Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Oho - ja taas täyttyvät salit kaupungissa

Tuula-Liina Varis kehitteli talvella 2000 Mikkelin teatteripäivillä yhdessä Eila Nevalaisen kanssa uutta joensuulaista kulttuuritapahtumaa, joka voisi rakentua kirjallisuuden ympärille. Kuva: Aimo Salonen Tuula-Liina Varis kehitteli talvella 2000 Mikkelin teatteripäivillä yhdessä Eila Nevalaisen kanssa uutta joensuulaista kulttuuritapahtumaa, joka voisi rakentua kirjallisuuden ympärille. Kuva: Aimo Salonen
Tämän vuoden teemana on Oho.

–  Ansio ohosta menee Yrjö Sepänmaalle, joka osasi perustella hyvin, mitä kaikkea se merkitsee tieteen ja taiteen alueella, kirjailija Tuula-Liina Varis kertoo.

–  Joka vuosikymmenelle, melkein joka vuodelle, on oma oho-ilmiönsä. Musiikissa, kirjallisuudessa, taiteessa ylipäätään ja tieteessä löytyy aina jotain kummallista, outoa, häkellyttävää.

Puhe on tulevana viikonloppuna jo 20. kerran järjestettävästä Joensuun kirjallisuustapahtumasta, jonka Tuula-Liina Varis, silloinen Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan puheenjohtaja, sekä Eila Nevalainen, taidetoimikunnan sihteeri, ideoivat Mikkelin teatteripäivien yhteydessä talvella 2000.

Joensuun laulujuhlat olivat kuolleet ja kaksikko havahtui toteamukseen, että Joensuulta puuttuu se merkittävä kulttuuritapahtuma, joka kaikilla muilla Itä-Suomen kaupungeilla on. Rahaa ei ollut paljon tiedossa ja kirjallisuus tuntui hyvältä valinnalta.

–  Ekaluokan kirjailijan saa halvemmalla kuin kolmannen luokan viihdemusiikkiartistin, Varis konkretisoi.

Mukaansa Varis ja Nevalainen saivat professorit Seppo Knuuttilan ja Yrjö Sepänmaan, ja nyt ollaan tässä: kirjallisuustapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa ja ihmiset täyttävät niin yliopiston Educa-rakennuksen ison luentosalin kuin konservatorionkin salin, johon liittyy ikävämmän puoleinen oho.

–  Kun konservatorion salin kohtalo tuli ajankohtaiseksi, mietimme nykytilannetta ja totesimme, että Carelia-sali on ainoa, johon mahtuu riittävästi ihmisiä, mutta se taas on liian iso, Varis toteaa.

Varis kehuu konservatorion salia muustakin kuin akustiikasta.

–  Tykkään hirveästi konservatoriosta, jossa ihmiset viihtyvät. Luulen, että sen salin fiilis vaikuttaa aikalailla siihen, että he uskaltavat keskustella, Varis sanoo ja alkaa kehua vilkkaita itäsuomalaisia ihmisiä, joilla puhetta kyllä riittää.

–  Sitä olen täällä Pohjois-Karjalassa ihaillut, kun itse tulen Loimaalta, missä ihmiset ovat aivan mykkiä eivätkä kysele mitään.

Alusta saakka kirjallisuustapahtuman teemana on ollut yksi ainoa sana, joka on niin paljas, että sitä voi käsitellä mihin suuntaan tahansa. Esiintyjät valitaan teeman mukaan, ja oho nosti välittömästi Variksen mieleen nimen, jonka kantajaan hän tutustui henkilökohtaisesti jo 60-luvulla.

–  Make on ollut joka vuosikymmenellä oho-ilmiö, Varis huomauttaa ja alkaa kerrata M. A. Nummisen uraa:

–  Juuri kun rupeaa ajattelemaan, että se on tuommoinen, se muuttaakin tyyliään. Kun se ensin määkii sillä äänellään itse tekemiään lauluja, ja kun alkaa tottua siihen, että se on M.A. Nummisen tekemää musiikkia, se rupeaakin laulamaan Schubertin liedejä, ja juuri kun se on tullut tykätyksi omana itsenään, se muuttuukin jänikseksi.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä