Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Ensin Nakki pelasti Minin ja sitten Mini pelasti Nakin

Meijän Ilonan, pienen Minin ja ennen kaikkea niiden omistajien kesään mahtui paljon huolta ja murhetta useiden eläinsairaalareissujen muodossa. Onneksi tamman ja orpovarsan yhdistäminen sujui ongelmitta. Kuva: Elli Sirviö Meijän Ilonan, pienen Minin ja ennen kaikkea niiden omistajien kesään mahtui paljon huolta ja murhetta useiden eläinsairaalareissujen muodossa. Onneksi tamman ja orpovarsan yhdistäminen sujui ongelmitta. Kuva: Elli Sirviö
Kotieläimistä hevonen on paras synnyttäjä, mutta jos varsomisessa jokin menee pieleen, tilanne muuttuu lähes aina hengenvaaralliseksi. Kun se kaikista pahin tapahtuu, silloin soi Suomen hevosenomistajien keskusliiton keinoemovälitystä hoitavan Heli Levon puhelin.

Vuodesta 2000 keinoemovälitystä ympärivuorokautisesti koordinoinut Lepo on saanut uransa aikana tuhansittain yhteydenottoja hevosenomistajilta ympäri Suomea sekä ulkomailta, lähinnä Virosta ja Ruotsista.

Eniten varsoja syntyy touko-kesäkuussa, ja silloin Liperistä Joensuun kautta eteläiseen Suomeen vuosituhannen vaihteessa muuttaneen Levon puhelin soi tai vastaanottaa tekstiviestin keskimäärin kerran päivässä. Kuluvan vuoden kiihkeimpänä sesonkina Levon tilastoihin pääsivät myös salolainen Irina Kokko ja joensuulainen Elli Sirviö.

Miksi helvetissä olen laittanut hevoseni tällaiseen? Elli Sirviö katsoi valtavista synnytystuskista kärsivää suomenhevostammaansa ja mietti, ettei tätä saa tapahtua enää ikinä. Sirviön hevosen, Meijän Ilonan, tuttavallisemmin Nakin, ensimmäinen varsominen oli muuttunut painajaiseksi.

Kontiolahden Romossa Pihamäen tilalla varsomiseen valmistautuneen tamman synnytys alkoi normaalisti. Keskiviikkoaamuna 26. kesäkuuta Nakin nisiin ilmestyivät vahatipat, jotka vihjasivat varsomisen käynnistyvän seuraavana yönä. Päivän lähetessä loppuaan tamma muuttuikin levottomaksi ja supistukset alkoivat.

Nakin varsa oli todella iso, liian iso. Tamma ei saanut työnnettyä sitä mitenkään ulos omin voimin. Avuksi tulleita ihmisiäkin tarvittiin neljä ja aikaa puoli tuntia, ennen kuin he onnistuivat vetämään orivarsan ulos.

Varsa eli vain parin hönkäisyn verran. Sen napanuora oli katkennut synnytyksen aikana, jolloin myös verenkierto tamman ja varsan välillä oli loppunut.

– Mehän emme ensiksi älynneet, että napanuora oli poikki, vaan elvytimme varsaa kaksikymmentä minuuttia ihan suusta suuhun -puhallustekniikalla. Mutta kun ei ole mitään mitä kierrättää, ei ollut mitään tehtävissä, Sirviö muistelee.

Niinä aamuyön tunteina huoli tammasta oli kuitenkin varsaa suurempi. Nakki, jonka syntymää Sirviö oli ollut seitsemän vuotta sitten avustamassa, oli niin huonossa kunnossa, ettei ollut tietoa, selviäisikö se hengissä. Olo oli epätodellinen. 11 kuukauden innostunut odotus ja kaikki suunnitelmat olivat yhtäkkiä murentuneet tomuksi.

– Eihän kukaan ajattele, että tällaisia asioita sattuu omalle kohdalle, vaan aina muille, Sirviö miettii.

Kun aamuyöllä alkoi näyttää siltä, että Nakki voi selvitä hengissä, Sirviö otti yhteyttä keinoemovälitykseen ja kirjoitti tekstiviestiin kaikki mahdolliset tiedot tapahtuneesta ja Nakista. Istukan hän oli ottanut talteen ja pakastanut keinoemoprotokollaa varten.

Viestin jälkeen Sirviö yritti nukkua pari tuntia.

Aamulla Heli Lepo vastasi välittäneensä Sirviön numeron kaikille, joilla oli orpovarsa. Se sopi Sirviölle, vaikka hänellä olikin mielessään kaksi ehtoa: kyllä hän Nakin keinoemoksi antaisi, mutta ei Lappiin eikä länsirannikolle.

– Ja sitten minulle soittaa Irina Salosta. Hänellä oli yllätystuplavarsa, jota keinoemo ei hyväksynyt. He saivat kyllä lypsettyä siltä maitoa, mutta emä ei antanut tammavarsan imeä, Sirviö kertoo.

Aiemmin kahden orpovarsan juottoringissä mukana olleelle Sirviölle oli selvää, miten hän toimisi. Varsaa on ruokittava tunnin välein, ja siinä hommassa väsyy nopeasti isompikin ihmisporukka. Ilman emää varsa ei myöskään opi puhumaan hevosta, mistä sille seuraa laumaeläimenä myöhemmin ongelmia. Sellaisella hetkellä yksikään ihminen ei Sirviön mielestä tarvitse hevosta niin paljoa kuin orpovarsa.

Lisäksi Nakki tuntui kaipaavan lastaan. Se yritti jopa omia itselleen samalla tallilla olleen orpovarsan tämän keinoemolta.

– Se oli minulle sellainen niitti, että se tarvitsee sen lapsen, se olisi hyvä äiti, Sirviö kiteyttää.

15 minuuttia Irina Kokon puhelusta Nakille järjestyi kyyti ensin Kuopioon ja sieltä Jyväskylän kautta Saloon.

Salossa Nakille tehtiin keinoemoprotokolla. Sille annettiin oksitosiinia, joka saa kohdun supistelemaan, jolloin tamma luulee varsovansa. Varsa puolestaan valeltiin kaikkialta muualta paitsi päästä Nakin istukalla, jotta varsaan tarttuisi tamman hajua. Nakille Mini esiteltiin perä edellä.

Kaksikon kemiat kyllä kohtasivat, mutta Nakilla todettiin massiivinen kohtutulehdus, minkä myötä se vietti seitsemän päivää Viikin yliopistollisessa eläinsairaalassa tehohoidossa. Samassa rytäkässä pyöreässä kunnossa ollut Nakki sai vielä ähkyn ja kaviokuumeen, minkä takia tammaa ja varsaa ei voitu pitää jatkuvasti yhdessä. Kipeä tamma olisi voinut vahingossa vaikka potkaista pientä ja heikkoa varsaa.

Samaan aikaan Sirviö oli jumissa Joensuussa. Oli työt Kerubissa ja kaupungin kiireisin viikko Ilovaareineen ja Ilosaarirockeineen. Viikistä ja Kokolta hän sai puheluita päivittäin.

– Tuli sellainen soivan puhelimen syndrooma, pelkäsit sitä ihan hirveästi, mutta oli vain vastattava. Se oli jotain niin avutonta, itse kun et yksinkertaisesti voinut olla paikalla. Mutta on onni, että minulla on tällainen työpaikka, sain tilaa hoitaa näitäkin asioita.

– Työkaverit etenkin, he auttoivat ja tsemppasivat. Jos tarvitsin vapaapäivän johonkin väliin, aina joku hyppäsi. Kysyi vielä, miten pitkälle, Sirviö kiittelee.

Kun Nakin pahin kipuilu oli ohi ja kohtutulehdus alkoi helpottaa, sen ja Minin yhdistäminen sujui hyvin. Sirviö pääsi käymään Salossa kesälomallaan elokuussa, ja hänen mukaansa Nakki on selkeästi Minin äiskä.

Kuinka kauan Nakki on Salossa, sitä Sirviö ei tiedä. Yleensä varsat vieroitetaan 6–7 kuukauden ikäisinä, mutta Minin tarina ei ole se kaikista tavallisin. Sen emä varsoi ensin yhden kuolleen varsan, minkä jälkeen maailmaan pungersi yllättäen pienen koiran kokoinen Mini. Emänsä kanssa se kiidätettiin Viikkiin, jossa tamma kuoli.

– Minun mielestäni ne saavat ottaa sen ajan minkä tarvitsevat. Minä saan Nakin sitten joskus takaisin, on se sitten joulu tai juhannus, Sirviö miettii.

Nakin antamista keinoemoksi hän ei ole katunut hetkeäkään. Vaikka eläinsairaalareissuista on kertynyt usean tuhannen euron lasku, ilman Viikkiä Nakki ei luultavasti olisi hengissä. Eikä ilman Miniä, sillä metabolisen oireyhtymän, jota voi verrata ihmisen II-tyypin diabetekseen, hoito hevosella tarkoittaa koppihoitoa. Eläin ei saa liikkua juuri yhtään, vaikka samalla pitäisi laihtua. Mini pelastaa Nakkia imetyksellä syömällä ylimääräiset kilot.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä