilaisten teemaviikkojen avulla, jolloin tietyn alan yritykset jalkautuvat kertomaan itsestään.

– Tarkoitus on avata työnkuvia ja ammatteja sekä osoittaa, että joskus mielikuvat voivat olla harhaanjohtavia. Kun hakija tietää työstä enemmän ja tapaa oikeita tekijöitä, voivat kyseisen alan tehtävät muuttuakin kiinnostavimmiksi, Kanninen tiivistää.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä