Julkaistu    |  Päivitetty 
Pia Paananen

Ketoja ja villiintyneitä nurmikoita - ja perhoset kiittävät

Erittäin uhanalainen kultasurviaiskoi on Liperissä tietyin paikoin yleinen. Kuva: Ali Karhu Erittäin uhanalainen kultasurviaiskoi on Liperissä tietyin paikoin yleinen. Kuva: Ali Karhu
Viinijärveläinen perhosharrastaja Ali Karhu kävelee Viinijärven keskustaa halkovaa rautatietä katse maassa.

–  Pietaryrtti, ketomaruna, ruusuruoho ja ukonputki. Nämä ovat kaikki karun hiekkamaan kasveja, jotka houkuttavat perhosia luokseen, Karhu selvittää ratapihalla ja -penkalla viihtyviä lajeja.

Kulunut kesä on ollut ”huono perhoskesä”. Se tarkoittaa, ettei Karhu ole tavannut Liperissä yhtään uutta lajia, vaan havaittujen perhoslajien määrä pysyy samana: 1  619. Pohjois-Karjalassa lajeja on tavattu noin 1  730 ja Suomessa noin 2  600.

–  Takana on kaksi perhosille hyvää talvea, paljon lunta, perhoset pitävät sellaisesta. Mutta silti uusia lajeja ei tänä vuonna ole tullut vastaan.

Karhu selvittää, että uudet perhoset tulevat Pohjois-Karjalaan kaakon suunnasta.

Olosuhteet hiekkaisella ja harjuisella Viinijärvellä ovat perhosille poikkeuksellisen hyvät.

Ratapenkan kasvillisuus pysyy maltillisena junaliikenteen ansiosta ja radan vieressä on ketoalue, joka niitetään säännöllisesti. Lisäksi alueella on lehto, jonka villikuusamat ja olosuhteet ovat monille perhoslajeille hyväksi.

Alue onkin onnistunut säilyttämään muutamia uhanalaisia lajeja, kuten esimerkiksi kirjoviiksikoin sekä kaskivarsi- ja ruusuruohokääriäisen. Ketojen perustaminen on tärkeää perhosten määrän lisäämistä ajatellen. Sillä tuodaan alueelle kasveja, jotka ovat perhosille merkittäviä. Jos nurmikot saisivat kasvaa pitemmiksi ihmisten puutarhoissa tai niissä olisi ainakin ketokaistaleita, hyötyisivät perhoset siitä kaupungeissa ja maalla.

Ketoalueiden luomiseen liittyy myös lupiinin ja jättipalsamin kaltaisten vieraslajien torjunta, sillä lupiinit vievät ketokasvien elintilan.

Ali Karhu on tehnyt suunnilleen kaikkensa, jotta jos joku potentiaalinen tulokaslaji olisi alueelle levittymässä, se osaisi valopyydykseen tai ehkä Karhun puutarhaan.

Puutarhaansa mies on laatinut pelkästä hiekasta kukkapenkin, jossa kasvaa perhosia miellyttäviä lajeja, kuten ajuruohoa, mäkitervakoita, idänkeulankärkiä ja keltamaksaruohoa.

–  Ne ovat kaikki luonnonkantoja, jotka olen siirtänyt puutarhaan. Isokultasiiven haluaisin kunnasta tavata, mutta omaan puutarhaani se tuskin eksyy.

Lisäksi sivutöinä Karhulla on kaksi noin viiden kilometrin reittiä, jotka hän on yrittänyt kävellä kuusitoista kertaa kesän aikana.

–  Ensimmäiset kerrat ajoittuvat siihen, kun lanttuperhoset ja kangasperhoset ovat liikkeellä, se voi olla huhtikuuta tai toukokuun ensimmäisiä viikkoja, vähän vuoden mukaan, ja viimeiset kävelyt ovat elokuun lopussa, Karhu kertoo.

Kävellessään hän pitää silmällä noin viiden metrin kaistaa, merkitsee kaikki vastaan tulevat perhoset ja lähettää ELY-keskukselle tiedon havainnoistaan.

Karhu on kerännyt perhosia vuodesta 1984, ja hän on varma, että ilmastonmuutos on todellinen.

–  Pohjois-Karjalassa on nyt useita yleisiä lajeja, joita ei silloin voinut kuvitella löytyvän.

Sitä mukaa kun uusia lajeja tulee etelästä, joutuvat pohjoiset lajit siirtymään kohti Lappia.

–  Purppurakenttämittari tai suokirjosiipi ovat hyviä esimerkkejä. Muurainhopeatäplä näytti kadonneen jo 25 vuotta sitten, mutta se löytyi yllättäen eri paikasta vuonna 2018.

Perhosia pidetään lähtökohtaisesti mukavina, mutta Karhu huomioi, että tulokaslajeissa on mukana kasveille ja metsille haittaa ja tuhoa aiheuttaviakin lajeja:

–  Gammayökkösestä tuli hankaluutta härkäpapupelloille, ja suurissa parvissa liikkuvat kaalikoit saavat aikaan paljon vahinkoa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä