Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Hulkin viimeinen matka

Apu Pesoset oy:n Joni Pesonen tarkistaa, että Hulk pysyy varmasti kyydissä viimeisellä reissullaan. Lempinimensä vihreä Nissan Micra lainasi Stan Leen ja Jack Kirbyn luomalta väkivahvalta supersankarilta. Kuva: Tiina Sormunen Apu Pesoset oy:n Joni Pesonen tarkistaa, että Hulk pysyy varmasti kyydissä viimeisellä reissullaan. Lempinimensä vihreä Nissan Micra lainasi Stan Leen ja Jack Kirbyn luomalta väkivahvalta supersankarilta. Kuva: Tiina Sormunen
Valehtelisin jos väittäisin tunteneeni haikeutta, kun loin viimeisen vilkaisun kotipihaltani hinausauton kyydissä pois lipuneeseen vihreään petooni. En tiedä, tunsinko oikein mitään.

Olotila oli vieras, sillä vaikka ilmastoahdistujana suhtaudun nuivasti myös omaan autoiluuni, olin ollut kohtuuttoman kiintynyt Hulkiksi ristimääni, elokuussa 1998 ensimmäisen kerran murahtaneeseen Nissan Micraan.

Autoon, jonka pieni ja sympaattinen olemus vaikutti ohikulkijoiden suupieliin enemmän nostattavasti kuin laskevasti, ja jonka kanssa ei tarvinnut leikkiä muistipeliä isonkaan marketin parkkipaikalla. Vihreänä se erottui massasta.

Se oli myös auto, joka ei tuntunut egon jatkeelta, vaikka osittain varmasti sitä olikin samaan vaitonaiseen, huomiota hakevaan tapaan kuin vaikkapa pukeutuminen suosikkiyhtyeen logolla kirjailtuun t-paitaan.

Mutta jossain vaiheessa jokainen vitsi menettää tehonsa, ja niin kävi myös Hulkille.

Tammikuussa 2016 pakkanen nipisteli parinkymmenen asteen voimillaan, mutta sisälläni roihusi. Olin löytänyt unelmieni auton netistä, ja nyt katselin sitä livenä.

Vihreäksi maalattu Nissan Micra näytti täydelliseltä, juuri minulle tehdyltä.

Savon puolelle autokaupoille mukaan makutuomariksi lähtenyt isäni nyökytteli myös hyväksyvästi. Koeajo sujui hyvin, ja päällisin puolin auto vaikutti loisto-ostokselta.

Kehusanoja irtosi luonnollisesti myös myyjältä, joka kertoi olevansa kummissaan, kun moinen aarre oli ehtinyt olla myynnissä niin kauan ilman, että kukaan oli ollut siitä oikeasti kiinnostunut.

Minä olin, ja kaupat syntyivät.

Puoli vuotta myöhemmin katsastusasemalla selvisi, että Hulkia olisi pitänyt katsoa myös helmojen alle. Pohjassa oli reikä ja ruostetta niin paljon, että katsastajan asiakaspalveluhenkiseen katseeseen tuli jyrkkyyttä. Viat olivat Hulkissa, mutta myös minä tunsin olevani nelosen oppilas.

Kotimatkalla vallitsi hiljaisuus. Vikalista ja katsastuspäätökseen kirjattu hylätty olivat rikkoneet vaaleanpunaiset lasini, enkä osannut olla miettimättä, löytyisikö Hulk-lemmitystäni muita ryppyjä. Arvasin vastauksen, mutta päätin, ettei suhteemme ollut kaavoitettu hiekalle.

Seuraavana vuonna autoni muuttui pomppivaksi, joten uskalsin katsastukseen vasta korjaamon kautta. Hinta-arviota ynnäillessään autonasentaja raaputti korvallistaan ja kysäisi, kuinka paljon olin valmis maksamaan korjauksesta.

Paljon, sillä vioistaan huolimatta vihreä petoni oli ollut monessa mukana. Se oli kuskannut minua ja läheisiäni uskollisesti ristiin rastiin Suomea, mahduttanut sisuksiinsa nettikirpputoriostoksia huonekaluista kokonaiseen kanaparveen ja ärähtänyt nikottelematta käyntiin kovimmillakin pakkasilla.

Paitsi silloin kerran, kun olin unohtanut sammuttaa ajovalot edellispäivän ajomatkani jälkeen.

Viime keväänä jokin isompi vaiva ilmoitteli taas tulostaan, mutta minua ei enää naurattanut.

Uutiset täyttyivät ilmastoraporteista ja minunkin oli viimein pakko myöntää, ettei autossani ollut muuta vihreää kuin väri. Aloin haikailla autotalliini jotain vähäpäästöisempää.

Vihreästä pedostani tuli romu.

Sitä sanaa joensuulaisen Apu Pesoset Oy:n Joni Pesonen välttelee.

Kerran eräällä romuauton noutoreissulla hän erehtyi vahingossa luonnehtimaan huonokuntoista nelipyörää romuksi, mikä ei ollut asiakkaan mielestä lainkaan hyvä juttu. Rakkaasta, pitkäaikaisesta autosta luopuminen saa joskus tunteet pintaan.

–  Toisia taas ei voisi vähempää kiinnostaa, kunhan pääsevät eroon siitä koristeesta pihamaalla, Pesonen linjaa.

Tosin joskus Pesosta itseään on hieman harmittanut, kun hän on huomannut, millaista autoa on lähdössä hakemaan. Sellaisia ovat esimerkiksi vanhat ja hivenen harvinaisemmat autot.

–  Just tänään tuli parin auton tilaus, siinä on tosi vanhoja Volvoja menossa kierrätykseen. Niille voisi joku harrastaja löytää paremmankin kodin. Mutta ei meidänkään pidä kiintyä niin paljoa näihin autoihin, hän miettii.

Romuauton noutopalvelu on ajankohtainen silloin, kun ajoneuvo ei ole enää liikennekelpoinen eikä sen korjaus kannata. Sekä auton nouto että sen romuttaminen ovat asiakkaalle ilmaisia. Auton voi toimittaa myös itse romuajoneuvojen vastaanottopaikalle.

Koko Itä-Suomen alueella romunoutoja tekevän Kelpokerääjän Asko Kaartisen mukaan kierrätykseen päätyvät autot ovat keskimäärin 20-vuotiaita, mutta toisinaan kyytiin nousee myös 2000-luvun autoja. Pohjois-Karjalan alueelta Kelpokerääjät noutaa vuosittain noin 1 500 romuautoa.

Pesosen kyydillä romuttamolle päätyy pääasiassa 90-luvun kaaroja, mutta viimevuotinen romutuspalkkiokampanja innosti ihmisiä kierrättämään uudempiakin autoja.

–  Ja sitten on tosi vanhoja, jotka ovat seisseet pitkään jossain, niitäkin olemme käyneet. Järkevämpäähän ne on panna kierrätykseen kuin hapattaa omalle pihalle, Pesonen lisää.

Hulkin viimeinen matka on myös sen ensimmäinen ekoteko. Kotipihaltani Joni Pesonen toimittaa sen ja erään toisen henkilöauton Kuusakosken Joensuun toimipisteelle. Siellä autoni poistetaan rekisteristä, siltä irrotetaan renkaat ja akku, minkä jälkeen se kuivataan kaikista nesteistä.

Siitä autoni matka jatkuu murskaamoon, jossa se murskataan kolmeen eri jakeeseen.

–  Kaikki metallit lajitellaan erikseen, ja ne menevät jatkojalostukseen, Pesonen täydentää.

Romuautosta kierrätykseen ja hyötykäyttöön menee noin 95 prosenttia. Auton sisältämät rautametallit, kuparit ja alumiini palaavat takaisin teollisuuden raaka-aineiksi.

Myös akut ja katalysaattorit voi kunnostaa uusiokäyttöä varten, ja romuautojen renkaista suurin osa päätyy rouheeksi maa- ja tierakennusta varten.

Siihen samaiseen metallinkiertokulkuun on liittymässä nyt myös minun autoni, ja ilmeisesti vielä vilkkaimpana romutussesonkina.

Pääasiassa Joensuun kantakaupungista ja ympäristökunnista romuautoja kyytiinsä noukkivan Pesosen mukaan eniten autoja lähtee kierrätykseen syksyisin ja keväisin.

–  Vuodessa meidän yrityksemme ajaa näitä 100–200, hän kertoo ja kipuaa hinausauton koppiin.

Vielä se vilkaisu, minkä jälkeen en näe vihreää autoani enää koskaan.

Viisi tuntia myöhemmin saan sähköistä postia Kuusakoskelta. Romutustodistus.

Tunnen haikeutta, mutta vain hetken.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä