Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Asenne koostuu pienistä, hyvistä asioista

Asenne-projekti ohjaa ja valmentaa koko Riveriaa positiivisuuteen. Kuvassa marraskuun kampuskierroksella motivaatiosta ja rohkeudesta kertova Saara Karjalainen (vasemmalla) sekä yrittäjyyden lehtori Marjut Helvelahti.  Kuva: Tiina Sormunen Asenne-projekti ohjaa ja valmentaa koko Riveriaa positiivisuuteen. Kuvassa marraskuun kampuskierroksella motivaatiosta ja rohkeudesta kertova Saara Karjalainen (vasemmalla) sekä yrittäjyyden lehtori Marjut Helvelahti. Kuva: Tiina Sormunen
Kehitämme opiskelijoiden asenteesta työllistymisen vetovoimatekijän. Kun näin juhlava lause on kirjattu Riverian strategiaan, pitäähän sitä päästä myös toteuttamaan. Ja niin Riveriassa on tänä syksynä tehtykin.

Elokuussa ammattioppilaitoksessa käynnistyi kaksivuotinen Asenne-projekti, jonka tavoitteena on yhteistyössä ja tekojen kautta kehittää Riveriassa yrittäjämäistä ajattelutapaa ja toimintakulttuuria. Tukikohtana toimii opiskelijoiden oma, yhteinen yrittäjyyden olohuone ja oppimisympäristö SPARK Tiedepuistolla.

Projektin ajatuksena on lisätä positiivista asennetta sekä opiskelijoissa että henkilökunnassa.

– Riveria kouluttaa ammattiin, mutta asenne vaikuttaa koko elämään. Ideanahan on, että ihmiset löytäisivät oman innostuksensa ja juttunsa, ja opiskelijoiden kautta huomattaisiin, että hei, Riveriahan on tosi hyvä opiskelupaikka, yrittäjyyden lehtori Marjut Helvelahti täsmentää.

Asenne-projektin suunnittelu alkoi viime huhtikuussa. Suunnittelu- ja Asenne-tiimissä oli mukana Riverian henkilöstöä opettajista johtoryhmään, opiskelijoita, psykologi ja opiskelijayhdistyksen vastuuopettaja sekä yhteistyökumppaneita TE-palveluiden edustajista Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoihin. Tiimiläisiä oli lähemmäs kaksikymmentä, ja yhdessä he miettivät, mikä se Asenne on ja miten se vaikuttaa.

– Saimme idean, että jokaiselle kuukaudelle on oma teemansa, jonka mukaisesti viemme Asennetta ihan henkilöstöstä opiskelijoihin. Se olisi jotain positiivista, pyrkisimme näkemään ne kaikki hyvät asiat, Helvelahti taustoittaa.

Virallisesti Asenne-projekti käynnistyi 27.–28. elokuuta järjestetyllä kampuskierroksella, jonka aikana Joensuussa, Lieksassa ja Outokummussa järjestettiin kuusi eri tilaisuutta. Helvelahden mukaan kierros tavoitti kaikkiaan noin 1  600 opiskelijaa.

Kampuskierroksella olivat mukana joensuulaiset Raffihaasteet-yrittäjät Esko Tiainen ja Tuukka Pennanen, jotka haastoivat kuulijoita projektin ensimmäiseen teemaan: asenteen luomiseen eli ensimmäisen askeleen ottamiseen. Helvelahti kertoo monen tarttuneen lukuhaasteeseen ja vähintään yhtä monen hyvinvointihaasteeseen.

– Esimerkiksi yksi ryhmä päätti hyvinvointihaasteessaan, että jokainen heistä opettelee yhden jalan kyykyn. Sitten ne autoalan opiskelijat tulivat tänne ja he kaikki tekivät yhden jalan kyykyn. Se oli yhteistyötä ja hyvinvointia, hän lisää.

Kampuskierroksen vetonaulan, tanssija-motivaatiovalmentaja Johannes ”Hatsolo” Hattusen puhetta Asenne-tiimiläiset ovat pohtineet viime aikoina paljonkin. Hatsolo kiteytti oman esityksensä neljään pointtiin: tule paikalle, tee parhaasi, ole hyvä tyyppi ja hymyile.

Helvelahti pitää erityisen tärkeänä ensimmäistä kohtaa.

– Jos kaikki tekevät vähintään yhden hyvän jutun joka kuukausi, se vie Asennetta eteenpäin. Auttaa vaikka kaveriaan tai haastaa itseään, syö hyvin tai tekee ainakin sitä mitä rakastaa. Yksi tyttö kertoi esimerkiksi hakevansa kaverinsa kouluun, koska muutoin tämä saattaisi jäädä kotiin. Ihan tällaisia pieniä asioita, hän summaa.

Kuukausittain järjestettävillä kampuskierroksilla on joka kerta pääesiintyjänä energinen ja motivoiva puhuja, tai hypettäjä, kuten Helvelahti heitä luonnehtii.

Syyskuussa Asenne-projektin teemana oli tulevaisuus ja optimismi, ja kokemuspuhujana kierroksella oli pahassa auto-onnettomuudessa ollut, nykyisin Riveriassa opiskeleva Teemu Meriläinen.

– Hän kertoi, kuinka valitsi elämän ja suunnan eteenpäin. Teemu kertoi hyvin avoimesti, että hän oli luullut vain nukkuneensa, kun heräsi Tampereella. Silloin oli kulunut pari viikkoa siitä, kun hän oli ollut kolarissa.

– Teemu opetteli uudestaan hengittämään, syömään ja nyt hän opiskelee täällä. Hänellä on NY-yritys, ja hän haluaa tulla kokemusvalmentajaksi, Helvelahti kuvailee.

Lokakuussa kampuskierroksia on kaksi. Niiden vetonauloina ovat Sinä pystyt -kirjan kirjoittanut Jaakko Alasaarela sekä Jamix-yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Mikko Jaatinen, joka kertoo, kuinka koululaislehdestä voi ponnistaa kansainväliseksi yritykseksi.

Kuukauden teemaan, hyvät tavat, kuulijoita haastaa jälleen Raffihaasteet-kaksikko.

Kampuskierroksilla on mukana myös kuukausittain kokoontuvan Asenne-tiimin opiskelijoita spiikkaajina. Merkonomiopiskelijat Hilla Kaasinen, 18, ja Jaakob Rissanen, 18, kiittelevätkin saaneensa Asenteen myötä esiintymistaitoa ja rohkeutta puhua ihmisten edessä.

– Projektissa on mukavaa olla mukana. Siinä saa kertoa ihmisille, millaista täällä oikeasti on ja mikä asenne minulla on. Positiivinen ja aina voi onnistua, jos yrittää. Saan ehkä motivoitua muitakin, suunnittelupalaverista asti projektissa mukana ollut NY-yrittäjä Kaasinen miettii.

Asenne-projekti kiertää kaikki Riverian koulutusalat, ja kampuskierrosten lisäksi se käy motivoimassa ja haastamassa yksittäisiä opintoryhmiä. Asenne on läsnä myös Riverian järjestämissä opiskelijatilaisuuksissa.

Opiskelijoiden ohella Asenne-projekti herättelee henkilökuntaa. Helvelahti kannustaa opettajia huomaamaan, kuinka paljon Riverian opiskelijoissa on hiomattomia timantteja. Opiskelijoita, joilla on paljon osaamista ja jotka tarvitsevat loistaakseen vain huomaamista.

– Muistan, kun sain kortin jo valmistuneelta opiskelijalta, että hei kiitos, kun sanoit silloin, että olen hyvä piirtämään. Hän opiskeli kyllä merkonomiksi, mutta tänä päivänä hän piirtää työkseen sarjakuvia ja kortteja ja perusti yrityksen.

Helvelahden mielestä Asenne-projekti on onnistunut herättämään opiskelijoiden mielenkiinnon. Jokaisella kampuskierroksella hän on bongannut kuulijoiden joukosta opiskelijoita, jotka ovat saapuneet paikalle jaahans-asenteella. Tilaisuuden edetessä he ovatkin jo uppoutuneet kuuntelemaan herkeämättä, mitä esiintyjällä on sanottavanaan.

Myös teemahaasteet ovat innostaneet opiskelijoita asettamaan itselleen tavoitteita ja saavuttamaan niitä.

Helvelahden tiedossa ei ole, että Riverian Asenne 2019–2021 -projektin kaltaista olisi muualla Suomessa.

Hän myös epäilee, että ohjaaminen ja valmentaminen omien ajatusten suuntaamiseen positiivisuuteen ja rohkeuteen iloita osaamisestaan ovat uusia asioita ammatillisella asteella.

Helvelahti toivookin, että projektista jäisi sen loputtua jotain pysyvää, ettei Asenne unohtuisi.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä