Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Ruskaretkelle tunturiin koko perheen voimin

Henri Huttunen kulki Lapissa tyytyväisenä kantorinkassa Arttu Huttusen, Jenna Tiaisen ja Branca-koiran mukana. Kuva: Arttu Huttunen Henri Huttunen kulki Lapissa tyytyväisenä kantorinkassa Arttu Huttusen, Jenna Tiaisen ja Branca-koiran mukana. Kuva: Arttu Huttunen
Koko perheen voimin tehtävää vaellusretkeä ei kannata suunnitella liian tarkkaan, sillä silloin välttyy yllättäviltä suunnitelmien muutoksilta  –  tärkeintä on mennä fiiliksen mukaan, tietävät kontiolahtelaiset Jenna Tiainen ja Arttu Huttunen.

Tiainen ja Huttunen kävivät syyskuussa ruskaretkellä Muoniossa sijaitsevassa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, johon tulee lyhintä reittiä matkaa Kontiolahden Varparannasta vajaat seitsemän ja puolisataa kilometriä. Mukaan lähtivät sekä vajaa puolitoistavuotinen Henri Huttunen että alaskanmalamuutti Branca.

– Kuljimme reissussa lapsen jaksamisen ehdoilla, Tiainen kertoo.

Perhe ajeli yhden päivän aikana Varparannasta perille asti tehden pidemmän pysähdyksen Rovaniemellä, joka sattuu ajoreitin varrelle. Matkan ajaminen ja Pallas-Yllästunturin kansallispuisto kohteena ovat kokeneelle patikoijapariskunnalle tuttuja jo aiemmilta vaellusretkiltä, mikä on heidän mukaansa etu.

– Kokemuksen ansiosta osasimme varautua paremmin erilaisiin tilanteisiin ja meillä oli enemmän rohkeutta lähteä omille reiteille esimerkiksi pelkän kompassin ja kartan varassa, Tiainen kertoo.

Aiemmilla Lapin-matkoillaan Tiainen ja Huttunen ovat majoittuneet muun muassa telttaillen, laavuissa, autiotuvissa, hotelleissa ja karavaanialueilla.

– Ehkä paras majoitus vaellusretkellä on hyvällä maisemalla varustettu telttapaikka, Huttunen pohtii.

Tällä kertaa perhe koki käteväksi majoituspaikaksi Airbnb:n kautta vuokratun, Ylläsjärven tuntumassa sijaitsevan kelomökin, josta he tekivät päivittäisiä patikkaretkiä eri puolille Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa.

– Emme mitanneet matkoja, sillä kuljimme tunturissa omia reittejämme huiputtaen pari tunturia. Päiväretket olivat noin neljän tai viiden tunnin mittaisia, Tiainen arvioi.

Henri on kulkenut vanhempiensa mukana ensimmäisellä patikkaretkellään jo noin puolivuotiaana, joten hän on tottunut kantorinkassa matkustaja. Kun lapsi matkustaa mukana kantorinkassa, on Tiaisen ja Huttusen mukaan tärkeää muistaa pitää säännöllisiä jaloittelutaukoja. Lyhyempien taukojen lisäksi perhe pysähtyi patikkaretkellään päivittäin yhdelle pidemmälle evästauolle.

– Meillä oli tarvittavat varusteet olemassa jo ennestään, joten uusia ei tarvinnut onneksi hankkia. Vaellusretkillä varusteiden on oltava hengittäviä ja kestäviä vaellusvaatteita ja kenkien on oltava tukevat. Tauoille on tärkeää olla mukana lämpimämpää taukovaatetta, Tiainen luettelee.

Myös retkeilyyn tottuneella Branca-koiralla oli mukana oma kantoreppu harjoitusvastuksen lisäämiseksi ja hyötykuorman kantamiseksi  –  alun perin rekikoiraksi kehitelty malamuutti onkin Lapin luonnossa kuin kotonaan.

Tiaisen ja Huttusen ruskaretki kesti torstaista sunnuntaihin, jona aikana sää oli poikkeuksellisen aurinkoinen.

– Tunturissa sää voi kuitenkin vaihtua ihan minuuteissa, mihin pitää aina varautua  –  ensin voi paistaa aurinko ja heti sen perään sataa rakeita, Tiainen toteaa.

Tiaisen mukaan oli hyvä päätös olla tekemättä liian tarkkoja suunnitelmia ruskaretken varalle etukäteen.

– Kaikki meni oikeastaan paremmin kuin ajattelimme, kun menimme ihan fiilikseen ja tilanteen mukaan. Henri tykkäsi olla rinkassa ja Branca nyt on aina valmis luontoretkille.

Pariskunta kertoo hyödyntävänsä toisinaan retkillään luontoon.fi-sivustoa, josta löytyy esimerkiksi reittivaihtoehtoja.

– Meille Lapissa se juttu on kuitenkin omien polkujen kulkeminen ja esimerkiksi tunturien huiputtaminen.

Tiainen ja Huttunen ovat tehneet Lapin-reissuja viimeiset kuusi vuotta, ja perinnettä jatketaan luultavasti tulevaisuudessakin.

– Emme ole vielä valinneet seuraavaa kohdetta, mutta Kilpisjärvellä olisi kiva käydä, Tiainen tuumaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä