Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Oma tila ruokkii työntekijän luovuutta

Tanssija-koreografit Mari Kortelainen ja Kalle Pulkkinen rakentavat Muteco-nykytanssiesityksen koreografiaa kulttuuritalo Maritassa. Etupenkissä istuu teoksen skenografiasta vastaava näyttämölavastaja Jonna Kuittinen. KuvaT: Tiina Sormunen Tanssija-koreografit Mari Kortelainen ja Kalle Pulkkinen rakentavat Muteco-nykytanssiesityksen koreografiaa kulttuuritalo Maritassa. Etupenkissä istuu teoksen skenografiasta vastaava näyttämölavastaja Jonna Kuittinen. KuvaT: Tiina Sormunen
Reilu vuosi sitten sarjakuvataiteilija Sanna Hukkanen jäi heitteille, kun hän joutui hyvästelemään kulttuurikahvila Laiturilla olleen unelmiensa työhuoneen.

Ensin Hukkanen yritti työskennellä erään ystävänsä yläkerrassa, mutta siellä oli liian pimeää ja kylmää. Karjalankielisen lastenkirjan parissa pakertanut taiteilija siirsi työhuoneensa kotiin, keittiön nurkkaan, jossa hän työsti keskeneräistä teostaan keväästä syyskuun alkuun. Hukkanen muistelee ajan olleen varsin haastavaa, sillä samaan aikaan kotona piti mahtua myös asumaan.

– Kun levittelin originaalit pitkin lattiaa, lapsi oli heti rakentamassa legoilla niiden päälle, hän lisää.

Kotona työskentelyssä korostui myös sarjakuvataiteilijan työn yksinäisyys. Välillä Hukkanen ei nähnyt muita ihmisiä viikkokausiin, mistä seurasi hieman outokin olo.

– Että onkohan maailma lakannut olemasta, kun astun ovesta ulos, hän selventää.

Nykyään Hukkanen on taas onnellinen, sillä syyskuusta alkaen hänellä on ollut oma, sermeillä rajattu työpiste ikkunallisessa huoneessa vasta aloittaneessa kulttuuritehdas Siihtalassa. Sarjakuvataiteilijan sosiaalisuus ja yksityisyys ovat jälleen tasapainossa.

Hukkasen työhuone on vielä hieman vaiheessa. Muuttokuormassa hän toi sinne lähes kaiken, mitä siellä nyt on eli piirustuspöydän, pari tavallista pöytää, huonekasveja ja kaapillisen taiteilijan tarvikkeita. Tavarat ovat siellä sun täällä, koska Hukkanen ei ole ehtinyt järjestellä niitä siten, että tietäisi missä mikin on. Epäjärjestyksen syy lojuu originaalipinoina lattialla. Karjalankielinen lastenkirja on edelleen kesken.

Kirja on yhteistyöprojekti Polvijärveltä kotoisin olevan Katerina Paalamon kanssa. Alun perin Hukkasen ja Paalamon ajatuksena oli tehdä kuvasanakirja, jossa olisi kuvitettuna sanastoja karjalaksi. Käsistähän se karkasi ihan tyystin. Kaksikko käsikirjoitti yhdessä tarinan, joka pohjaa vanhoihin karjalaisiin satuihin ja mytologiaan, mutta tapahtuu nykyajassa. Kirjassa on tarinan lisäksi sanasto, ja koska Hukkanen halusi tehdä sen sarjakuvana, siinä on paljon myös arkipäivän dialogia.

– Tämä on hirmu iso projekti, se on vienyt paljon enemmän aikaa kuin olin ajatellut. Omien aikataulujeni mukaan sen olisi pitänyt olla valmis noin neljä kuukautta sitten, hän naurahtaa.

Sitten, kun lastenkirja on viimein valmis, Hukkanen on ajatellut hengähtää ja panna työhuoneensa valmiiksi. Ellei sitten käy niin klassisesti, että muiden kulttuuri-ihmisten ympäröimä sarjakuvataiteilija päätyy taas spontaanisti johonkin uuteen yhteistyöprojektiin.

Sellainenkin vaara on aina olemassa.

Jos omaa tilaa ei olisi, joensuulainen laulaja-lauluntekijä Antti Elias eli Antti Huuskonen ei voisi tehdä mitään. Tai varmasti voisi, mutta huomattavasti nykyistä hankalammin.

Huuskosen vaimonsa kanssa jakama työhuone on kotona, ja siellä hän säveltää, sovittaa ja äänittää demoja. Viime aikoina Huuskonen on myös miksannut, sillä valmistumassa on Antti Eliaksen neljäs albumi.

Laulaja-lauluntekijä viettää suuren osan valveillaoloajastaan työhuoneessa, ellei sitten ole keikoilla tai opetustöissä. Tosin kerrostaloasujana hän pyrkii huomioimaan naapureitaan ja aloittaa työt aamuisin vasta kymmeneltä ja lopettaa viimeistään iltakymmeneltä. Työhuoneen oven hän pitää suljettuna, ettei ihan kaikki rämpyttely vuoda rappukäytävään asti.

Välillä työn tekemisen ja harrastamisen raja on hyvin häilyvä.

– Jos teen biisejä, se voi olla ihan vain rämpyttelyä ja sitä saattaa olla koko päivä. Soitan vain ja rämpyttelen mitä sattuu, kalastelen biisejä jostain mieleni sopukoista, Huuskonen kuvailee.

Työhuoneessa on useita hyviä puolia. Huone on iso, siellä on kaikki tarvittava ja Huuskonen saa tehdä niin omannäköistä jälkeä kuin haluaa. Huoneesta ei myöskään tarvitse maksaa erikseen vuokraa.

Ja sitten on se kotona työskentelyn kehnous. Välillä on vaikea lopettaa.

– Se jää jotenkin päälle. Ettei voi lopettaa ja lähteä kotiin, koska on jo kotona. Monesti se on vasta kello kymmenen illalla, koska silloin on pakko lopettaa, ja sitten on jo mennyt vähän liian pitkälle, hän pohtii.

Ennen kuin Huuskonen sai oman työhuoneen, hän teki musiikkia vähän kaikkialla. Huuskosen mielestä musiikkia voi ja kannattaakin tehdä missä vain, mutta hänelle tuli työhuoneen myötä olo, että nyt hän on laulaja-lauluntekijänä enemmän tosissaan kuin aiemmin.

Kulttuuritalo Maritan estradi Outokummussa näyttää isolta, mutta tanssija-koreografit Mari Kortelainen ja Kalle Pulkkinen joutuvat varomaan, etteivät tipahda lavalta. Meneillään ovat vielä raakilevaiheessa olevan, nykytanssia ja klovneriaa yhdistävän Muteco-teoksen harjoitukset, ja liike vaatii tilaa. Varsinkin, kun Taina Mäki-ison ohjaaman teoksen kokonaisuus ei ole vielä rakentunut.

Tila on tärkeä siinäkin mielessä, että yhä useampi tanssiteos tehdään tiettyyn tilaan, jolloin myös tila on osa teosta. Erityisen tärkeää muuttumaton tila on tanssijalle siinä vaiheessa, kun esityksen koreografiaa vasta hiotaan.

Pulkkinen vertaa tilannetta kodin rakentamiseksi: jokainenhan haluaa tehdä siitä näköisensä.

– Se rakentuu prosessin aikana jonkinlaiseksi. Jos sitä joutuu vaikka viikoittain vaihtamaan, onhan se mielellekin kuormittavaa, hän huomioi.

Pohjois-Karjalassa tanssijoille on Kortelaisen ja Pulkkisen mukaan kohtalaisesti tiloja. Ei ole helppoa löytää paikkaa, jonka voi varata projektilleen pidemmäksi aikaa, yleensä tarjolla on vain lyhyitä pätkiä. Salitilojen hinnat ovat myös korkeita, mutta onneksi oravannahkakauppa toimii. Kortelainen kertoo, että vastikkeeksi kulttuuritalon ”lainasta” Mutecosta järjestetään kaksi esitystä myös Outokummussa. Ensi-iltansa esitys saa marraskuun lopussa Yksin sateessa -festivaalilla Joensuun kaupunginteatterissa. Joulukuussa Muteco matkaa Pieksämäelle kulttuurikeskus Poleenille.

Kun tanssiesitys on valmis, tilalla ei ole enää niin paljon merkitystä.

– Se, miten keikkoja sovelletaan eri tiloihin, on osa meidän ammattitaitoamme myös, Kortelainen täsmentää.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä