Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Maailmanselitys laajenee Joensuuhun

Maailmanselitysfestivaalin ensimmäisenä iltana perjantaina Joensuun kirkossa esiintyy laulaja-lauluntekijä Joose Keskitalo.  Kuva: Mikko Makkonen Maailmanselitysfestivaalin ensimmäisenä iltana perjantaina Joensuun kirkossa esiintyy laulaja-lauluntekijä Joose Keskitalo. Kuva: Mikko Makkonen
Uusia tuttavuuksia, rauhallisen iloista ajanviettoa ja kohtaamisia sellaisten aiheiden äärellä, joita harvemmin nousee arkiseen keskusteluun.

Tällaisia aineksia ovat pitäneet sisällään kolme aiempaa Maailmanselitysfestivaalia, ja samanlaisia latuja hiihtelee 18.–20. lokakuuta järjestettävä neljäskin tapahtuma.

Suomen taiteellisen metsäteatterin tuottama ja toteuttama Maailmanselitysfestivaali on perinteisesti tapahtunut eri puolilla Enon kylää tuoden raitille muun muassa teatteriesityksiä, pohdiskelevia keskusteluja, taiteilijatapaamisia ja musiikkia.

Näin on tänäkin syksynä, mutta perinteistä poiketen festivaalin avajaisia vietetään tällä kertaa Joensuun keskustassa.

Perjantai-iltana käynnistyvä festivaali korkkaa juhlajuomansa Joensuun kirkon portailla ja näyttelijä Simo Kuusterä tanssii ampiaistanssinsa.

Festivaaliavauksen jälkeen illanvietto jatkuu kirkossa, jossa esiintyy unista ja uskonnollisesta kuvastosta lyriikoitaan ammentava Joose Keskitalo. Konserttiin on vapaa pääsy.

Maailmanselitysfestivaalin tuottamisesta päävastuun yhdessä Terho Aallon kanssa kantava Hannele Turunen paljastaa metsäteatterin suunnitelleen tapahtumalleen jo vuosia visiittiä Joensuuhun.

–  Tänä vuonna se sitten toteutuu, kun saimme Joensuun kirkon yhdeksi esiintymispaikaksi ja sinne loistavan artistin. Festivaalin pääpaino pysyy kuitenkin edelleen Enossa, hän lisää.

Suomen taiteellinen metsäteatteri on uudistanut myös Maailmanselitysfestivaalinsa ohjelmistoa. He ovat raivanneet sinne tilaa, jotta ihmisille jää enemmän aikaa olla yhdessä ja sulatella kokemaansa.

–  Joskushan festivaaleilla on niin paljon ohjelmaa, että voi tulla ähky. Ensimmäisenä vuonna meilläkin oli aika paljon ohjelmaa, ja se oli upea kokemus, mutta nyt olemme miettineet kirkkaammin, mikä festivaalissamme on se pääpointti, Hannele Turunen kertoo.

–  Tänä vuonna meillä on joka päivä selkeästi yksi taiteilija, joka saa tavallaan kaiken huomion, että voimme keskittyä hänen asiansa äärelle. Miten hän on päätynyt sinne missä on, mikä häntä inspiroi ja mikä on hänen maailmankuvansa.

Perjantain jälkeen maailmanselitys jatkuu Enossa. Lauantai-iltana festivaalikansa kokoontuu Enon Louhitaloon, jossa vuoron saavat tämänvuotisen tapahtuman festivaalitaiteilijat, näyttelijä-laulaja Sinikka Sokka ja jazzmuusikko-säveltäjä-kapellimestari Eero Ojanen.

Aiempina vuosina samaisella tittelillä Enossa ovat poikenneet teatteriohjaaja Lauri Mattila, näyttelijä Kati Outinen ja näyttelijä-laulaja Ritva Sorvali. Festivaalitaiteilijoiksi he ovat valikoituneet puhtaasti maailmankuvansa perusteella. Kun metsäteatterilaiset ovat bonganneet taiteilijan, jonka ideologia vaikuttaa heistä kiinnostavalta, hänelle on lähetetty kutsu Maailmanselitysfestivaalille.

Festivaalitaiteilijoita yhdistää myös pitkä ja kunnioitettava ura esittävien taiteiden parissa.

–  Rohkeita ja ahkeria taiteilijoita, jotka ovat toimineet inspiraationa jo silloin, kun olen ollut pieni lapsi. On mahtavaa, kun voi näin vuosien päästä istua saman pöydän ääreen ja keskustella heidän kanssaan elämästä. On myös huippua, kun saa omalle paikkakunnalle tuotua artistin, jonka nähdäkseen joutuu yleensä menemään Helsinkiin, Enossa muutaman vuoden asunut Turunen iloitsee.

Sunnuntaina festivaalin pääosassa on helsinkiläinen Projektori-ryhmä, joka tuo Enoon intiimin pöytäteatteriesityksen Reitari ja Kalle, näkymä ylitte pohjoisen kylän. Esitys kuvaa Reidar Särestöniemen ja Kalervo Palsan elämää ja kamppailuja sanottavansa puolesta.

Suomen taiteellinen metsäteatteri on vuonna 2013 perustettu vapaa teatteriryhmä, jonka tavoitteena on synnyttää henkistä, ruumiillista ja taiteellista vastaliikettä: pois kaupungeista ja kasvukeskuksista, väärään suuntaan ja takaisin maisemaan.

Metsäteatteri koostuu nuorista teatterialan opiskelijoista ja ammattilaisista. Kesällä 2013 ensi-iltansa sai heidän ensimmäinen esityksensä, Anton Tšehovin Vanja-eno. Sen jälkeen metsäteatterilaiset ovat toteuttaneet myös Tšehovin Kolme sisarta sekä Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljekset.

Viime vuosina metsäteatterin esitysten suhteen on ollut hiljaista, sillä ryhmän jäsenet asuvat eri puolilla Suomea. Turunenkin vaikuttaa tällä hetkellä Helsingissä.

Siksi Maailmanselitysfestivaali on tärkeä ponnistus myös sen järjestäjille.

–  On mukavaa kokoontua taas porukalla ja mietiskellä tulevaisuutta, mitä se meidän kohdallamme on. Festivaali on meille ”meidän juttumme” samalla tavalla kuin teatteriesitykset, joita meillä on ollut, metsäteatterissa sen alkumetreiltä mukana kulkenut Turunen tiivistää.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä